Päivä 7.
Jos tuosta äkkiseltään laskette päiviä taaksepäin, huomaatte varmaan, että jokin ei ihan täsmää. En varmaan maininnutkaan aiemmin, että saatiin miehen kanssa synttärilahjaksi kilo keksejä. Joista loogisesti puolet kuuluivat minulle. Niinpä viikko sitten tuli nekin tuhottua. Paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Tai siis keksit olivat hyviä, toki. Määrä vain oli vähän yläkanttiin.
Nyt on siis mässytetty oikein olan takaa, riittää varmasti seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Tällä viikolla olen sitten ollut jo ihan kiltisti taas, kun vaaralliset objektit on saatu poistettua taloudesta. Elämää sen sijaan on taas pukannut, ja unirytmi on edelleen vähän miinuksen puolella, joten energiat ovat keikkuneet survival-tasolla. Liikkumaankaan en sitten ole jaksanut, niin kuin olisin halunnut. Olen nyt kuitenkin yrittänyt hyväksyä sen, että ensisijaisesti täytyy pitää huolta unesta ja ruoasta, vasta sitten jaksaa urheilla ja pitää stressin kurissa.
Lukukausi on lähtenyt hyvin käyntiin, kurssit nivoutuvat mukavasti keskenään, ja useimmat proffat oikeasti osaavat opettaa. Töissä samaa kaaosta kuin ennenkin, aina tapahtuu edistystä, mutta ah niin hitaasti... Sosiaalista elämää on tarjolla runsain mitoin, ei oikein ehdi hengähtää koko huhtikuussa. Toivottavasti toukokuu on sitten vähän rauhallisempi. Ei siis pidä ihmetellä, jos pidän useamman päivän hiljaiseloa.
Keskimäärin tekee mieli makeaa, mutta homma on tällä kertaa ihan oikeasti hallinnassa ja pää taas kohdillaan. Tällä linjalla kun vaikka jatkaisi, niin olisi ihan hyvä.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Perjantai 3.4.2015
Päivä 1.
Kyllä vaan. Jäi tuo kakkuputki sitten päälle. Sen siitä saa, kun liian isoon ääneen ilmoittaa hallitsevansa homman. Vaikka sinänsä olikin totta, mitä viime sunnuntaina kirjoitin. Eli sunnuntai-ilta oli ihan oikeasti helppo ja sujuva. Vaan kun sitä kakkua jäi yli. Paljon. Ja kun itsellä nyt sitten oli licence to eat kyseiseen kakkuun (koska "minun" kakku vs. miehen suklaa), olisi ehkä itsekin pitänyt tajuta, mitä siitä seuraa.
En siis ole syönyt mitään muuta makeaa, ja kakkuakin päivittäin vain yhden palan. Mutta se pala oli silti saatava. Onneksi eilen meni viimeinen. Ensi kerralla on siis oikeasti pitäydyttävä niin pienissä annoksissa, että mässyt katoaa yhden päivän aikana. Kun näemmä olen niin höperö, ettei sielu kestä heittää menemään jotakin niin herkullista.
Joka päivä vannoin, että seuraavana päivänä lentää jämät pihalle. Keskiviikkona olin sitten jo niin välinpitämätön, että totesin olevan ihan sama, syönkö sen viimeisen palan torstaina vai heitänkö menemään. Ja tietysti se sitten tuli syötyä. Valitettavasti sama välinpitämättömyys levisi muihinkin syömisiin.
Ärsyttävintä on, että jo arpoessani kakun kohtaloa tiesin tuloksen ja että homma oli luisumassa käsistä. Mutta sillä hetkellä ei vaan jaksanut välittää. Asiaan toki vaikuttivat vahvasti vielä univaje (jota en ehtinyt tällä viikolla korjata) ja stressi. Eilisen aikana olen alkanut korjata taas ruokailuja kohdilleen (ai mitä, eikö olekaan ihan normaalia vetää täytekakkua aamupalaksi?). Tällä hetkellä mennään ateria kerrallaan, kun pidemmälle ei uskalla ajatella. Eli seuraava ateria koostuu hyvästä ruoasta, jatkosta ei ole tietoa.
Onneksi nyt pääsiäisenä saa nukuttua ja ladattua akkuja. Ilman pääsiäismunia, luonnollisesti...
Kyllä vaan. Jäi tuo kakkuputki sitten päälle. Sen siitä saa, kun liian isoon ääneen ilmoittaa hallitsevansa homman. Vaikka sinänsä olikin totta, mitä viime sunnuntaina kirjoitin. Eli sunnuntai-ilta oli ihan oikeasti helppo ja sujuva. Vaan kun sitä kakkua jäi yli. Paljon. Ja kun itsellä nyt sitten oli licence to eat kyseiseen kakkuun (koska "minun" kakku vs. miehen suklaa), olisi ehkä itsekin pitänyt tajuta, mitä siitä seuraa.
En siis ole syönyt mitään muuta makeaa, ja kakkuakin päivittäin vain yhden palan. Mutta se pala oli silti saatava. Onneksi eilen meni viimeinen. Ensi kerralla on siis oikeasti pitäydyttävä niin pienissä annoksissa, että mässyt katoaa yhden päivän aikana. Kun näemmä olen niin höperö, ettei sielu kestä heittää menemään jotakin niin herkullista.
Joka päivä vannoin, että seuraavana päivänä lentää jämät pihalle. Keskiviikkona olin sitten jo niin välinpitämätön, että totesin olevan ihan sama, syönkö sen viimeisen palan torstaina vai heitänkö menemään. Ja tietysti se sitten tuli syötyä. Valitettavasti sama välinpitämättömyys levisi muihinkin syömisiin.
Ärsyttävintä on, että jo arpoessani kakun kohtaloa tiesin tuloksen ja että homma oli luisumassa käsistä. Mutta sillä hetkellä ei vaan jaksanut välittää. Asiaan toki vaikuttivat vahvasti vielä univaje (jota en ehtinyt tällä viikolla korjata) ja stressi. Eilisen aikana olen alkanut korjata taas ruokailuja kohdilleen (ai mitä, eikö olekaan ihan normaalia vetää täytekakkua aamupalaksi?). Tällä hetkellä mennään ateria kerrallaan, kun pidemmälle ei uskalla ajatella. Eli seuraava ateria koostuu hyvästä ruoasta, jatkosta ei ole tietoa.
Onneksi nyt pääsiäisenä saa nukuttua ja ladattua akkuja. Ilman pääsiäismunia, luonnollisesti...
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Sunnuntai 29.3.2015
Päivä --.
Eilen söin yhden palan Sex in a pania ja tänään yhden palan kilpparikakkua. Kilpparikakku voitti. Sex in a pan on jotenkin... liian paljon hyvää yhdessä. Sen lisäksi join lasillisen cokista. Johan huimaksi heittäydyin.
Nyt on sitten jo kuplavettä lasissa. Kohta vuorossa vähän pilatesta, kahvakuulaa ja lenkitystä, ettei jää tämä viikko ihan nollille. En ehkä ennen olisi tullut viettäneeksi vapaailtaa ihan tähän malliin, mutta hittojakos tuosta. Tänä iltana jotakin kivaa jauhelihasta, ilman perunaa tai muuta härpäkettä. Paluu arkeen tuntuu ajatuksenakin yllättävän hyvältä.
Suklaalevyyn en ole koskenut, ei ole edes tehnyt mieli. Kakkua ei myöskään pystynyt syömään yhtä palaa enempää, mikä on semisti yllättävää. Saa nähdä, iskeekö himot huomenna päälle, aika todennäköistähän se tietysti on. Päässä kuitenkin on päivänselvää, että makean mussuttaminen jää tähän viikonloppuun. Seuraavaa kertaa ei ole tiedossa.
Pitäisikö tässä nyt sitten huolestua siitä, kun tämä tuntuu niin vallan helpolta? Vai voisiko oikeasti olla, että olen näin yksinkertaisesti löytänyt itselleni toimivan järjestelyn? Eikä nyt pidä luulla, että olisin jotenkin parantunut. Ihan yhtä hyvältä makea maistuu kuin ennenkin (olisin voinut upottaa nassuni taikinakulhoon eilen), mutta jotakin on silti muuttunut. Makeasta on helpompi päästää irti. Ainakin tällä kertaa, ainakin tänään. Minulla ei sitä paitsi ole pienintäkään aikomusta ottaa makeaa säännöllisesti ruokavalioon, tässä pätee ihan taatusti se kuuluisa sanonta pirusta ja pikkusormesta.
Mutta että kolme-neljä kertaa vuodessa voisi syödä makeaa pelkäämättä viikkojen repsahdusputkea, olisi ihan kiva tavoite.
Eilen söin yhden palan Sex in a pania ja tänään yhden palan kilpparikakkua. Kilpparikakku voitti. Sex in a pan on jotenkin... liian paljon hyvää yhdessä. Sen lisäksi join lasillisen cokista. Johan huimaksi heittäydyin.
Nyt on sitten jo kuplavettä lasissa. Kohta vuorossa vähän pilatesta, kahvakuulaa ja lenkitystä, ettei jää tämä viikko ihan nollille. En ehkä ennen olisi tullut viettäneeksi vapaailtaa ihan tähän malliin, mutta hittojakos tuosta. Tänä iltana jotakin kivaa jauhelihasta, ilman perunaa tai muuta härpäkettä. Paluu arkeen tuntuu ajatuksenakin yllättävän hyvältä.
Suklaalevyyn en ole koskenut, ei ole edes tehnyt mieli. Kakkua ei myöskään pystynyt syömään yhtä palaa enempää, mikä on semisti yllättävää. Saa nähdä, iskeekö himot huomenna päälle, aika todennäköistähän se tietysti on. Päässä kuitenkin on päivänselvää, että makean mussuttaminen jää tähän viikonloppuun. Seuraavaa kertaa ei ole tiedossa.
Pitäisikö tässä nyt sitten huolestua siitä, kun tämä tuntuu niin vallan helpolta? Vai voisiko oikeasti olla, että olen näin yksinkertaisesti löytänyt itselleni toimivan järjestelyn? Eikä nyt pidä luulla, että olisin jotenkin parantunut. Ihan yhtä hyvältä makea maistuu kuin ennenkin (olisin voinut upottaa nassuni taikinakulhoon eilen), mutta jotakin on silti muuttunut. Makeasta on helpompi päästää irti. Ainakin tällä kertaa, ainakin tänään. Minulla ei sitä paitsi ole pienintäkään aikomusta ottaa makeaa säännöllisesti ruokavalioon, tässä pätee ihan taatusti se kuuluisa sanonta pirusta ja pikkusormesta.
Mutta että kolme-neljä kertaa vuodessa voisi syödä makeaa pelkäämättä viikkojen repsahdusputkea, olisi ihan kiva tavoite.
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Perjantai 27.3.2015
Päivä 15.
Tenttiviikosta olisi sitten selvitty hengissä. Syömiset oli sieltä tänne päin aika rankasti, mutta tärkeimmästä säännöstä pidin kiinni kynsin hampain: mässyä ei oteta.
Ei tosiaan ihan hirveästi jaksanut välittää siitä, mitä suuhunsa pisti. Siitäkin huolimatta yli puolet ajasta tulin syöneeksi järkevästi, mikä lienee myönteinen ilmiö. Keskiviikkona ja tänään on kyllä ollut ihan järkyttävän vaikeaa olla hyökkäämättä sen jo aiemmin mainitun Fazerin Sinisen kimppuun. Johtunee stressin lisäksi unen ja liikunnan puutteesta ja tämänhetkisestä suboptimaalista ruokavaliosta. Sunnuntaihin asti mennään tällä meiningillä, koska huomenna on synttäripippalot ja sunnuntaina vielä kakkukahvit.
Keskiviikkona ja tänään ainoa syy jättää suklaa kääreeseensä oli se ajatus, että mässytön putki katkeaa huomenna - ei ennemmin. Maanantaina palataan sitten taas tavalliseen päiväjärjestykseen. Onneksi, järkihän tässä meinaa lähteä.
Jos sitä vaikka menisi ajoissa nukkumaan tänään. Jostakinhan sitä on aloitettava.
Tenttiviikosta olisi sitten selvitty hengissä. Syömiset oli sieltä tänne päin aika rankasti, mutta tärkeimmästä säännöstä pidin kiinni kynsin hampain: mässyä ei oteta.
Ei tosiaan ihan hirveästi jaksanut välittää siitä, mitä suuhunsa pisti. Siitäkin huolimatta yli puolet ajasta tulin syöneeksi järkevästi, mikä lienee myönteinen ilmiö. Keskiviikkona ja tänään on kyllä ollut ihan järkyttävän vaikeaa olla hyökkäämättä sen jo aiemmin mainitun Fazerin Sinisen kimppuun. Johtunee stressin lisäksi unen ja liikunnan puutteesta ja tämänhetkisestä suboptimaalista ruokavaliosta. Sunnuntaihin asti mennään tällä meiningillä, koska huomenna on synttäripippalot ja sunnuntaina vielä kakkukahvit.
Keskiviikkona ja tänään ainoa syy jättää suklaa kääreeseensä oli se ajatus, että mässytön putki katkeaa huomenna - ei ennemmin. Maanantaina palataan sitten taas tavalliseen päiväjärjestykseen. Onneksi, järkihän tässä meinaa lähteä.
Jos sitä vaikka menisi ajoissa nukkumaan tänään. Jostakinhan sitä on aloitettava.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Sunnuntai 22.3.2015
Päivä 10.
Tänään lenkillä juoksin normisti lähihuoltoaseman ohi, ja jessus sentään, kun pölähti namipilvi sieraimiin. Useampi kymmenen metriä meni, ennen kuin makean tuoksu haihtui nenästä. Tavallinen ihminen ei sitä varmaan edes olisi huomannut, mutta minähän tietysti olen erikoistunut tämän sorttisten hajujen tunnistamiseen. Voi tietysti olla vaikutusta silläkin, kun itse ei makeaa enää juurikaan syö, niin on herkistynyt. Myönteistä tässä nyt oli kuitenkin se, että odotettu makeannälän tuikkaus jäi tulematta. Olin itsekin ihan yllättynyt.
Ensi viikonlopun kakkuilusta tuleekin sitten mielenkiintoinen kokeilu, olenko oikeasti ihan uudella tasolla riippuvuuteni suhteen, vai aloitetaanko joskus viikkojen päästä mässyputken jälkeen taas nollasta. Tällä hetkellä olo on melko rauhallinen. Voin tosin nyt jo sanoa, että jos h-hetkellä epäilyttää liiaksi, jätän kakun muiden tuhottavaksi ja odottelen vielä. Tai no, ainakin toivon, että olen niin fiksu siinä tilanteessa... Täytyy vaan yrittää muistaa, ettei se ole maailmankaikkeuden viimeinen kakku.
Seuraavaa suklaan ympärillä pyörivää herkkuhetkeä ei muuten toistaiseksi edes ole suunnitteilla. Edistystä! Ja ihan oikeasti olen tämän vuoden puolella (uudenvuodenpäivän mässäys lasketaan tässä nyt vain yhdeksi) syönyt makeaa makean takia yhteensä neljä (4) kertaa. Mieli olisi tehnyt varmaan neljä potenssiin sata kertaa, mutta sitä ei lasketa, koska merkitystä on vain teoilla.
Tämä mässyn vähyys meikäläisen ruokavaliossa on kuitenkin aiheuttanut hämmentävän lieveilmiön. Useampaan otteeseen on tullut syötyä sipsejä miehen pussista, vaikka ennen ei olisi tullut mieleenkään. Kyse on edelleen yhden käden sormilla laskettavista kerroista, mutta kyllä sen silti huomaa selvästi, mitä tarvetta yritän kompensoida. Ylläri ylläri, tämä käyttäytyminen osuu niille illoille, kun päivä itsessään on ollut pitkä ja stressaava.
Muutenkin on taas vähän mietityttänyt, että pitäisi kuroa kokoon tätä ruokavaliota, kun meinaa livahtaa turhan rennoksi välillä. Eilen kirkastin voita pitkästä aikaa, ja jos nyt yrittäisi pitää taukoa ketsupista ja ranskalaisista. Noin aluksi.
Tai jos vaikka ensin selviäisi hengissä näistä seuraavista viidestä päivästä. Tenttiviikko gogo...
Tänään lenkillä juoksin normisti lähihuoltoaseman ohi, ja jessus sentään, kun pölähti namipilvi sieraimiin. Useampi kymmenen metriä meni, ennen kuin makean tuoksu haihtui nenästä. Tavallinen ihminen ei sitä varmaan edes olisi huomannut, mutta minähän tietysti olen erikoistunut tämän sorttisten hajujen tunnistamiseen. Voi tietysti olla vaikutusta silläkin, kun itse ei makeaa enää juurikaan syö, niin on herkistynyt. Myönteistä tässä nyt oli kuitenkin se, että odotettu makeannälän tuikkaus jäi tulematta. Olin itsekin ihan yllättynyt.
Ensi viikonlopun kakkuilusta tuleekin sitten mielenkiintoinen kokeilu, olenko oikeasti ihan uudella tasolla riippuvuuteni suhteen, vai aloitetaanko joskus viikkojen päästä mässyputken jälkeen taas nollasta. Tällä hetkellä olo on melko rauhallinen. Voin tosin nyt jo sanoa, että jos h-hetkellä epäilyttää liiaksi, jätän kakun muiden tuhottavaksi ja odottelen vielä. Tai no, ainakin toivon, että olen niin fiksu siinä tilanteessa... Täytyy vaan yrittää muistaa, ettei se ole maailmankaikkeuden viimeinen kakku.
Seuraavaa suklaan ympärillä pyörivää herkkuhetkeä ei muuten toistaiseksi edes ole suunnitteilla. Edistystä! Ja ihan oikeasti olen tämän vuoden puolella (uudenvuodenpäivän mässäys lasketaan tässä nyt vain yhdeksi) syönyt makeaa makean takia yhteensä neljä (4) kertaa. Mieli olisi tehnyt varmaan neljä potenssiin sata kertaa, mutta sitä ei lasketa, koska merkitystä on vain teoilla.
Tämä mässyn vähyys meikäläisen ruokavaliossa on kuitenkin aiheuttanut hämmentävän lieveilmiön. Useampaan otteeseen on tullut syötyä sipsejä miehen pussista, vaikka ennen ei olisi tullut mieleenkään. Kyse on edelleen yhden käden sormilla laskettavista kerroista, mutta kyllä sen silti huomaa selvästi, mitä tarvetta yritän kompensoida. Ylläri ylläri, tämä käyttäytyminen osuu niille illoille, kun päivä itsessään on ollut pitkä ja stressaava.
Muutenkin on taas vähän mietityttänyt, että pitäisi kuroa kokoon tätä ruokavaliota, kun meinaa livahtaa turhan rennoksi välillä. Eilen kirkastin voita pitkästä aikaa, ja jos nyt yrittäisi pitää taukoa ketsupista ja ranskalaisista. Noin aluksi.
Tai jos vaikka ensin selviäisi hengissä näistä seuraavista viidestä päivästä. Tenttiviikko gogo...
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Lauantai 21.3.2015
Päivä 9.
Olipas nannaa tänään taas liikkua ihan normisti. Ensin olin pari viikkoa raajarikko, kun kävelylenkillä onnistuin ylirasittamaan nivelsiteitä. Ei siis onneksi ollut mitään rikki, mutta siitä huolimatta ei paljon naurattanut, kun käytännössä liikkumiset rajoittuivat välille sänky-sohva-keittiö-vessa. Sitten kun siitä selvittiin, menin ja otin tetanusrokotteen. BAM! Kaksi päivää liikkumiskieltoa lisää. Oli kyllä harvinaisen ilkeä pistos, vieläkin tuntuu lihaksessa.
Kuusi päivää ja sitten olisi taas vähäksi aikaa stressivapaata. Ainakin teoriassa. Onneksi ei sitten olekaan kuin sata muuta asiaa to do -listalla... Stressipäissäni olen hypännyt kaupassa ostamassa milloin mitäkin pientä. En sentään namusia, jotakin edistystä. Mutta juuri näiden minikauppareissujen takia jääkaapin hevi-osasto alkaa vähitellen ammottaa tyhjyyttään. Ja täällä hitechin luvatussa maassa kaupat pidetään visusti kiinni sunnuntaisin. Huomisen vielä selvinnen, mutta maanantaina ollaan aamupalan nuivemmalla puolella. Onpas minullakin ongelmat nykyään...
Tänään muuten onnistuin ajattelemaan suklaakakkua ilman, että kuola valui suupielistä. Ihan noin vain, neutraalisti. Ehkä se tästä sitten kuitenkin joku päivä.
Olipas nannaa tänään taas liikkua ihan normisti. Ensin olin pari viikkoa raajarikko, kun kävelylenkillä onnistuin ylirasittamaan nivelsiteitä. Ei siis onneksi ollut mitään rikki, mutta siitä huolimatta ei paljon naurattanut, kun käytännössä liikkumiset rajoittuivat välille sänky-sohva-keittiö-vessa. Sitten kun siitä selvittiin, menin ja otin tetanusrokotteen. BAM! Kaksi päivää liikkumiskieltoa lisää. Oli kyllä harvinaisen ilkeä pistos, vieläkin tuntuu lihaksessa.
Kuusi päivää ja sitten olisi taas vähäksi aikaa stressivapaata. Ainakin teoriassa. Onneksi ei sitten olekaan kuin sata muuta asiaa to do -listalla... Stressipäissäni olen hypännyt kaupassa ostamassa milloin mitäkin pientä. En sentään namusia, jotakin edistystä. Mutta juuri näiden minikauppareissujen takia jääkaapin hevi-osasto alkaa vähitellen ammottaa tyhjyyttään. Ja täällä hitechin luvatussa maassa kaupat pidetään visusti kiinni sunnuntaisin. Huomisen vielä selvinnen, mutta maanantaina ollaan aamupalan nuivemmalla puolella. Onpas minullakin ongelmat nykyään...
Tänään muuten onnistuin ajattelemaan suklaakakkua ilman, että kuola valui suupielistä. Ihan noin vain, neutraalisti. Ehkä se tästä sitten kuitenkin joku päivä.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Perjantai 20.3.2015
Päivä 8.
Kusti polki ja toi synttärionnitteluja kotimaasta Fazerin Sinisen muodossa. Yepyep. En ole vielä äidille maininnut asiasta, että moisia lahjoja ei jatkossa ehkä niin tarvitsisi lähetellä. Vältin vaaran tuuppaamalla levyn miehelle. Kyllä, niin kauan, kuin se suklaalevy on "minun", vaara on käsin kosketeltavissa. Mutta nyt kun suklaa on turvallisesti "miehen" omaisuutta, kaikki on taas hyvin. Mind games...
Yleensä ei ole ollut tapana ottaa ongelmaa hedelmistä, joskus tekee mieli, joskus ei. Enkä todellakaan käytä niitä suklaan korvikkeena (ihan sama juttu sokerittoman kaakaojauheen kanssa, ei _ihan_ maistu samalta), koska joku raja nyt sentään säälittävyydessäkin. Toisaalta vältän kuivattuja hedelmiä, koska niitä kyllä voisi vetää pussikaupalla (vaan koska niilläkään ei aitoa suklaata korvata, himotukset jäisi päälle - ei hyvä). Eilen illalla kuitenkin tuli vedettyä "jälkiruokana" ruoalta yli jäänyttä omena-päärynämuusia. Ei toistune ihan heti huomenna, mutta onhan se hyvä ehkä tiedostaa. Että stressin ollessa päällä ongelmattomistakin teemoista helposti tulee ongelmaisia.
Tällä hetkellä tilanne on päällä melkein joka päivä (ai onko tenttiviikko tulossa, no ei kai). Oikeasti käy välillä hermoille tämä jatkuva kamppailu. Useamman kuin kerran on tullut ajateltua, että olisi helpompaa vain antaa periksi. Tai ennemminkin, että miksi perkeleessä sitä ei vain voi antaa periksi, vaan ärrinpurrin pistää vastaan. Että näemmä kun sen mielen kerran on saanut käännettyä, niin takaisin ei ole paluuta.
Kusti polki ja toi synttärionnitteluja kotimaasta Fazerin Sinisen muodossa. Yepyep. En ole vielä äidille maininnut asiasta, että moisia lahjoja ei jatkossa ehkä niin tarvitsisi lähetellä. Vältin vaaran tuuppaamalla levyn miehelle. Kyllä, niin kauan, kuin se suklaalevy on "minun", vaara on käsin kosketeltavissa. Mutta nyt kun suklaa on turvallisesti "miehen" omaisuutta, kaikki on taas hyvin. Mind games...
Yleensä ei ole ollut tapana ottaa ongelmaa hedelmistä, joskus tekee mieli, joskus ei. Enkä todellakaan käytä niitä suklaan korvikkeena (ihan sama juttu sokerittoman kaakaojauheen kanssa, ei _ihan_ maistu samalta), koska joku raja nyt sentään säälittävyydessäkin. Toisaalta vältän kuivattuja hedelmiä, koska niitä kyllä voisi vetää pussikaupalla (vaan koska niilläkään ei aitoa suklaata korvata, himotukset jäisi päälle - ei hyvä). Eilen illalla kuitenkin tuli vedettyä "jälkiruokana" ruoalta yli jäänyttä omena-päärynämuusia. Ei toistune ihan heti huomenna, mutta onhan se hyvä ehkä tiedostaa. Että stressin ollessa päällä ongelmattomistakin teemoista helposti tulee ongelmaisia.
Tällä hetkellä tilanne on päällä melkein joka päivä (ai onko tenttiviikko tulossa, no ei kai). Oikeasti käy välillä hermoille tämä jatkuva kamppailu. Useamman kuin kerran on tullut ajateltua, että olisi helpompaa vain antaa periksi. Tai ennemminkin, että miksi perkeleessä sitä ei vain voi antaa periksi, vaan ärrinpurrin pistää vastaan. Että näemmä kun sen mielen kerran on saanut käännettyä, niin takaisin ei ole paluuta.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Tiistai 17.3.2015
Päivä 5.
Vähän tuntuu, että katkaisen nämä hyvät putket ihan vaan päästäkseni laskemasta päiviä. No en ehkä, viime torstaina vaan oli ilmaista hyvää ruokaa tarjolla, ja jälkiruoka oli juurikin sen arvoista. Oli kyllä äkkimakeaa, mutta annos oli juuri sopiva. Eikä edes tehnyt mieli suklaata sen jälkeen. Edistystä ilmassa?
Normi stressi tässä taas olisi päällä. Onneksi ei ole kun tentit ensi viikolla ja töissä täysi kaaos. Ja vapaaehtoispuolella hässäkät pyörii sitä vauhtia, ettei meinaa mukaan ehtiä.
Vähän tuntuu, että katkaisen nämä hyvät putket ihan vaan päästäkseni laskemasta päiviä. No en ehkä, viime torstaina vaan oli ilmaista hyvää ruokaa tarjolla, ja jälkiruoka oli juurikin sen arvoista. Oli kyllä äkkimakeaa, mutta annos oli juuri sopiva. Eikä edes tehnyt mieli suklaata sen jälkeen. Edistystä ilmassa?
Normi stressi tässä taas olisi päällä. Onneksi ei ole kun tentit ensi viikolla ja töissä täysi kaaos. Ja vapaaehtoispuolella hässäkät pyörii sitä vauhtia, ettei meinaa mukaan ehtiä.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Keskiviikko 11.3.2015
Päivä 18.
Elämää pukkaa taas ovista ja ikkunoista. Olotila sokerin suhteen on yllättävän zen siihen nähden, että stressitaso nousee hetki hetkeltä.
Jos sitä olisi parempi ihminen, olisi tänään töiden ohella jo lukenut muutaman tunnin tentteihin, siivonnut ja tiskannut ja tämäkin blogiteksti olisi vaatinut korkeintaan vartin työpanoksen. Kai sitä on tyydyttävä olemaan ihan ok ja iloittava edes siitä, että makeannälkä jaksaa pitää matalaa profiilia.
Njapnjap. Ilmeisesti aika taas yrittää hivenen myönteisempää ajattelutapaa. Ehkäpä meditoin jauhelihakastikkeen äärellä. Että voi ihmistä nysvöttää. On vissiin taas kevätväsymystä ilmassa, ei osaa suhtautua auringonpaisteeseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Elämää pukkaa taas ovista ja ikkunoista. Olotila sokerin suhteen on yllättävän zen siihen nähden, että stressitaso nousee hetki hetkeltä.
Jos sitä olisi parempi ihminen, olisi tänään töiden ohella jo lukenut muutaman tunnin tentteihin, siivonnut ja tiskannut ja tämäkin blogiteksti olisi vaatinut korkeintaan vartin työpanoksen. Kai sitä on tyydyttävä olemaan ihan ok ja iloittava edes siitä, että makeannälkä jaksaa pitää matalaa profiilia.
Njapnjap. Ilmeisesti aika taas yrittää hivenen myönteisempää ajattelutapaa. Ehkäpä meditoin jauhelihakastikkeen äärellä. Että voi ihmistä nysvöttää. On vissiin taas kevätväsymystä ilmassa, ei osaa suhtautua auringonpaisteeseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Tiistai 10.3.2015
Päivä 17. Luulisin (en siis jaksa laskea, syömiset on kohdillaan).
Tässähän tuntee itsensä ihan sankariksi, kun lueskelee tuolla Whole30-foorumilla, miten joidenkin on _ihan mahdotonta_ olla kuukautta ilman *lisää tuote*, ja koko ohjelma on muutenkin ihan paska koska hei kyllähän nyt pitää ensimmäisten kymmenen päivän aikana lähteä vähintään viisi kiloa, unirytmin parantua, himotuksien kadota ja muutenkin olon tulee olla kuin uudella ihmisellä. Ihan sama, että ennen ohjelmaa kyseinen henkilö on vuosikymmenet elänyt Mäkkis-mössöllä ja on tottunut kiskomaan viinipullon illassa.
Itsekin toki silloin aikanaan ihmettelin, kun energiat ei paukkuneet vielä ihan puolessavälissä, mutta jatkoin silti sen kummemmin raivaroimatta. Ainakin toivon näin tehneeni. Koska ihan oikeasti. Jos aikuinen ihminen päättää vetäistä Whole30:n, niin kyllähän se on ihan oma päätös. Ei kukaan pakottanut. Eikä kukaan pakota viemään ohjelmaa päätökseen. Sen kuin riennät gasellin askelin sinne Mäkkis-jonoon jatkamaan siitä, missä olit ennen Whole30:a.
Ei muuten ole viime päivinä ihan kamalasti himottanut. Pelottavan vähän, en osaa suhtautua. Toisaalta olen kyllä syönyt ruokaa vähän enemmän kuin yleensä (en tietoisesti, mutta ilmeisesti kroppa sitten tarvitsee sitä). Josko se sitten sitä kautta olisi tulkittavissa. Mutta jos näin jatkuu, niin kai tästä on vain oltava iloinen. Johan tässä on taisteltukin.
Tässähän tuntee itsensä ihan sankariksi, kun lueskelee tuolla Whole30-foorumilla, miten joidenkin on _ihan mahdotonta_ olla kuukautta ilman *lisää tuote*, ja koko ohjelma on muutenkin ihan paska koska hei kyllähän nyt pitää ensimmäisten kymmenen päivän aikana lähteä vähintään viisi kiloa, unirytmin parantua, himotuksien kadota ja muutenkin olon tulee olla kuin uudella ihmisellä. Ihan sama, että ennen ohjelmaa kyseinen henkilö on vuosikymmenet elänyt Mäkkis-mössöllä ja on tottunut kiskomaan viinipullon illassa.
Itsekin toki silloin aikanaan ihmettelin, kun energiat ei paukkuneet vielä ihan puolessavälissä, mutta jatkoin silti sen kummemmin raivaroimatta. Ainakin toivon näin tehneeni. Koska ihan oikeasti. Jos aikuinen ihminen päättää vetäistä Whole30:n, niin kyllähän se on ihan oma päätös. Ei kukaan pakottanut. Eikä kukaan pakota viemään ohjelmaa päätökseen. Sen kuin riennät gasellin askelin sinne Mäkkis-jonoon jatkamaan siitä, missä olit ennen Whole30:a.
Ei muuten ole viime päivinä ihan kamalasti himottanut. Pelottavan vähän, en osaa suhtautua. Toisaalta olen kyllä syönyt ruokaa vähän enemmän kuin yleensä (en tietoisesti, mutta ilmeisesti kroppa sitten tarvitsee sitä). Josko se sitten sitä kautta olisi tulkittavissa. Mutta jos näin jatkuu, niin kai tästä on vain oltava iloinen. Johan tässä on taisteltukin.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Lauantai 7.3.2015
Päivä 14.
Onpas ollut hässäkät pyörimässä viime päivinä, kun taas aloitin työnteon. Stressiä on taas pukannut ihan omiksi tarpeiksi, ja se on vähän oireillut syömisissä. Eli ei vaan aina jaksa miettiä niin tarkasti, mitä suuhunsa laittaa. Parhaani mukaan olen pitäytynyt järkevissä ruoissa, mutta esim. eilen en vaan jaksanut lähteä vääntämään salaattia ja kastiketta lisäkkeeksi. Välinpitämättömyydessä on tietysti se paha puoli, että se helposti kiskaisee oravanpyörän käyntiin.
Keskiviikkona iltakymmenen jälkeen töistä kotiutuneena tuntui siltä, että nyt olisi oluen paikka. Eipä siinä mitään, hyväähän se oli. Mutta muistuipa taas mieleen, että oluen sijaan täytyy ihan oikeasti siirtyä viiniin, kun seuraavana aamuna polla meinasi räjähtää. Yksi pieni olut huraa. Alkoholi ei siis niinkään ole ongelma tässä (siitä häiriytyy vain yöunet), vaan enemmänkin ohra.
Torstaina jouduin syömään kaupungissa lounaan. Uuniperuna kanalla oli hintansa väärtti, mutta valitettavasti siinä mukana tuli myös kermaviilikastike. Kuittasin sen siinä tilanteessa olankohautuksella, mutta maidon kosto on hirveä. Koko eilisen päivän kiduin mahakipujen ja muun oheisvaivan kourissa. Eli jatkossa _todellakin_ täytyy oppia kysymään ennen tilaamista.
Torstai-iltana olisin voinut antaa valtakunnan kilosta suklaata. Ihmetyttää itseäkin, että oikeasti jätin miehen mässyt rauhaan. Kaksi viikkoa uutta jaksoa kasassa, pari viikkoa vielä pitäisi kestää synttäreitä odotellessa. Onhan tässä välillä oikeasti vähän, että kannattaako. Siis kitua, kun yhtä hyvin voisi vaan käydä hakemassa sen neekerinsuukkopaketin ja nassuttaa itsensä kipeäksi. Toisaalta... Ehkä se kuitenkin kannattaa.
Onpas ollut hässäkät pyörimässä viime päivinä, kun taas aloitin työnteon. Stressiä on taas pukannut ihan omiksi tarpeiksi, ja se on vähän oireillut syömisissä. Eli ei vaan aina jaksa miettiä niin tarkasti, mitä suuhunsa laittaa. Parhaani mukaan olen pitäytynyt järkevissä ruoissa, mutta esim. eilen en vaan jaksanut lähteä vääntämään salaattia ja kastiketta lisäkkeeksi. Välinpitämättömyydessä on tietysti se paha puoli, että se helposti kiskaisee oravanpyörän käyntiin.
Keskiviikkona iltakymmenen jälkeen töistä kotiutuneena tuntui siltä, että nyt olisi oluen paikka. Eipä siinä mitään, hyväähän se oli. Mutta muistuipa taas mieleen, että oluen sijaan täytyy ihan oikeasti siirtyä viiniin, kun seuraavana aamuna polla meinasi räjähtää. Yksi pieni olut huraa. Alkoholi ei siis niinkään ole ongelma tässä (siitä häiriytyy vain yöunet), vaan enemmänkin ohra.
Torstaina jouduin syömään kaupungissa lounaan. Uuniperuna kanalla oli hintansa väärtti, mutta valitettavasti siinä mukana tuli myös kermaviilikastike. Kuittasin sen siinä tilanteessa olankohautuksella, mutta maidon kosto on hirveä. Koko eilisen päivän kiduin mahakipujen ja muun oheisvaivan kourissa. Eli jatkossa _todellakin_ täytyy oppia kysymään ennen tilaamista.
Torstai-iltana olisin voinut antaa valtakunnan kilosta suklaata. Ihmetyttää itseäkin, että oikeasti jätin miehen mässyt rauhaan. Kaksi viikkoa uutta jaksoa kasassa, pari viikkoa vielä pitäisi kestää synttäreitä odotellessa. Onhan tässä välillä oikeasti vähän, että kannattaako. Siis kitua, kun yhtä hyvin voisi vaan käydä hakemassa sen neekerinsuukkopaketin ja nassuttaa itsensä kipeäksi. Toisaalta... Ehkä se kuitenkin kannattaa.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Tiistai 3.3.2015
Päivä 10.
Tajusin tuossa juuri, että näin tässä joku yö unta Fazerin Sinisestä. Kiinnostava ilmiö, varsinkin kun se ei edes ole meikäläisen mielisuklaa, enkä sitä ole näinä Saksan vuosina kaivannut kertaakaan. Maraboun minttukrokantti, kiitos kysymästä. Sitä tosin on ilmeisesti tullut Suomen aikoina tankattua kylliksi, koska ei ole viimeiseen pariin vuoteen tehnyt mieli, vaikka sitä on saatavissa täälläkin päin maailmaa.
Mikä sitten olisi uusi suosikki tällä saralla? Neekerinsuukot on tietysti aina pinnalla, vaikka Brunberg osaakin hommansa paremmin kuin täkäläiset valmistajat. Mutta ihan suklaalevyissä jos mennään, asiaa täytynee pohtia hieman tarkemmin. Toblerone ja Milka samoin kuin Nestlé (siltä osin kuin tiedän kyseessä olevan Nestlén tuotteen) putoaa heti kättelyssä periaatteiden takia. Alpia on halpiskamaa ja maku sen mukainen. Schogetten eivät muuten vain maistu. Sarotti on maultaan ok, koostumus ei miellytä. Täytyypä myöntää, että eniten on tullut nautittua perhe Ritterin tuotteita. Valikoima on laaja ja maku osuu kohdilleen. Marabou tietysti toisena vaihtoehtona.
Btw, ainahan suositellaan siirtymistä tummaan suklaaseen, koska se on terveellisempää kuin tavallinen maitosuklaa. Ja että sitä tulee syötyä vähemmän kuin tavallista, koska sen maku on niin paljon intensiivisempi. My ass. Ei päde ainakaan minun kohdallani. Enkä edes pidä tummasta suklaasta. Suklaa sitä paitsi on suklaata, oli väri mikä hyvänsä (eipähän voi kukaan haukkua rasistiksi). Minä voin kiskoa tummaa suklaata kun leipää, jos muuta ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla. Koska se kuitenkin on vain surkea maitosuklaan korvike, on melko selvää, että mielentila ei senkään suklaashokin jälkeen juuri parane.
Jos ihan oikeasti haluaa nauttia suklaata terveellisesti, voipi kokeilla vetää kaakaojauhetta (sitä sokeroimatonta tummaa) lusikalla kitusiin. Sitä ei muuten kovin kauan jaksa. Kaikki muu on höpönpöppöä - siksipä kun tekee mieli suklaata, voi yhtä hyvin syödä juuri sitä sorttia, kuin itseä huvittaa eikä kärvistellä "terveemmän" vaihtoehdon parissa.
Tajusin tuossa juuri, että näin tässä joku yö unta Fazerin Sinisestä. Kiinnostava ilmiö, varsinkin kun se ei edes ole meikäläisen mielisuklaa, enkä sitä ole näinä Saksan vuosina kaivannut kertaakaan. Maraboun minttukrokantti, kiitos kysymästä. Sitä tosin on ilmeisesti tullut Suomen aikoina tankattua kylliksi, koska ei ole viimeiseen pariin vuoteen tehnyt mieli, vaikka sitä on saatavissa täälläkin päin maailmaa.
Mikä sitten olisi uusi suosikki tällä saralla? Neekerinsuukot on tietysti aina pinnalla, vaikka Brunberg osaakin hommansa paremmin kuin täkäläiset valmistajat. Mutta ihan suklaalevyissä jos mennään, asiaa täytynee pohtia hieman tarkemmin. Toblerone ja Milka samoin kuin Nestlé (siltä osin kuin tiedän kyseessä olevan Nestlén tuotteen) putoaa heti kättelyssä periaatteiden takia. Alpia on halpiskamaa ja maku sen mukainen. Schogetten eivät muuten vain maistu. Sarotti on maultaan ok, koostumus ei miellytä. Täytyypä myöntää, että eniten on tullut nautittua perhe Ritterin tuotteita. Valikoima on laaja ja maku osuu kohdilleen. Marabou tietysti toisena vaihtoehtona.
Btw, ainahan suositellaan siirtymistä tummaan suklaaseen, koska se on terveellisempää kuin tavallinen maitosuklaa. Ja että sitä tulee syötyä vähemmän kuin tavallista, koska sen maku on niin paljon intensiivisempi. My ass. Ei päde ainakaan minun kohdallani. Enkä edes pidä tummasta suklaasta. Suklaa sitä paitsi on suklaata, oli väri mikä hyvänsä (eipähän voi kukaan haukkua rasistiksi). Minä voin kiskoa tummaa suklaata kun leipää, jos muuta ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla. Koska se kuitenkin on vain surkea maitosuklaan korvike, on melko selvää, että mielentila ei senkään suklaashokin jälkeen juuri parane.
Jos ihan oikeasti haluaa nauttia suklaata terveellisesti, voipi kokeilla vetää kaakaojauhetta (sitä sokeroimatonta tummaa) lusikalla kitusiin. Sitä ei muuten kovin kauan jaksa. Kaikki muu on höpönpöppöä - siksipä kun tekee mieli suklaata, voi yhtä hyvin syödä juuri sitä sorttia, kuin itseä huvittaa eikä kärvistellä "terveemmän" vaihtoehdon parissa.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Sunnuntai 1.3.2015
Päivä 8.
Halu kokeilla omia rajojani kasvaa päivä päivältä. Suomeksi siis tulee useamman kerran päivässä leikiteltyä ajatuksella, että kokeilisi syödä jotakin makeaa. Toistaiseksi olen vielä päätynyt ehdottomaan eihin. Soisin putken jatkuvan synttäreihin asti. Sitten aloitetaan taas uusi putki. Whole9:n mukaan tosin ei ikinä pitäisi suunnitella liian tarkasti etukäteen, jos vaikka sinä tiettynä päivänä ei sitten oikeasti tekisikään mieli ja söisi vain, koska homma oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu. Mutta minähän tunnen itseni sen verran hyvin, että ennustan joka päivän olevan hyvän päivän makean mässäykselle. Tässä asiassa siis suunnittelu on oikeasti parempi kuin liika mielijohteisuus (spontaanisti hönkisin kitusiini arviolta puoli kiloa suklaata päivittäin, jos ihan omien mielihalujeni mukaan menisin).
Nämä päätökset kuuluu tietysti tehdä tietoisesti, mutta itseni tuntien osaisin kyllä hyvin jättää huomiotta sen "Onko [tuote] syömisellä negatiivisia psykologisia vaikutuksia?" ja hyppiä suoraan "Onko [tuote] silti syömisen arvoinen?"-kohtaan. Johon vastaus tietysti sillä hetkellä kuuluisi "Ehdottomasti kyllä!"...
Melissa Hartwig Whole9:sta ei halua verrata sokeria esim. heroiiniin, koska on ollut huumeriippuvainen ja tietää, miten vaikeaa siitä on päästä irti. Minä taas en ole edes kokeillut polttaa tupakkaa, joten kovimmat aineet, joita minun kaapeistani löytyy, ovat alkoholi ja sokeri. Alkoholin kanssa minulla on ollut yllättävän vähän ongelmia siihen nähden, että isä oli juoppo ja Suomessa opiskeluaikoina kulutin varmaan enemmän alkoholia kuin vettä (ehkä en oikeasti, mutta ei se varmaan kauaksi jäänyt). Sokeri sen sijaan on minun heroiinini. Enkä varmaan vieläkään olisi irti koukusta, jos ottaisin rennomman asenteen sokeria kohtaan. Tietysti tässä on se ero, että minä ehkä voin oppia nauttimaan sokeripitoisia herkkuja muutaman kerran vuodessa ilman, että siitä seuraa kuukausien putki. Samaten siedän pieniä määriä sokeria mausteena ruoissa repsahtamatta samoin tein. Tiedostan siis, että huumeet ovat sittenkin vähän eri kaliiperia kuin good ol' sugar. Silti minulle on tärkeää ajatella sokeria samanveroisena vastustajana kuin "muut" huumausaineet. Vain sillä tavalla on oikeasti mahdollista sanoa päivästä päivään ei ruokakaupan karkkihyllyllä.
Halu kokeilla omia rajojani kasvaa päivä päivältä. Suomeksi siis tulee useamman kerran päivässä leikiteltyä ajatuksella, että kokeilisi syödä jotakin makeaa. Toistaiseksi olen vielä päätynyt ehdottomaan eihin. Soisin putken jatkuvan synttäreihin asti. Sitten aloitetaan taas uusi putki. Whole9:n mukaan tosin ei ikinä pitäisi suunnitella liian tarkasti etukäteen, jos vaikka sinä tiettynä päivänä ei sitten oikeasti tekisikään mieli ja söisi vain, koska homma oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu. Mutta minähän tunnen itseni sen verran hyvin, että ennustan joka päivän olevan hyvän päivän makean mässäykselle. Tässä asiassa siis suunnittelu on oikeasti parempi kuin liika mielijohteisuus (spontaanisti hönkisin kitusiini arviolta puoli kiloa suklaata päivittäin, jos ihan omien mielihalujeni mukaan menisin).
Nämä päätökset kuuluu tietysti tehdä tietoisesti, mutta itseni tuntien osaisin kyllä hyvin jättää huomiotta sen "Onko [tuote] syömisellä negatiivisia psykologisia vaikutuksia?" ja hyppiä suoraan "Onko [tuote] silti syömisen arvoinen?"-kohtaan. Johon vastaus tietysti sillä hetkellä kuuluisi "Ehdottomasti kyllä!"...
Melissa Hartwig Whole9:sta ei halua verrata sokeria esim. heroiiniin, koska on ollut huumeriippuvainen ja tietää, miten vaikeaa siitä on päästä irti. Minä taas en ole edes kokeillut polttaa tupakkaa, joten kovimmat aineet, joita minun kaapeistani löytyy, ovat alkoholi ja sokeri. Alkoholin kanssa minulla on ollut yllättävän vähän ongelmia siihen nähden, että isä oli juoppo ja Suomessa opiskeluaikoina kulutin varmaan enemmän alkoholia kuin vettä (ehkä en oikeasti, mutta ei se varmaan kauaksi jäänyt). Sokeri sen sijaan on minun heroiinini. Enkä varmaan vieläkään olisi irti koukusta, jos ottaisin rennomman asenteen sokeria kohtaan. Tietysti tässä on se ero, että minä ehkä voin oppia nauttimaan sokeripitoisia herkkuja muutaman kerran vuodessa ilman, että siitä seuraa kuukausien putki. Samaten siedän pieniä määriä sokeria mausteena ruoissa repsahtamatta samoin tein. Tiedostan siis, että huumeet ovat sittenkin vähän eri kaliiperia kuin good ol' sugar. Silti minulle on tärkeää ajatella sokeria samanveroisena vastustajana kuin "muut" huumausaineet. Vain sillä tavalla on oikeasti mahdollista sanoa päivästä päivään ei ruokakaupan karkkihyllyllä.
torstai 26. helmikuuta 2015
Torstai 26.2.2015
Päivä 5.
Tuossa männä päivänä kun märehdin sitä jäätelönsyöntiä. Toisaalta on tässä väkisinkin jotakin edistystä tapahtunut, koska en sitten sortunut mässäilemään viikkotolkulla. Enkä myöskään juonut sitä iltaolutta, jota ei oikeasti tehnyt mieli. Olinpahan vaan, että kun tässä muutenkin on syömiset sieltä tänne päin, niin sama kai se olisi. Eli siis jotakin lienen oppinut kuitenkin. Vaikka siinä tilanteessa ei ihan siltä tuntunutkaan.
Nyt ollaan taas suhteellisen tasapainoisessa olotilassa, ei juuri heiluta namuset pöydällä. Paitsi että löysin toisen vaihtoehdon synttärikakuksi. Löysin pari muutakin tuon kyseisen kakun ohjetta, ja kummastuttaa tällaista pientä pohjoisen ihmistä, että Ameriikoissa voi kaiken ostaa valmiina. Kakun kuorrutteenkin (siis tämä legendaarinen frosting). Se nyt ei kuitenkaan ole tässä niinkään ajankohtaista - enemmänkin: en osaa päättää.
Onneksi tässä vielä on pari viikkoa aikaa mietiskellä asiaa.
(Ja joo, tiedostan kyllä, miten terveen kuvan annan itsestäni, kun jauhan kuukausitolkulla jostakin kakusta, jota ei edes vielä ole olemassa...)
Tuossa männä päivänä kun märehdin sitä jäätelönsyöntiä. Toisaalta on tässä väkisinkin jotakin edistystä tapahtunut, koska en sitten sortunut mässäilemään viikkotolkulla. Enkä myöskään juonut sitä iltaolutta, jota ei oikeasti tehnyt mieli. Olinpahan vaan, että kun tässä muutenkin on syömiset sieltä tänne päin, niin sama kai se olisi. Eli siis jotakin lienen oppinut kuitenkin. Vaikka siinä tilanteessa ei ihan siltä tuntunutkaan.
Nyt ollaan taas suhteellisen tasapainoisessa olotilassa, ei juuri heiluta namuset pöydällä. Paitsi että löysin toisen vaihtoehdon synttärikakuksi. Löysin pari muutakin tuon kyseisen kakun ohjetta, ja kummastuttaa tällaista pientä pohjoisen ihmistä, että Ameriikoissa voi kaiken ostaa valmiina. Kakun kuorrutteenkin (siis tämä legendaarinen frosting). Se nyt ei kuitenkaan ole tässä niinkään ajankohtaista - enemmänkin: en osaa päättää.
Onneksi tässä vielä on pari viikkoa aikaa mietiskellä asiaa.
(Ja joo, tiedostan kyllä, miten terveen kuvan annan itsestäni, kun jauhan kuukausitolkulla jostakin kakusta, jota ei edes vielä ole olemassa...)
maanantai 23. helmikuuta 2015
Maanantai 23.2.2015
Päivä 2.
Kyllä vaan, söin sitten lauantai-iltana desin verran suklaajäätelöä. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Valitettavasti se taas laukaisi himotukset, varsinkin eilen oli siinä hilkulla, ettenkö olisi käynyt miehen Kindereihin käsiksi. Onnekseni sentään säästyin ilmavaivoilta, mutta tämä tieto ei jotenkin hirveästi lohduta. Jäätelö oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Mutta se mitätön annos ei jotenkin osu raameihin seuraamusten kanssa.
Kaiken lisäksi tämä kokeiluvaiheen pitkittäminen tuntuu tekevän meikäläisestä taas passiivisemman ja välinpitämättömämmän. Eli ihan sama, onko ruoassa vehnää, kun aiemmin söin jo sitä ja tätä ja tuota. Vaikka eihän se tietysti niin mene. Siispä tällä viikolla jätetään kokeilut vähemmälle ja syödään taas sitä, mistä tulee hyvä olo. Toivottavasti makeannälkäkin hiipuu siinä samalla. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, perunat pistän myös pannaan. Niitä vaan on ihan liian helppo tunkea joka ruokaan lisäkkeenä. Nimenomaan kaiken muun päälle eli aivan turhaan.
Kun niitä himotuksia nyt eilen oli, en uskaltanut ruokaa laittaessa edes nuolla hunajalusikkaa puhtaaksi... Siinä mielessä tietysti kiva huomata, että osaan pistää liinat kiinni ja olla jatkamatta matkaa sokeriunelmassa ihan jo yhden poikkeuksen jälkeen. Mutta paluu takaisin on kyllä aika tuskallista. Ainakin toistaiseksi siis olisi tarkoitus pysyä erossa suuremmista määristä sokeria. Saa nähdä, mikä on tilanne kuukauden päästä. Sex in a pan awaits.
Kyllä vaan, söin sitten lauantai-iltana desin verran suklaajäätelöä. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Valitettavasti se taas laukaisi himotukset, varsinkin eilen oli siinä hilkulla, ettenkö olisi käynyt miehen Kindereihin käsiksi. Onnekseni sentään säästyin ilmavaivoilta, mutta tämä tieto ei jotenkin hirveästi lohduta. Jäätelö oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Mutta se mitätön annos ei jotenkin osu raameihin seuraamusten kanssa.
Kaiken lisäksi tämä kokeiluvaiheen pitkittäminen tuntuu tekevän meikäläisestä taas passiivisemman ja välinpitämättömämmän. Eli ihan sama, onko ruoassa vehnää, kun aiemmin söin jo sitä ja tätä ja tuota. Vaikka eihän se tietysti niin mene. Siispä tällä viikolla jätetään kokeilut vähemmälle ja syödään taas sitä, mistä tulee hyvä olo. Toivottavasti makeannälkäkin hiipuu siinä samalla. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, perunat pistän myös pannaan. Niitä vaan on ihan liian helppo tunkea joka ruokaan lisäkkeenä. Nimenomaan kaiken muun päälle eli aivan turhaan.
Kun niitä himotuksia nyt eilen oli, en uskaltanut ruokaa laittaessa edes nuolla hunajalusikkaa puhtaaksi... Siinä mielessä tietysti kiva huomata, että osaan pistää liinat kiinni ja olla jatkamatta matkaa sokeriunelmassa ihan jo yhden poikkeuksen jälkeen. Mutta paluu takaisin on kyllä aika tuskallista. Ainakin toistaiseksi siis olisi tarkoitus pysyä erossa suuremmista määristä sokeria. Saa nähdä, mikä on tilanne kuukauden päästä. Sex in a pan awaits.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Lauantai 21.2.2015
Päivä 19.
Eilen olin päivän reissulla toisen meren rannalla erään nimekkään automerkin tehtaan tuotantoprosessia katsastamassa. Sen verran mielenkiintoista oli, että olisin voinut päivätolkulla kuunnella ja katsella ja kysellä. Kun kuitenkin kyse oli ihan tavallisesta asiakaskierroksesta, täytyi tyytyä pariin tuntiin. En minä niistä autoista niinkään ollut kiinnostunut, vaan logistiikkajärjestelmästä tuotannon takana... Toisaalta oli kiva huomata, että opiskelujen aikana on jotakin jäänyt päähän - ymmärsin, mitä teknisessä selostuksessa sanottiin. Ehdottomasti maininnan arvoinen asia, kun yleensä tuntuu, että opiskelujen insinööripuoli on täyttä hepreaa.
Syömisen otin reissun aikana rennolla otteella. Illalla teki vielä mieli pizzaa, jota sitten myös söin. Valittu ravinteli ei valitettavasti ollut ihan miun maun mukkaan, joten elämys jäi vähän vajaaksi. Toisaalta ei tarvitse ihan hetkeen taas syödä pizzaa, eilen oli jotenkin reissun jäljiltä sellainen "ei halua vielä paleoida"-olo. Menestykseksi voitaneen laskea, että makeita en offroudailusta huolimatta syönyt.
Pitää nyt vähitellen sitten taas ylipäänsä kiristää otetta ja syödä "puhtaammin" kuin tässä päälle jääneessä kokeiluvaiheessa. Siitä kun on kokemusta, mitä tapahtuu, kun liiaksi alkaa rentoilla. Ja minä nyt satun tykkäämään tämänhetkisestä unirytmistä (toimiva - eilen muuten simahdin reissun jälkeen iltayhdeksältä) ja omasta energisyydestä. Eikä housujen löystymisessäkään mitään mussutettavaa ole.
Eilen olin päivän reissulla toisen meren rannalla erään nimekkään automerkin tehtaan tuotantoprosessia katsastamassa. Sen verran mielenkiintoista oli, että olisin voinut päivätolkulla kuunnella ja katsella ja kysellä. Kun kuitenkin kyse oli ihan tavallisesta asiakaskierroksesta, täytyi tyytyä pariin tuntiin. En minä niistä autoista niinkään ollut kiinnostunut, vaan logistiikkajärjestelmästä tuotannon takana... Toisaalta oli kiva huomata, että opiskelujen aikana on jotakin jäänyt päähän - ymmärsin, mitä teknisessä selostuksessa sanottiin. Ehdottomasti maininnan arvoinen asia, kun yleensä tuntuu, että opiskelujen insinööripuoli on täyttä hepreaa.
Syömisen otin reissun aikana rennolla otteella. Illalla teki vielä mieli pizzaa, jota sitten myös söin. Valittu ravinteli ei valitettavasti ollut ihan miun maun mukkaan, joten elämys jäi vähän vajaaksi. Toisaalta ei tarvitse ihan hetkeen taas syödä pizzaa, eilen oli jotenkin reissun jäljiltä sellainen "ei halua vielä paleoida"-olo. Menestykseksi voitaneen laskea, että makeita en offroudailusta huolimatta syönyt.
Pitää nyt vähitellen sitten taas ylipäänsä kiristää otetta ja syödä "puhtaammin" kuin tässä päälle jääneessä kokeiluvaiheessa. Siitä kun on kokemusta, mitä tapahtuu, kun liiaksi alkaa rentoilla. Ja minä nyt satun tykkäämään tämänhetkisestä unirytmistä (toimiva - eilen muuten simahdin reissun jälkeen iltayhdeksältä) ja omasta energisyydestä. Eikä housujen löystymisessäkään mitään mussutettavaa ole.
torstai 19. helmikuuta 2015
Torstai 19.2.2015
Päivä 17.
Makeannälkä vaivaa samalla tasolla kuin etäinen hyttysen ininä. Eilen olin vähän päänsärkyinen, ja uni antoi odottaa itseään. Käytännössä oireilen stressiä. Vaikka olen lomalla. Tai ehkä se sitten purkautuu tällä tavalla ajan kanssa, mistä minä tiedän. Alakulo lienee kuitenkin voitettu. Nyt väsyttää taas ihan normisti, joten nukahtaminen toivottavasti sujuu myös helpommin.
Kun ihmiset nyt vielä toistaiseksi harrastelee näitä uudenvuodenlupaus-haasteita, melkein hymyilyttää, kun on ylpeinä oltu "50 päivää ilman sokeria!". Vaikka toisaalta onhan se oikeasti aikamoinen saavutus vältellä sokeria joka välissä ja vielä onnistua siinä niinkin pitkään. Ainakin nykymaailmassa. Tai no. Minähän en tietenkään tiedä, miten pitkälle "ilman sokeria" kenenkin mielessä riittää. Itsellä se kattaisi kyllä ihan kaiken lisätynkin sokerin ja makeutusaineet. Mutta ehkä kaikki ei ole niin nipoja kuin minä. Enkä todellakaan halua vähätellä kenenkään suorituksia, lähinnä hymyilyttää tämä nykyinen trendi. Kuten tiedämme, trendit eivät yleensä ole järin pitkäikäisiä.
Minä en elä ilman sokeria (onnistuin kehittelemään ehkä parhaan salaatinkastikkeen ikinä pari päivää sitten: perus majo-kookosmaitopohja, paitsi etikkana balsamicoa ja sitä sitten maun mukaan lisäten, vähän valkosipulijauhetta ja teelusikallinen hunajaa - taivas!), minä vältän parhaani mukaan kaatumista naama edellä donitsilaatikkoon. Tämänhetkinen yritys on kantanut 17 päivää, ja huomisestakin on tarkoitus selvitä voittajana.
Muuten siis olen tosiaan rennommalla meiningillä liikenteessä, mutta namusiin en toistaiseksi koske. Ne ehkä olisivat ehdottomasti sen arvoisia, mutta koska ei ole mitään takuita, ettenkö jäisi sille tielle, jätän vielä mieluummin väliin. Varsinkin, kun tällä hetkellä makeannälkä on yleistä sokeriasuoraansuoneenkiitos-tyyppiä. Ei siis tee mieli mitään erityistä herkkua, hyvä niin.
Makeannälkä vaivaa samalla tasolla kuin etäinen hyttysen ininä. Eilen olin vähän päänsärkyinen, ja uni antoi odottaa itseään. Käytännössä oireilen stressiä. Vaikka olen lomalla. Tai ehkä se sitten purkautuu tällä tavalla ajan kanssa, mistä minä tiedän. Alakulo lienee kuitenkin voitettu. Nyt väsyttää taas ihan normisti, joten nukahtaminen toivottavasti sujuu myös helpommin.
Kun ihmiset nyt vielä toistaiseksi harrastelee näitä uudenvuodenlupaus-haasteita, melkein hymyilyttää, kun on ylpeinä oltu "50 päivää ilman sokeria!". Vaikka toisaalta onhan se oikeasti aikamoinen saavutus vältellä sokeria joka välissä ja vielä onnistua siinä niinkin pitkään. Ainakin nykymaailmassa. Tai no. Minähän en tietenkään tiedä, miten pitkälle "ilman sokeria" kenenkin mielessä riittää. Itsellä se kattaisi kyllä ihan kaiken lisätynkin sokerin ja makeutusaineet. Mutta ehkä kaikki ei ole niin nipoja kuin minä. Enkä todellakaan halua vähätellä kenenkään suorituksia, lähinnä hymyilyttää tämä nykyinen trendi. Kuten tiedämme, trendit eivät yleensä ole järin pitkäikäisiä.
Minä en elä ilman sokeria (onnistuin kehittelemään ehkä parhaan salaatinkastikkeen ikinä pari päivää sitten: perus majo-kookosmaitopohja, paitsi etikkana balsamicoa ja sitä sitten maun mukaan lisäten, vähän valkosipulijauhetta ja teelusikallinen hunajaa - taivas!), minä vältän parhaani mukaan kaatumista naama edellä donitsilaatikkoon. Tämänhetkinen yritys on kantanut 17 päivää, ja huomisestakin on tarkoitus selvitä voittajana.
Muuten siis olen tosiaan rennommalla meiningillä liikenteessä, mutta namusiin en toistaiseksi koske. Ne ehkä olisivat ehdottomasti sen arvoisia, mutta koska ei ole mitään takuita, ettenkö jäisi sille tielle, jätän vielä mieluummin väliin. Varsinkin, kun tällä hetkellä makeannälkä on yleistä sokeriasuoraansuoneenkiitos-tyyppiä. Ei siis tee mieli mitään erityistä herkkua, hyvä niin.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Tiistai 17.2.2015
Päivä 15.
Nyt on alakuloa ilmassa. Selkeästi olen ollut liian kauan vapaalla. Myönnetään, että viime päivät on menneet keskittymisen sijaan rentoutumisen puolelle, mikä jättää liikaa aikaa joutavien märehtimiselle. Lisäksi alakulon määrä on yleensä hyvin suoraan verrannollinen tekemättömien tehtävien kasan kokoon. Kuinka siis taistella tuulimyllyjä vastaan, kun menneisyydessä eniten käyttämäni keino sokeri putoaa pois? Tosin tässä on nyt muistettava, että oikeastihan sokeri korkeintaan lisäsi vettä myllyyn (haha, olenpas vallan kekseliäs kielenkäyttäjä).
Näin äkkiä sitä pieni ihminen sitten huomaa, että ruokavalio ei olekaan vastaus ihan kaikkeen. Kyllä, älyllisellä tasolla tämän olen tiennyt jo hyvän aikaa (Whole9, anyone?). Mutta kun omassa elämässä saa tuta, miten ruokavalion korjausliikkeen jälkeenkin päivät edelleen täyttyvät ihan oikeista ongelmista, on siirryttävä kuherruskuukaudesta arjen puolelle.
Implisiittisesti jo vihjaisinkin, kuinka tämä ongelma on ratkaistavissa ilman järin suuria operaatioita. On käytävä niiden tekemättömien tehtävien kimppuun. Lahdattava kielteisten ajatusten virtahepo, jotta hyville virtauksille jää enemmän tilaa elämässä. Onneksi eilen jo tein itseni kanssa sopimuksen, että tänään vielä lomaillaan. Huomenna taas paluu rutiineihin. Kokemuksesta kun tiedän senkin, että tyhjänpäiväinen teeveen tuijottaminen ei juuri edistä meikäläisen mielenterveyttä.
Taistelu siis jatkuu.
Nyt on alakuloa ilmassa. Selkeästi olen ollut liian kauan vapaalla. Myönnetään, että viime päivät on menneet keskittymisen sijaan rentoutumisen puolelle, mikä jättää liikaa aikaa joutavien märehtimiselle. Lisäksi alakulon määrä on yleensä hyvin suoraan verrannollinen tekemättömien tehtävien kasan kokoon. Kuinka siis taistella tuulimyllyjä vastaan, kun menneisyydessä eniten käyttämäni keino sokeri putoaa pois? Tosin tässä on nyt muistettava, että oikeastihan sokeri korkeintaan lisäsi vettä myllyyn (haha, olenpas vallan kekseliäs kielenkäyttäjä).
Näin äkkiä sitä pieni ihminen sitten huomaa, että ruokavalio ei olekaan vastaus ihan kaikkeen. Kyllä, älyllisellä tasolla tämän olen tiennyt jo hyvän aikaa (Whole9, anyone?). Mutta kun omassa elämässä saa tuta, miten ruokavalion korjausliikkeen jälkeenkin päivät edelleen täyttyvät ihan oikeista ongelmista, on siirryttävä kuherruskuukaudesta arjen puolelle.
Implisiittisesti jo vihjaisinkin, kuinka tämä ongelma on ratkaistavissa ilman järin suuria operaatioita. On käytävä niiden tekemättömien tehtävien kimppuun. Lahdattava kielteisten ajatusten virtahepo, jotta hyville virtauksille jää enemmän tilaa elämässä. Onneksi eilen jo tein itseni kanssa sopimuksen, että tänään vielä lomaillaan. Huomenna taas paluu rutiineihin. Kokemuksesta kun tiedän senkin, että tyhjänpäiväinen teeveen tuijottaminen ei juuri edistä meikäläisen mielenterveyttä.
Taistelu siis jatkuu.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Maanantai 16.2.2015
Päivä 14.
Juuri kun pääsin sanomasta, ettei mielitekoja enää juuri ole. Pitihän niiden tietysti heti kostaa ja hyökätä kimppuun. En ole sortunut, sen näkee jo päivästä. Käyttäytyä aikuisen lailla ja tehdä tietoinen päätös on silti välillä jotenkin... vittumaista. Tämä on näitä "Miksi minun aina pitää olla se järkevä ja aikuinen?"-hetkiä, jos joku toinen käyttäytyy lapsellisesti ja itsen odotetaan reagoivan kypsästi ja harkiten. Vaikka tässä tapauksessa edustaisin tietysti molempia puolia. Jostakin syystä vain se järkevä osapuoli on aina häviäjän osassa, koska sekin mieluiten kiukkuaisi keskenään ja tekisi, mitä haluaa. Vaan kun se olisi lapsellista.
Että tällainen päivä tänään.
Juuri kun pääsin sanomasta, ettei mielitekoja enää juuri ole. Pitihän niiden tietysti heti kostaa ja hyökätä kimppuun. En ole sortunut, sen näkee jo päivästä. Käyttäytyä aikuisen lailla ja tehdä tietoinen päätös on silti välillä jotenkin... vittumaista. Tämä on näitä "Miksi minun aina pitää olla se järkevä ja aikuinen?"-hetkiä, jos joku toinen käyttäytyy lapsellisesti ja itsen odotetaan reagoivan kypsästi ja harkiten. Vaikka tässä tapauksessa edustaisin tietysti molempia puolia. Jostakin syystä vain se järkevä osapuoli on aina häviäjän osassa, koska sekin mieluiten kiukkuaisi keskenään ja tekisi, mitä haluaa. Vaan kun se olisi lapsellista.
Että tällainen päivä tänään.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Sunnuntai 15.2.2015
Päivä 13.
Viikonloppuna oli actionia enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sosiaalista elämää en ole näin intensiivisesti harrastanut sitten Suomen opiskeluaikojen, luulen ma. Tänään ei onneksi ole muuta tiedossa kuin juoksulenkki ja pilatesta. Ja kyllä, tenttiin lukua taas parin päivän tauon jälkeen.
Eilen opin, että alkoholin juonti taitaa vähentyä entisestään. Kaksi shottia join illan aikana, ja siinä oli jo yksi shotti liikaa. Ei niin, että olisin humaltunut, mutta yöunet meni sekaisin ja nyt sitten väsyttää. Sen sijaan hyvien ystävien kanssa jaetut juustoperunat olivat ehdottomasti syömisen arvoiset. On vähän haeskelua vielä tämän oman linjan kanssa, mutta siitähän se selkiintyy, kun kokeilee.
Makeannälkä on pysynyt raameissa, en ole juurikaan kaivannut suklaata tai sokeria suoraan suoneen. Vähän haikeatahan se edelleen on pyyhältää karkkihyllyn ohi, mutta tuntuisi siltä, että homma olisi vähitellen helpottumassa.
Joka tapauksessa se pieni ääni, joka aiemmin innokkaasti aina väitti, ettei yhdessä mellissä mitään pahaa ole, on nyt lähes tulkoon vaiennut. Ei siis tarvitse päivittäin taistella oman itsensä kanssa siitä, onko sokeririippuvuus vaarallista vai ei. Eli ehkä Sex in a Pan sittenkin saa ensi-iltansa synttäreiden aikaan. Jos kaikki sujuu jatkossakin näin hyvin, niin mikä jottei. *koputtaa puuta*
Viikonloppuna oli actionia enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sosiaalista elämää en ole näin intensiivisesti harrastanut sitten Suomen opiskeluaikojen, luulen ma. Tänään ei onneksi ole muuta tiedossa kuin juoksulenkki ja pilatesta. Ja kyllä, tenttiin lukua taas parin päivän tauon jälkeen.
Eilen opin, että alkoholin juonti taitaa vähentyä entisestään. Kaksi shottia join illan aikana, ja siinä oli jo yksi shotti liikaa. Ei niin, että olisin humaltunut, mutta yöunet meni sekaisin ja nyt sitten väsyttää. Sen sijaan hyvien ystävien kanssa jaetut juustoperunat olivat ehdottomasti syömisen arvoiset. On vähän haeskelua vielä tämän oman linjan kanssa, mutta siitähän se selkiintyy, kun kokeilee.
Makeannälkä on pysynyt raameissa, en ole juurikaan kaivannut suklaata tai sokeria suoraan suoneen. Vähän haikeatahan se edelleen on pyyhältää karkkihyllyn ohi, mutta tuntuisi siltä, että homma olisi vähitellen helpottumassa.
Joka tapauksessa se pieni ääni, joka aiemmin innokkaasti aina väitti, ettei yhdessä mellissä mitään pahaa ole, on nyt lähes tulkoon vaiennut. Ei siis tarvitse päivittäin taistella oman itsensä kanssa siitä, onko sokeririippuvuus vaarallista vai ei. Eli ehkä Sex in a Pan sittenkin saa ensi-iltansa synttäreiden aikaan. Jos kaikki sujuu jatkossakin näin hyvin, niin mikä jottei. *koputtaa puuta*
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Keskiviikko 11.2.2015
Päivä 9.
Parina viime päivänä olen syönyt pieniä määriä vehnää ja kas! taas on tikkuisuutta ollut ilmassa. Täytyy siis ihan tosissaan pyrkiä välttämään gluteenia, vaikken tällä kertaa enää voinutkaan pahoin tai ollut pääkipuinen. Monilla ADHD- tahi aggressiivisilla lapsilla käsittääkseni on ongelmia gluteenin kanssa. It figures.
Uskaltauduin lisäämään sinappisalaattikastikkeeseen vähän hunajaa. Olo on ihan normaali eli ilmeisesti kestän sokeria, kun määrät pysyvät tarpeeksi pieninä. Namuset pöydällä (yllättäen niitäkin nyt jotenkin kertyy, kun mies aina mielijohteesta ostaa jotakin ja sitten unohtaa ne lojumaan - ennen minä olisin jätemyllynä hoitanut homman) ei viekoittele enää samaan malliin kuin viikonloppuna, varmaan ne himotukset sitten ainakin osittain johtuivat hiilariyliannoksesta.
Näin sivuhuomautuksena mainittakoon, että tosielämässä en ihan oikeasti ajattele ruokaa koko ajan. Suurimman osan ajasta homma sujuu ihan omia latujaan, sitä syö, kun on nälkä ja muuten ei asiaa juuri tarvitse ajatella. Whole30 auttoi tässä ihan mielettömästi. Vaan kun tämä nyt on yhden asian ja ongelman blogi, niin mitäpä tänne hirveästi muita kuulumisia jaarittelemaan.
Voisinpa muuten olla noheva, ennen kuin unohdan koko jutun, ja listata Whole30:n tulokset:
- Nukun paremmin ja pidempään.
- Osaan kävellä karkkihyllyn ohi kajoamatta sen anteihin - ihan ajattelematta.
- Luovuin normi espressostani ja vaihdoin kofeiinittomaan. Sitähän pystyy juomaan. En olisi uskonut.
- Mielialat pysyvät tasaisemmin positiivisina. Kaikki ei enää pelota ihan niin paljon kuin aiemmin.
- Energiaa riittää vaikka muille jakaa. Saan asioita aikaiseksi.
- Pienenin vaatekoolla ja huomasin taas, miten kivaa liikkuminen on.
Tämä siis perusterveenä. Tuon tokavikan voisi melkein nostaa ykköseksi, koska se on oikeastaan se, mitä tästä ohjelmasta lähdin hakemaan. Ei sillä, että tuosta viimeisestäkään valittaisin.
Parina viime päivänä olen syönyt pieniä määriä vehnää ja kas! taas on tikkuisuutta ollut ilmassa. Täytyy siis ihan tosissaan pyrkiä välttämään gluteenia, vaikken tällä kertaa enää voinutkaan pahoin tai ollut pääkipuinen. Monilla ADHD- tahi aggressiivisilla lapsilla käsittääkseni on ongelmia gluteenin kanssa. It figures.
Uskaltauduin lisäämään sinappisalaattikastikkeeseen vähän hunajaa. Olo on ihan normaali eli ilmeisesti kestän sokeria, kun määrät pysyvät tarpeeksi pieninä. Namuset pöydällä (yllättäen niitäkin nyt jotenkin kertyy, kun mies aina mielijohteesta ostaa jotakin ja sitten unohtaa ne lojumaan - ennen minä olisin jätemyllynä hoitanut homman) ei viekoittele enää samaan malliin kuin viikonloppuna, varmaan ne himotukset sitten ainakin osittain johtuivat hiilariyliannoksesta.
Näin sivuhuomautuksena mainittakoon, että tosielämässä en ihan oikeasti ajattele ruokaa koko ajan. Suurimman osan ajasta homma sujuu ihan omia latujaan, sitä syö, kun on nälkä ja muuten ei asiaa juuri tarvitse ajatella. Whole30 auttoi tässä ihan mielettömästi. Vaan kun tämä nyt on yhden asian ja ongelman blogi, niin mitäpä tänne hirveästi muita kuulumisia jaarittelemaan.
Voisinpa muuten olla noheva, ennen kuin unohdan koko jutun, ja listata Whole30:n tulokset:
- Nukun paremmin ja pidempään.
- Osaan kävellä karkkihyllyn ohi kajoamatta sen anteihin - ihan ajattelematta.
- Luovuin normi espressostani ja vaihdoin kofeiinittomaan. Sitähän pystyy juomaan. En olisi uskonut.
- Mielialat pysyvät tasaisemmin positiivisina. Kaikki ei enää pelota ihan niin paljon kuin aiemmin.
- Energiaa riittää vaikka muille jakaa. Saan asioita aikaiseksi.
- Pienenin vaatekoolla ja huomasin taas, miten kivaa liikkuminen on.
Tämä siis perusterveenä. Tuon tokavikan voisi melkein nostaa ykköseksi, koska se on oikeastaan se, mitä tästä ohjelmasta lähdin hakemaan. Ei sillä, että tuosta viimeisestäkään valittaisin.
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Sunnuntai 8.2.2015
Päivä 6.
Vapaa viikonloppu on kääntymässä lopuilleen, akkuja on ollut hyvä ladata, vaikka meininkiä onkin ollut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen... Huomenna alkaa luku-urakka, tällä hetkellä ainakin (kun sitä ei vielä ole pakko harrastaa kahdeksaa tuntia päivässä) motivaatio on kohdillaan. Alkaa tuntua taas siltä Whole30:n loppuvaiheen normaalilta. Tänään tosin söin hernesoppaa suunnitelman mukaisesti, toivottavasti se ei keinuta jollaa liian tukalasti.
Hernesoppaan tarvitset: yön yli litrassa vettä liotettuja kuivattuja herneitä 200-250 g, puolisen kiloa kassler-/savupossua (rasvaista), suolaa, pippuria ja meiramia maun mukaan. Vettä luultavasti joutuu vielä lisäämään. Keittele pienellä liekillä sopivan kauan (useampi tunti vierähtänee), kunnes herneet mössöytyvät sopaksi. Iske sinappia sekaan ja syö. Ja joo, olihan tuo vähän iso määrä possua tuohon hernemäärään nähden, mutta lähtipä nälkä.
Taas olisi makeannälkä. En sitten tiedä, olisiko sekin vielä niitten gluteeniviljojen jälkiseuraamuksia, vai onko Whole30:n loppumisella enemmän vaikutusta asiaan. Tässä mielentilassa lienee enemmän kuin selvää, etten todellakaan ole valmis kokeilemaan offroudausta. Eipä tuota onneksi tarvitsekaan.
Huomenna heitän luultavasti munakkaan sekaan jämäriisit männä päivältä. Jonka jälkeen lopultakin voin lopettaa jonninjoutavat kokeilut ja syödä taas järkevästi. Mahani kiittää.
Vapaa viikonloppu on kääntymässä lopuilleen, akkuja on ollut hyvä ladata, vaikka meininkiä onkin ollut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen... Huomenna alkaa luku-urakka, tällä hetkellä ainakin (kun sitä ei vielä ole pakko harrastaa kahdeksaa tuntia päivässä) motivaatio on kohdillaan. Alkaa tuntua taas siltä Whole30:n loppuvaiheen normaalilta. Tänään tosin söin hernesoppaa suunnitelman mukaisesti, toivottavasti se ei keinuta jollaa liian tukalasti.
Hernesoppaan tarvitset: yön yli litrassa vettä liotettuja kuivattuja herneitä 200-250 g, puolisen kiloa kassler-/savupossua (rasvaista), suolaa, pippuria ja meiramia maun mukaan. Vettä luultavasti joutuu vielä lisäämään. Keittele pienellä liekillä sopivan kauan (useampi tunti vierähtänee), kunnes herneet mössöytyvät sopaksi. Iske sinappia sekaan ja syö. Ja joo, olihan tuo vähän iso määrä possua tuohon hernemäärään nähden, mutta lähtipä nälkä.
Taas olisi makeannälkä. En sitten tiedä, olisiko sekin vielä niitten gluteeniviljojen jälkiseuraamuksia, vai onko Whole30:n loppumisella enemmän vaikutusta asiaan. Tässä mielentilassa lienee enemmän kuin selvää, etten todellakaan ole valmis kokeilemaan offroudausta. Eipä tuota onneksi tarvitsekaan.
Huomenna heitän luultavasti munakkaan sekaan jämäriisit männä päivältä. Jonka jälkeen lopultakin voin lopettaa jonninjoutavat kokeilut ja syödä taas järkevästi. Mahani kiittää.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Lauantai 7.2.2015
Päivä 37... tai 5.
Olipahan viikko. Note to self: älä harrasta mitään omituisia n=1-kokeiluja tenttiviikolla. Sunnuntaina siis alkoi kokeilukausi, joka edelleen jatkuu (ja jatkuu...). Juustosta selvittiin älinöittä, mitä nyt huomasin, että vähemmälläkin pärjää.
Sitten oli vuorossa jäätelö/kerma. Eli vetäisin alkupaloiksi iltaruoalle kermakaakaon (ilman sokeria). Ei hyvä. Jäätelöäkin otin pienen annoksen jälkiruokana. Ei parantanut oloa yhtään, uskotteko. Ja kun vielä pääruoalla intouduin syömään ranskalaisia (jotka olikin sitten kuorrutettu "rapealla" mössökuorella eli kaikkea mahdollista möhnää tungin napaani sinä iltana), mahakaaos oli valmis. Olin a) tupaten täynnä b) pahoinvoiva.
Seuraavana päivänä huomasin sitten hälyttävästi, että se aiempien päivien hyvähyvä olo oli poissa. Ei energiaa eikä intoa. Johan nyt on prkl, jos näin vähästä on kiinni meikäläisen jaksaminen. Eipä siinä mitään, päivällä söin suunnitelman mukaisesti pienen jogurtin, illalla härpäkepannua, jossa oli mm. ranskankermaa. Kaksi päivää myöhemmin lopulta pystyi olemaan piereskelemättä pidempään kuin kaksi minuuttia.
Maitotuotteet juustoa lukuun ottamatta pääsivät siis mustalle listalle.
Spontaani muutos suunnitelmiin tuli torstaina, kun oli döner-ilta. Eli gluteeni heti vaan rohkeasti maidon perään, eihän tässä nyt mitään nynnyjä olla. Dönerin kanssa siis vehnäleipää, tuloksena päänsärkyä seuraavana päivänä. Perjantaina vedin muutaman hapankorpun aamupalaksi ja illalla nautin yhden oluen. Tuloksena päänsärkyä ja pahoinvointia.
Gluteeniviljat kokevat saman kohtalon kuin maitotuotteet.
Tänään olen vielä kaiken lisäksi ollut kovin tikkuinen, mitä ei viime aikoina ole juuri joutunut kokemaan. Ja juu kyllä, olen kovin tietoinen, että tämä tietää sitten kuolemaa lasagne-unelmalleni. Mutta olen valmis antamaan kookosmaito-gluteenittomalle versiolle mahdollisuuden. Eihän sitä koskaan tiedä.
Huomenna sitten lopultakin niitä herneitä. Ovat jo likoamassa, kasslerit odottaa jääkaapissa. Sen jälkeen on vain riisi, ja sitten lopultakin voin taas syödä puhtaasti. Tämä kokeilujakso on tähän asti ollut yhtä painajaista, seuraava kierros sentään on jo vähän helpompi, kun tietää, mitä ei ainakaan voi syödä.
Päivälaskurin taidan rehellisyyden nimissä nollata sen jäätelön kohdalla, vaikka kuinka olisi kuulunut suunnitelmaan. Näkeepähän ehkä ainakin joskus sitten, mikä tendenssi näissä meikäläisen hässäköissä on, piteneekö sokerittomat ajanjaksot vai voittaako repsahdukset. Vaikka Whole9:n mukaan repsahduksia ei ole, on vain seurauksia.
Lahja-kookospallerot vähän on meinanneet viekoitella tänään. Tekisi mieli ja saisin toki, jos sen päätöksen tekisin, mutta kun. En vielä ole ihan niin pitkällä. Ja kun niitä tekee mieli vain, koska ne nyt on siinä. Tämä sääntö on ehkä se kaikista tärkein muistettava nyt, kun täytyy alkaa luoda itselleen ihan omia sääntöjä. Kun tuossa männä päivänä joskus mietin, että pelottaa ottaa se ensimmäinen askel ja syödä sokeria. Että miten siinä sitten käy (huonosti). Niin tavallaanhan se on melko selkeästi, että niin kauan kuin on varma, että huonosti käy, täytyy vain sanoa ei. Eli kyllä sanotaan vasta, kun itsestään on sen verran varma, että uskaltaa ottaa sen harkitun riskin.
Vaihdoin muuten espresson kofeiinittomaan, saas kattoa, mitä siitä seuraa.
Olipahan viikko. Note to self: älä harrasta mitään omituisia n=1-kokeiluja tenttiviikolla. Sunnuntaina siis alkoi kokeilukausi, joka edelleen jatkuu (ja jatkuu...). Juustosta selvittiin älinöittä, mitä nyt huomasin, että vähemmälläkin pärjää.
Sitten oli vuorossa jäätelö/kerma. Eli vetäisin alkupaloiksi iltaruoalle kermakaakaon (ilman sokeria). Ei hyvä. Jäätelöäkin otin pienen annoksen jälkiruokana. Ei parantanut oloa yhtään, uskotteko. Ja kun vielä pääruoalla intouduin syömään ranskalaisia (jotka olikin sitten kuorrutettu "rapealla" mössökuorella eli kaikkea mahdollista möhnää tungin napaani sinä iltana), mahakaaos oli valmis. Olin a) tupaten täynnä b) pahoinvoiva.
Seuraavana päivänä huomasin sitten hälyttävästi, että se aiempien päivien hyvähyvä olo oli poissa. Ei energiaa eikä intoa. Johan nyt on prkl, jos näin vähästä on kiinni meikäläisen jaksaminen. Eipä siinä mitään, päivällä söin suunnitelman mukaisesti pienen jogurtin, illalla härpäkepannua, jossa oli mm. ranskankermaa. Kaksi päivää myöhemmin lopulta pystyi olemaan piereskelemättä pidempään kuin kaksi minuuttia.
Maitotuotteet juustoa lukuun ottamatta pääsivät siis mustalle listalle.
Spontaani muutos suunnitelmiin tuli torstaina, kun oli döner-ilta. Eli gluteeni heti vaan rohkeasti maidon perään, eihän tässä nyt mitään nynnyjä olla. Dönerin kanssa siis vehnäleipää, tuloksena päänsärkyä seuraavana päivänä. Perjantaina vedin muutaman hapankorpun aamupalaksi ja illalla nautin yhden oluen. Tuloksena päänsärkyä ja pahoinvointia.
Gluteeniviljat kokevat saman kohtalon kuin maitotuotteet.
Tänään olen vielä kaiken lisäksi ollut kovin tikkuinen, mitä ei viime aikoina ole juuri joutunut kokemaan. Ja juu kyllä, olen kovin tietoinen, että tämä tietää sitten kuolemaa lasagne-unelmalleni. Mutta olen valmis antamaan kookosmaito-gluteenittomalle versiolle mahdollisuuden. Eihän sitä koskaan tiedä.
Huomenna sitten lopultakin niitä herneitä. Ovat jo likoamassa, kasslerit odottaa jääkaapissa. Sen jälkeen on vain riisi, ja sitten lopultakin voin taas syödä puhtaasti. Tämä kokeilujakso on tähän asti ollut yhtä painajaista, seuraava kierros sentään on jo vähän helpompi, kun tietää, mitä ei ainakaan voi syödä.
Päivälaskurin taidan rehellisyyden nimissä nollata sen jäätelön kohdalla, vaikka kuinka olisi kuulunut suunnitelmaan. Näkeepähän ehkä ainakin joskus sitten, mikä tendenssi näissä meikäläisen hässäköissä on, piteneekö sokerittomat ajanjaksot vai voittaako repsahdukset. Vaikka Whole9:n mukaan repsahduksia ei ole, on vain seurauksia.
Lahja-kookospallerot vähän on meinanneet viekoitella tänään. Tekisi mieli ja saisin toki, jos sen päätöksen tekisin, mutta kun. En vielä ole ihan niin pitkällä. Ja kun niitä tekee mieli vain, koska ne nyt on siinä. Tämä sääntö on ehkä se kaikista tärkein muistettava nyt, kun täytyy alkaa luoda itselleen ihan omia sääntöjä. Kun tuossa männä päivänä joskus mietin, että pelottaa ottaa se ensimmäinen askel ja syödä sokeria. Että miten siinä sitten käy (huonosti). Niin tavallaanhan se on melko selkeästi, että niin kauan kuin on varma, että huonosti käy, täytyy vain sanoa ei. Eli kyllä sanotaan vasta, kun itsestään on sen verran varma, että uskaltaa ottaa sen harkitun riskin.
Vaihdoin muuten espresson kofeiinittomaan, saas kattoa, mitä siitä seuraa.
lauantai 31. tammikuuta 2015
Lauantai 31.1.2015
Päivä 30.
Näin se vaan kuukausi vierähti ilman, että maailma olisi loppunut. Tai minä kuollut, kun en saanut syödä mitään. Tänään kyllä _unohdin_ syödä päivällä, mikä ei välttämättä ollut ihan paras idea. Vähän nuupahduttaa nyt, kun yöunetkin oli vähän sieltä tänne päin. Yepyep, se ois tenttiviikko alkamassa.
Koska unohdin herneet, kokeilujakso alkaa sittenkin maitotuotteilla. Huomenna vuorossa ylläri ylläri juusto. Siitä jatkamme jäätelön kautta jogurttiin/ranskankermaan. Enempää en siitä repertuaarista ajatellut kokeilla. Sen jälkeen voisi yrittää muistaa ne herneet. Palkokasvit on niillä kuitattu, koska en niitä muutenkaan yleensä juuri tykkää syödä. Mutta itse tehty hernekeitto talvella on hyvää, siksi siis niitä. Palkokasvien jälkeen taisi seurata gluteenittomat viljat ja semiviljat. Eli riisillä mentäis. Ehkä kaura-omenapaistosta ja poppareita. Lopuksi sitten ne kovimmat gangstat, gluteeniviljat. Bruschettaa, hapankorppuja, siinäpä ne kaiketi.
Yllättävän vähän kaipaa tällä hetkellä juttuja kielletyistä ruoka-aineryhmistä. Tärkeintä tosin taitaakin olla se ajatus, että niitä saa syödä, jos siltä tuntuu, mutta pakko ei ole. Lasagnea ja pizzaa joutuu vielä vähän odottelemaan, koska sekakokeilua ei suositella. Helmikuun puoleenväliin mennessä tiedän sitten ainakin, kuinka pahasti sitä puolikkaasta pizzasta turpoaa.
Tänä iltana tiedossa kaurispataa taas vaihteeksi (viimeiset lihat siitä elukasta nyt menossa), tällä kertaa ihan perinteisesti kasvispedillä kirkkaassa liemessä. Luut iskin samoin tein lihaliemeksi.
Oli kyllä tarkoitus lukea tentteihin vielä tänä iltana, mutta pää jumittaa, joten yhtä hyvin voi vaan syödä ja mennä ajoissa nukkumaan. Huomenna taas töitä. On minullakin aina ajoitus.
Näin se vaan kuukausi vierähti ilman, että maailma olisi loppunut. Tai minä kuollut, kun en saanut syödä mitään. Tänään kyllä _unohdin_ syödä päivällä, mikä ei välttämättä ollut ihan paras idea. Vähän nuupahduttaa nyt, kun yöunetkin oli vähän sieltä tänne päin. Yepyep, se ois tenttiviikko alkamassa.
Koska unohdin herneet, kokeilujakso alkaa sittenkin maitotuotteilla. Huomenna vuorossa ylläri ylläri juusto. Siitä jatkamme jäätelön kautta jogurttiin/ranskankermaan. Enempää en siitä repertuaarista ajatellut kokeilla. Sen jälkeen voisi yrittää muistaa ne herneet. Palkokasvit on niillä kuitattu, koska en niitä muutenkaan yleensä juuri tykkää syödä. Mutta itse tehty hernekeitto talvella on hyvää, siksi siis niitä. Palkokasvien jälkeen taisi seurata gluteenittomat viljat ja semiviljat. Eli riisillä mentäis. Ehkä kaura-omenapaistosta ja poppareita. Lopuksi sitten ne kovimmat gangstat, gluteeniviljat. Bruschettaa, hapankorppuja, siinäpä ne kaiketi.
Yllättävän vähän kaipaa tällä hetkellä juttuja kielletyistä ruoka-aineryhmistä. Tärkeintä tosin taitaakin olla se ajatus, että niitä saa syödä, jos siltä tuntuu, mutta pakko ei ole. Lasagnea ja pizzaa joutuu vielä vähän odottelemaan, koska sekakokeilua ei suositella. Helmikuun puoleenväliin mennessä tiedän sitten ainakin, kuinka pahasti sitä puolikkaasta pizzasta turpoaa.
Tänä iltana tiedossa kaurispataa taas vaihteeksi (viimeiset lihat siitä elukasta nyt menossa), tällä kertaa ihan perinteisesti kasvispedillä kirkkaassa liemessä. Luut iskin samoin tein lihaliemeksi.
Oli kyllä tarkoitus lukea tentteihin vielä tänä iltana, mutta pää jumittaa, joten yhtä hyvin voi vaan syödä ja mennä ajoissa nukkumaan. Huomenna taas töitä. On minullakin aina ajoitus.
perjantai 30. tammikuuta 2015
Perjantai 30.1.2015
Päivä 29.
Koska minussa näemmä lymyilee salainen suoriutuja*, menin sitten lupautumaan töihin koko ensi viikoksi. Noin niin kuin tenttien ohella. Koska hittojako sitä akkuja lataamaan tai keskittymään vain yhteen asiaan, kun voi hajota kymmeneen eri harrastukseen kerralla. No juu, kylmästi laskelmoin, että työrupeaman tuoma lämmin tuntu pankkitilillä kompensoi ajan varastamista lukemiselta ihan kivasti. Näin köyhän opiskelijan näkökulmasta. (Jos muuten ikinä kuulen kenenkään mussuttavan, miten Suomen opintotukijärjestelmä on _niin paska_, läväytän nassuun samoin tein. Ja jos tässä kohtaa kysyt, miksi ihmeessä: tee kaikille palvelus ja läväytä itse itseäsi nassuun.)
Vaan koska tilanne on joltisenkin kriittinen tämän päätöksen ansiosta, täytyy jo tällä viikolla panostaa tentittävien aiheiden sisäistämiseen. Juuri lukaisin ensimmäiset askeleet Rubyssa ja täytyypä sanoa että. Ei aukene ei. Onneksi en ikinä harkinnutkaan suurta ohjelmoijan uraa. Tosin pari omaa mokaa jo bongasin, joten ehkä kuitenkin kannattaa jatkaa lukemista. Ei tänään, illalla ehkä vilaisen vähän verotusta.
Tuossa tänään kotiin kävellessä alkoi mietityttää, miten homma jatkuu Whole30:n jälkeen. Tai siis suurin piirtein hahmotan kyllä, mitä jatkossa haluan ei-niin-hyvistä ruoka-aineryhmistä syödä (ai juustoa vai? Mistä moista päättelit?), mutta miten on sokerin kanssa? Pienet määrät lisättyä sokeria ruoissa ei hetkauta meikäläistä puoleen tahi toiseen, mutta sokerin tietoinen syöminen herkkujen muodossa on vähän toinen juttu.
Ihan oikeasti pelottaa, että käy niin kuin jouluna. Että kun yhdellä namusella aloitan, seuraavana on jo vuorossa miehen karkit ja sitten ollaankin pohjattoman kaivon äärellä. Tai siis ehkä jopa vituttaa, kun on siinä määrin voimaton kontrolloimaan omia tekemisiään. Toisaalta sydän itkee verta, kun ajattelenkin, että ei enää ikinä suklaata. (Luulen, että tämän ajatuksen olen joskus aiemminkin jo maininnut.)
Sitten tulee tietysti vielä se näkökulma, että pelkään löytää oman tapani syödä ja siksi takerrun Whole30:yyn kuin pelastusrenkaaseen. Kun en oikeasti tiedä, mikä meininki nyt on. Eli pitäisikö vain odottaa sen Sex in the Panin kanssa, kunnes ei enää pelota. Vai syöksyä naama edellä kaupan karkkihyllyyn ja katsoa, mitä tapahtuu.
Ehkä sitten toisaalta mietin ihan turhia, koska Sex in the Paniin on vielä parisen kuukautta (synttärikakuksi itselle siis ajattelin), ja sinä aikana voi tapahtua ihan mitä tahansa. Ehkä jopa siirryn surun vaiheissa seuraavalle tasolle.
* Hyvin on itsensä piilottanut tähän asti. On hyvin hämmentävää yhtäkkiä huomata, että oikeasti saa aikaan asioita.
Koska minussa näemmä lymyilee salainen suoriutuja*, menin sitten lupautumaan töihin koko ensi viikoksi. Noin niin kuin tenttien ohella. Koska hittojako sitä akkuja lataamaan tai keskittymään vain yhteen asiaan, kun voi hajota kymmeneen eri harrastukseen kerralla. No juu, kylmästi laskelmoin, että työrupeaman tuoma lämmin tuntu pankkitilillä kompensoi ajan varastamista lukemiselta ihan kivasti. Näin köyhän opiskelijan näkökulmasta. (Jos muuten ikinä kuulen kenenkään mussuttavan, miten Suomen opintotukijärjestelmä on _niin paska_, läväytän nassuun samoin tein. Ja jos tässä kohtaa kysyt, miksi ihmeessä: tee kaikille palvelus ja läväytä itse itseäsi nassuun.)
Vaan koska tilanne on joltisenkin kriittinen tämän päätöksen ansiosta, täytyy jo tällä viikolla panostaa tentittävien aiheiden sisäistämiseen. Juuri lukaisin ensimmäiset askeleet Rubyssa ja täytyypä sanoa että. Ei aukene ei. Onneksi en ikinä harkinnutkaan suurta ohjelmoijan uraa. Tosin pari omaa mokaa jo bongasin, joten ehkä kuitenkin kannattaa jatkaa lukemista. Ei tänään, illalla ehkä vilaisen vähän verotusta.
Tuossa tänään kotiin kävellessä alkoi mietityttää, miten homma jatkuu Whole30:n jälkeen. Tai siis suurin piirtein hahmotan kyllä, mitä jatkossa haluan ei-niin-hyvistä ruoka-aineryhmistä syödä (ai juustoa vai? Mistä moista päättelit?), mutta miten on sokerin kanssa? Pienet määrät lisättyä sokeria ruoissa ei hetkauta meikäläistä puoleen tahi toiseen, mutta sokerin tietoinen syöminen herkkujen muodossa on vähän toinen juttu.
Ihan oikeasti pelottaa, että käy niin kuin jouluna. Että kun yhdellä namusella aloitan, seuraavana on jo vuorossa miehen karkit ja sitten ollaankin pohjattoman kaivon äärellä. Tai siis ehkä jopa vituttaa, kun on siinä määrin voimaton kontrolloimaan omia tekemisiään. Toisaalta sydän itkee verta, kun ajattelenkin, että ei enää ikinä suklaata. (Luulen, että tämän ajatuksen olen joskus aiemminkin jo maininnut.)
Sitten tulee tietysti vielä se näkökulma, että pelkään löytää oman tapani syödä ja siksi takerrun Whole30:yyn kuin pelastusrenkaaseen. Kun en oikeasti tiedä, mikä meininki nyt on. Eli pitäisikö vain odottaa sen Sex in the Panin kanssa, kunnes ei enää pelota. Vai syöksyä naama edellä kaupan karkkihyllyyn ja katsoa, mitä tapahtuu.
Ehkä sitten toisaalta mietin ihan turhia, koska Sex in the Paniin on vielä parisen kuukautta (synttärikakuksi itselle siis ajattelin), ja sinä aikana voi tapahtua ihan mitä tahansa. Ehkä jopa siirryn surun vaiheissa seuraavalle tasolle.
* Hyvin on itsensä piilottanut tähän asti. On hyvin hämmentävää yhtäkkiä huomata, että oikeasti saa aikaan asioita.
torstai 29. tammikuuta 2015
Torstai 29.1.2015
Päivä 28.
Kroppa taitaa palautua eilisen esitelmöinnistä normitilaan, näin puolipimeässä teekupposen jälkitilassa voisi vaikka ummistaa silmät ja nukkua. Tosin siinä sitten jäisi iltaruoka väliin ja muuta kaikkea, joten pari tuntia täytynee vielä sinnitellä.
Raikasta ilmaa sain nauttia pidennetyllä kauppakierroksella, ja kaiken kaikkiaan on vaan niin hyvä olla. Ah kuinka tylsää. Täytynee raportoida parin päivän päästä, mikä kaikki tässä kuukauden aikana onkaan muuttunut.
Koska ajatus ei aina yllä tekoihin asti, unohdin autuaasti eilen ja tänä aamuna ottaa lihaa pakastimesta sulamaan. Niinpä sitten paistelin männä päivältä jääneet naudankääryleet puolijäisinä ja heitin niine hyvineen uuniin. Josko ne siitä hyvinkin valmistuisivat.
Oi lasagne, yksi niistä ruoista, jotka todellakin pysyvät ruokalistalla. Ei huolta, tähänkin asti on tullut väännettyä moinen ehkä kaksi kertaa vuodessa, kun se vaiva on suht iso - tosin lopputulos on ehdottomasti myös sen arvoinen. Aina. Olen kokeillut kaikenlaista pastankorviketta, mutta niin se vaan on, että joitakin asioita ei parane mennä muuttamaan. Kunhan se kokeiluvaihe joskus on ohi... Just, jos nyt ensin päästäisiin edes sinne kokeiluvaiheeseen asti.
Kroppa taitaa palautua eilisen esitelmöinnistä normitilaan, näin puolipimeässä teekupposen jälkitilassa voisi vaikka ummistaa silmät ja nukkua. Tosin siinä sitten jäisi iltaruoka väliin ja muuta kaikkea, joten pari tuntia täytynee vielä sinnitellä.
Raikasta ilmaa sain nauttia pidennetyllä kauppakierroksella, ja kaiken kaikkiaan on vaan niin hyvä olla. Ah kuinka tylsää. Täytynee raportoida parin päivän päästä, mikä kaikki tässä kuukauden aikana onkaan muuttunut.
Koska ajatus ei aina yllä tekoihin asti, unohdin autuaasti eilen ja tänä aamuna ottaa lihaa pakastimesta sulamaan. Niinpä sitten paistelin männä päivältä jääneet naudankääryleet puolijäisinä ja heitin niine hyvineen uuniin. Josko ne siitä hyvinkin valmistuisivat.
Oi lasagne, yksi niistä ruoista, jotka todellakin pysyvät ruokalistalla. Ei huolta, tähänkin asti on tullut väännettyä moinen ehkä kaksi kertaa vuodessa, kun se vaiva on suht iso - tosin lopputulos on ehdottomasti myös sen arvoinen. Aina. Olen kokeillut kaikenlaista pastankorviketta, mutta niin se vaan on, että joitakin asioita ei parane mennä muuttamaan. Kunhan se kokeiluvaihe joskus on ohi... Just, jos nyt ensin päästäisiin edes sinne kokeiluvaiheeseen asti.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Keskiviikko 28.1.2015
Päivä 27.
Eilen oli oikein vallan mainio ja hieno päivä. Erinäisistä syistä johtuen, joista pienin ei taatusti ollut upea sää. Tänään tunnelmat (ja sää) ovatkin sitten jo ihan toisenlaiset, kun illalla joutuu esitelmöimään. Ei tule minusta ikinä järin kummoista esitelmänpitäjää, mutta toisaalta 11 tunnin päästä siitäkin on selvitty ja hässäkät pyörii taas hieman helpommin.
Tänä aamuna olisi kyllä voinut nukkua pidempäänkin. Yritän nyt kuitenkin kehittää tällä hetkellä jonkinlaista rytmiä, että ehkä minäkin joskus voisin olla aamuihmisiä. Taitaa kyllä olla turha toivo, mutta yrittää täytyy silti.
Eilen syötiin kumpikin omiamme. Vaikka itsellä olikin vain perinteinen munakas listalla, pienellä lisäyksellä tein siitä kuitenkin ihan megalomaanisen hyvää. Eli heitä voita kiva köntti pannulle. Heitä mantelilastuja/-rouhetta perään (joojoo, aina käsketään paahtaa ilman rasvaa, mutta uskokaa, tämä on jotakin niin paljon parempaa), ruskista. Munakas siihen päälle, anna hyytyä. Syö. Kuola valuu nytkin, kun vaan ajattelenkin... Tänään vuorossa jotakin kivaa ja helppoa ja nopeaa kanasta. Otetaan sitten vaikka tämä.
Eilen oli oikein vallan mainio ja hieno päivä. Erinäisistä syistä johtuen, joista pienin ei taatusti ollut upea sää. Tänään tunnelmat (ja sää) ovatkin sitten jo ihan toisenlaiset, kun illalla joutuu esitelmöimään. Ei tule minusta ikinä järin kummoista esitelmänpitäjää, mutta toisaalta 11 tunnin päästä siitäkin on selvitty ja hässäkät pyörii taas hieman helpommin.
Tänä aamuna olisi kyllä voinut nukkua pidempäänkin. Yritän nyt kuitenkin kehittää tällä hetkellä jonkinlaista rytmiä, että ehkä minäkin joskus voisin olla aamuihmisiä. Taitaa kyllä olla turha toivo, mutta yrittää täytyy silti.
Eilen syötiin kumpikin omiamme. Vaikka itsellä olikin vain perinteinen munakas listalla, pienellä lisäyksellä tein siitä kuitenkin ihan megalomaanisen hyvää. Eli heitä voita kiva köntti pannulle. Heitä mantelilastuja/-rouhetta perään (joojoo, aina käsketään paahtaa ilman rasvaa, mutta uskokaa, tämä on jotakin niin paljon parempaa), ruskista. Munakas siihen päälle, anna hyytyä. Syö. Kuola valuu nytkin, kun vaan ajattelenkin... Tänään vuorossa jotakin kivaa ja helppoa ja nopeaa kanasta. Otetaan sitten vaikka tämä.
maanantai 26. tammikuuta 2015
Maanantai 26.1.2015
Päivä 25.
Niin se vaan viedään viimeistä viikkoa Whole30:a. No juu, kiellettyjen ruokaryhmien kokeilu jatkuu siitä vielä kymmenisen päivää, mutta noin pääpiirteissään homma alkaa olla kasassa. Kunhan kokeiluvaihe on ohi, voinkin taas palata messuamaan yksin ja ainoastaan sokerin perkeleestä. Mitä ei nyt tule käsittää väärin, nämä ruokailutottumukset haluaisin todellakin pitää käytössä - ehkä vähän juustoa sinne tänne, mutta muutoin ei kyllä ole ollut ikävä oikeastaan yhtään mitään. Paitsi sokeria, luonnollisesti.
Tulipas muuten kotivoitto eilen, kun mies suostui kokeilemaan paleo-tsatsikia - ja tykkäsi! "Ai kookosmaidosta??? Ilman jogurttia? Voiko se maistua?" Näemmä voi, kun lisääkin vielä otti. Lyhykäisyydessään (mutulla vaan kokeillen, kyllä se siitä lähtee) tarvitaan yksi normaali kurkku (kuorittu, ilman sisuksia ja raastettu), niin paljon valkosipulia kuin sielu sietää (jauheena, pienittynä jne.), satsi paleomajoneesia ja muutama lusikallinen (maun mukaan) kookosmaitoa. Makua voi lisäksi säädellä etikalla (omenaviini- on suosikki tässä keittiössä), sinapilla, sitruunalla ja suolalla/pippurilla. Anna maustua pari tuntia jääkaapissa ja syö.
Tuosta majoneesista vielä, kun nyt kerta aiheessa ollaan. Kannattaa ehdottomasti opetella tekemään itse. Tuossa linkin ohjeessa on käytetty maultaan hyvin neutraaleja öljyjä, mutta itse en esim. jaksa lähteä metsästämään avocadoöljyä, joka luultavasti maksaisi jonkun 60 € litralta. Otan siis paistokäyttöön sopivaa oliiviöljyä, joka ei ihan niin tuikkaise maullaan kuin extra vergine. Itse kun en voi sietää oliiviöljyä, tuokin oli alkuun siinä rajoilla, pystyykö syömään vai ei. Onneksi asiaan voi vaikuttaa paljonkin mausteilla ja etikalla. Itse vatkaan myös sitkeästi käsin, koska sauvasekoittimella en ole onnistunut kertaakaan - aikaa kuluu silti korkeintaan minuutin kaksi. Vaiva siis on mitätön verrattuna tuottoon, kunhan tekniikka ensin on hallussa.
Eilen söimme lihapullia tuon yllä mainitun tsatsikin ja salaatin kanssa. Tänään taas vaihteeksi naminami-kanankoipia. Ne vaan on niin hyviä.
Niin se vaan viedään viimeistä viikkoa Whole30:a. No juu, kiellettyjen ruokaryhmien kokeilu jatkuu siitä vielä kymmenisen päivää, mutta noin pääpiirteissään homma alkaa olla kasassa. Kunhan kokeiluvaihe on ohi, voinkin taas palata messuamaan yksin ja ainoastaan sokerin perkeleestä. Mitä ei nyt tule käsittää väärin, nämä ruokailutottumukset haluaisin todellakin pitää käytössä - ehkä vähän juustoa sinne tänne, mutta muutoin ei kyllä ole ollut ikävä oikeastaan yhtään mitään. Paitsi sokeria, luonnollisesti.
Tulipas muuten kotivoitto eilen, kun mies suostui kokeilemaan paleo-tsatsikia - ja tykkäsi! "Ai kookosmaidosta??? Ilman jogurttia? Voiko se maistua?" Näemmä voi, kun lisääkin vielä otti. Lyhykäisyydessään (mutulla vaan kokeillen, kyllä se siitä lähtee) tarvitaan yksi normaali kurkku (kuorittu, ilman sisuksia ja raastettu), niin paljon valkosipulia kuin sielu sietää (jauheena, pienittynä jne.), satsi paleomajoneesia ja muutama lusikallinen (maun mukaan) kookosmaitoa. Makua voi lisäksi säädellä etikalla (omenaviini- on suosikki tässä keittiössä), sinapilla, sitruunalla ja suolalla/pippurilla. Anna maustua pari tuntia jääkaapissa ja syö.
Tuosta majoneesista vielä, kun nyt kerta aiheessa ollaan. Kannattaa ehdottomasti opetella tekemään itse. Tuossa linkin ohjeessa on käytetty maultaan hyvin neutraaleja öljyjä, mutta itse en esim. jaksa lähteä metsästämään avocadoöljyä, joka luultavasti maksaisi jonkun 60 € litralta. Otan siis paistokäyttöön sopivaa oliiviöljyä, joka ei ihan niin tuikkaise maullaan kuin extra vergine. Itse kun en voi sietää oliiviöljyä, tuokin oli alkuun siinä rajoilla, pystyykö syömään vai ei. Onneksi asiaan voi vaikuttaa paljonkin mausteilla ja etikalla. Itse vatkaan myös sitkeästi käsin, koska sauvasekoittimella en ole onnistunut kertaakaan - aikaa kuluu silti korkeintaan minuutin kaksi. Vaiva siis on mitätön verrattuna tuottoon, kunhan tekniikka ensin on hallussa.
Eilen söimme lihapullia tuon yllä mainitun tsatsikin ja salaatin kanssa. Tänään taas vaihteeksi naminami-kanankoipia. Ne vaan on niin hyviä.
lauantai 24. tammikuuta 2015
Lauantai 24.1.2015
Päivä 23.
Mies taas jaksoi tänään vamittaa. Kertaakaan en ole sen syömisiä kyseenalaistanut tai moittinut tai vaatinut, että sen pitäisi mukauttaa oma ruokavalionsa jollakin tavalla. Vaan siinähän vamittaa, minä se meidän taloudessa edelleenkin ne ruoat valmistan...
Tänään tein ihan perinteisiä naudankääryleitä (ohut naudanpaistilärpäke suolataan/pippuroidaan ja voidellaan sinapilla, siihen päälle parit pekonisiivut, sipulia ja suolakurkkua; koko homma pyöritetään rullaksi - kuumassa pannussa pinnat kiinni ja uuniin pariksi tunniksi hautumaan liemessä). Minunkaan ei tarvinnut jättää mitään ainesosaa pois, kun Saksassa on saatavilla sokerittomia fermentoituja suolatillikurkkuja. Sinappi ja pekoni nyt on vanhastaan sokeritonta merkkiä. Olipas taas hyvää, tosin olisi voinut melkein vielä puolisen tuntia hautua pidempään. Ensi kerralla sitten. Vaiva ei edes ole järin iso loppupeleissä, nytkin väänsin heti kaksi ylimääräistä valmiiksi seuraavaa kertaa varten.
Mies taas jaksoi tänään vamittaa. Kertaakaan en ole sen syömisiä kyseenalaistanut tai moittinut tai vaatinut, että sen pitäisi mukauttaa oma ruokavalionsa jollakin tavalla. Vaan siinähän vamittaa, minä se meidän taloudessa edelleenkin ne ruoat valmistan...
Tänään tein ihan perinteisiä naudankääryleitä (ohut naudanpaistilärpäke suolataan/pippuroidaan ja voidellaan sinapilla, siihen päälle parit pekonisiivut, sipulia ja suolakurkkua; koko homma pyöritetään rullaksi - kuumassa pannussa pinnat kiinni ja uuniin pariksi tunniksi hautumaan liemessä). Minunkaan ei tarvinnut jättää mitään ainesosaa pois, kun Saksassa on saatavilla sokerittomia fermentoituja suolatillikurkkuja. Sinappi ja pekoni nyt on vanhastaan sokeritonta merkkiä. Olipas taas hyvää, tosin olisi voinut melkein vielä puolisen tuntia hautua pidempään. Ensi kerralla sitten. Vaiva ei edes ole järin iso loppupeleissä, nytkin väänsin heti kaksi ylimääräistä valmiiksi seuraavaa kertaa varten.
perjantai 23. tammikuuta 2015
Perjantai 23.1.2015
Päivä 22.
Stressi keinuttaa kortisolia edelleenkin, päässä pyörii sen tuhannen ajatusta nukkumaan mennessä, joten uinahtamisessa vierähtää hetki jos toinenkin. Unen laatu tosin on selkeästi parantunut, joten aamulla on siitä huolimatta ihan toisella tavalla virkeä kuin aiemmin. Tämän ongelman poistumista saattaa hyvinkin joutua odottelemaan vielä parisen viikkoa siiheksi, kun tentit ovat ohi. Sitten kun ei enää ole töitäkään, joita stressata.
Tänään koin eriskummallisen ahaa-elämyksen. Tähän asti on kuola alkanut valua sillä sekunnilla, kun on ajatellut neekerinsuukkoja. Tänään kuitenkin ajatus neekerinsuukoista toi mieleen vain sen pahan olon, joka seuraa kokonaisen paketillisen (12 suukkoa täällä sokerin luvatussa maassa) kiskaisemisesta yhden illan aikana. Whole30:n kategorioissa neekerinsuukot siis päätyivät juuri mappi ö:hön eli not worth it.
_Taas_ kirsikoita??? Todellakin, kun niitä nyt tuolla pakkasessa on. Sivuun parit leivitetyt bataattipihvit (= kananmunaa, mausteita ja mantelijauhoa) ja salaatintapaista. Eilen muuten pääsin lopultakin eroon kaalista, kun tein coleslawta. Hyvää oli. Sen lisäksi tein taas naminami-kanankoipia tuolta parin viikon(?) takaa, jotka tällä kertaa maustoin Magic Mushroomeilla.
Stressi keinuttaa kortisolia edelleenkin, päässä pyörii sen tuhannen ajatusta nukkumaan mennessä, joten uinahtamisessa vierähtää hetki jos toinenkin. Unen laatu tosin on selkeästi parantunut, joten aamulla on siitä huolimatta ihan toisella tavalla virkeä kuin aiemmin. Tämän ongelman poistumista saattaa hyvinkin joutua odottelemaan vielä parisen viikkoa siiheksi, kun tentit ovat ohi. Sitten kun ei enää ole töitäkään, joita stressata.
Tänään koin eriskummallisen ahaa-elämyksen. Tähän asti on kuola alkanut valua sillä sekunnilla, kun on ajatellut neekerinsuukkoja. Tänään kuitenkin ajatus neekerinsuukoista toi mieleen vain sen pahan olon, joka seuraa kokonaisen paketillisen (12 suukkoa täällä sokerin luvatussa maassa) kiskaisemisesta yhden illan aikana. Whole30:n kategorioissa neekerinsuukot siis päätyivät juuri mappi ö:hön eli not worth it.
_Taas_ kirsikoita??? Todellakin, kun niitä nyt tuolla pakkasessa on. Sivuun parit leivitetyt bataattipihvit (= kananmunaa, mausteita ja mantelijauhoa) ja salaatintapaista. Eilen muuten pääsin lopultakin eroon kaalista, kun tein coleslawta. Hyvää oli. Sen lisäksi tein taas naminami-kanankoipia tuolta parin viikon(?) takaa, jotka tällä kertaa maustoin Magic Mushroomeilla.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Keskiviikko 21.1.2015
Päivä 20.
Eilen pääsin lopultakin siihen vaiheeseen, jota olen tässä jo ainakin viikon verran odotellut tuli perseen alla. Lesson #3 kertoo tiger bloodista, ja todellakin. Eilen jossakin iltapäivän tienoilla tajusin, että hei! ei väsytä yhtään ja kas! olenpas tässä tiskannut ja vienyt roskat ja raivannut kamoja kasaan ja hoitanut useammankin perässä roikkuneen asian pois alta kiusaamasta. Ihan ajattelematta ja yrittämättä. Että tuntuuko hyvältä vai tuntuuko hyvältä?
Sama tänään, tosin iltaa kohdin sain jännityspäänsärkyä (hartiajännityksestä siis). Sen siitä saa, kun on liian laiska tekemään pilatesta säännöllisesti. Tämäkin kyllä muuttuu ihan hetijustnyt. Noin muutoin kaikki on vaan niin hyvin.
Varsinkin kun on lomaloma. Loma. No juu, lukuloma. Tentit on puolentoista viikon päässä. Joihin ei juuri ole tullut luettua, kun on noita töitä pukannut. Ja ollut pimeä ja kaikkea.
Vaan nyt väsyttää sen verran sopivasti, että vetäydynpä yöpuulle. Eilen söimme kumpikin omiamme, kun olin illan liesussa (= opiskelijayhdistyksen tapaaminen), tänään oli vuorossa maailman paras - ja helpoin - jauhelihakastike: ota 300-400 g jauhelihaa, tölkki tomaattimurskaa (saa olla tulista), valkosipulinkynsi tai pari, yksi sipuli ja voita. Kuullota pilkottu sipuli, heitä murskattu/muuten pienitty valkosipuli ja jauheliha sekaan ja ruskista. Tomaatit perään ja vähän vettä, jos on liian timmiä muuten. Mausta oman maun mukaan, ota tuoreita yrttejä jos siltä tuntuu, hauduta pari minuuttia ja syö. Minä ilman parmesaania ja spagettia, silti oli ihan sikahyvää. Ah parmesaani... *kuolaa*
Eilen pääsin lopultakin siihen vaiheeseen, jota olen tässä jo ainakin viikon verran odotellut tuli perseen alla. Lesson #3 kertoo tiger bloodista, ja todellakin. Eilen jossakin iltapäivän tienoilla tajusin, että hei! ei väsytä yhtään ja kas! olenpas tässä tiskannut ja vienyt roskat ja raivannut kamoja kasaan ja hoitanut useammankin perässä roikkuneen asian pois alta kiusaamasta. Ihan ajattelematta ja yrittämättä. Että tuntuuko hyvältä vai tuntuuko hyvältä?
Sama tänään, tosin iltaa kohdin sain jännityspäänsärkyä (hartiajännityksestä siis). Sen siitä saa, kun on liian laiska tekemään pilatesta säännöllisesti. Tämäkin kyllä muuttuu ihan hetijustnyt. Noin muutoin kaikki on vaan niin hyvin.
Varsinkin kun on lomaloma. Loma. No juu, lukuloma. Tentit on puolentoista viikon päässä. Joihin ei juuri ole tullut luettua, kun on noita töitä pukannut. Ja ollut pimeä ja kaikkea.
Vaan nyt väsyttää sen verran sopivasti, että vetäydynpä yöpuulle. Eilen söimme kumpikin omiamme, kun olin illan liesussa (= opiskelijayhdistyksen tapaaminen), tänään oli vuorossa maailman paras - ja helpoin - jauhelihakastike: ota 300-400 g jauhelihaa, tölkki tomaattimurskaa (saa olla tulista), valkosipulinkynsi tai pari, yksi sipuli ja voita. Kuullota pilkottu sipuli, heitä murskattu/muuten pienitty valkosipuli ja jauheliha sekaan ja ruskista. Tomaatit perään ja vähän vettä, jos on liian timmiä muuten. Mausta oman maun mukaan, ota tuoreita yrttejä jos siltä tuntuu, hauduta pari minuuttia ja syö. Minä ilman parmesaania ja spagettia, silti oli ihan sikahyvää. Ah parmesaani... *kuolaa*
maanantai 19. tammikuuta 2015
Maanantai 19.1.2015
Päivä 18.
Tässä villilohen pannulla rätistessä on aikaa heittäytyä filosofiseksi. Jos joku mainitsee aikovansa lopettaa sokerin syömisen, vaikka sitten vain 100 päivän haasteen ajaksi, ensimmäiset kommentit tuntuvat väistämättä olevan: "Hullu!" ja "Miksi ihmeessä?" Minun haasteeni nyt tietysti on vielä astetta hullumpi, kun mitään ei saa enää syödä (minun kohdallani yleisin kysymys noiden kahden jälkeen: "Mitä sinä sitten saat syödä?").
Oikea vastaus tuohon viimeiseen on tietenkin: puhdasta, luonnollista ruokaa, jota ei ole keinotekoisesti kasattu kokoon erilaisista jauheista jossakin tehtaassa. Olen muuten sitä koulukuntaa, joka ei ituhippeile spirulinojen ja macojen kanssa, ja vuorisuolakin on hyvää saksalaista laatua.
Miksi sitten on niin hullua luopua sokerista? Miksi pitää olla syy, jos sokeria ei halua syödä? Mikä tässä nykymaailmassa on vialla?
Aiheutanko minä omilla valinnoillani toisille omantunnontuskia? Tämä nyt kuitenkin on vain ja ainoastaan minun valintani, koskee siis vain minua eikä ketään muuta. Valintani olen tehnyt omaa (mielen-)terveyttäni ajatellen, eikä sen tarkoitus ole asettaa toisten valintoja tai valitsematta jättämisiä kyseenalaiseksi.
Eihän se tee kenestäkään huonompaa ihmistä, jos syö sokeria. Osittain sille ei välttämättä edes voi itse mitään (tiedän, mistä puhun). Minä päätin 10.11.2014 yrittää vastedes tehdä parempia valintoja, päivä kerrallaan. Jokainen päivä ilman sokeria on valinta. Joskus jopa jokainen tunti tai minuutti.
Ja niin se vain on, että nämä valinnat on tehtävä ihan itse. Isä oli kuolemaansa asti tunnustamaton alkoholisti eli ei koskaan myöntänyt ongelmaansa itselleen. Sen mukaisesti hän sitten joikin itsensä hautaan. Monesti on tullut mietittyä, miten ihminen voikin olla niin sokea ja itsepäinen. Kunnes tajusin itse olevani ihan samanlainen. Onneksi tajusin. Valintoja, valintoja...
Monesti puhutaan, että luopuminen alkoholista/sokerista/tupakasta/muusta vastaavasta vaatii tahdonvoimaa. Jos se siitä olisi kiinni, tuskin kenellekään riippuvaisella olisi toivoa irti pääsystä. Kyllä se on enemmänkin kiinni omasta päätöksestä ja siihen sitoutumisesta. Että ottaa sen oman päätöksensä tosissaan, eikä ole sitä heti seuraavassa hetkessä pyörtämässä tai lieventämässä "no jos mä nyt ihan vähän". Kun se ensimmäinen päätös on tehty, ei tahdonvoimaa edes tarvita, kun ei ole enää mitään vaihtoehtoja.
Tästä ehkä joskus vielä lisää.
Tänä iltana luvassa taas kaurispataa en-vielä-tiedä-miten.
Tässä villilohen pannulla rätistessä on aikaa heittäytyä filosofiseksi. Jos joku mainitsee aikovansa lopettaa sokerin syömisen, vaikka sitten vain 100 päivän haasteen ajaksi, ensimmäiset kommentit tuntuvat väistämättä olevan: "Hullu!" ja "Miksi ihmeessä?" Minun haasteeni nyt tietysti on vielä astetta hullumpi, kun mitään ei saa enää syödä (minun kohdallani yleisin kysymys noiden kahden jälkeen: "Mitä sinä sitten saat syödä?").
Oikea vastaus tuohon viimeiseen on tietenkin: puhdasta, luonnollista ruokaa, jota ei ole keinotekoisesti kasattu kokoon erilaisista jauheista jossakin tehtaassa. Olen muuten sitä koulukuntaa, joka ei ituhippeile spirulinojen ja macojen kanssa, ja vuorisuolakin on hyvää saksalaista laatua.
Miksi sitten on niin hullua luopua sokerista? Miksi pitää olla syy, jos sokeria ei halua syödä? Mikä tässä nykymaailmassa on vialla?
Aiheutanko minä omilla valinnoillani toisille omantunnontuskia? Tämä nyt kuitenkin on vain ja ainoastaan minun valintani, koskee siis vain minua eikä ketään muuta. Valintani olen tehnyt omaa (mielen-)terveyttäni ajatellen, eikä sen tarkoitus ole asettaa toisten valintoja tai valitsematta jättämisiä kyseenalaiseksi.
Eihän se tee kenestäkään huonompaa ihmistä, jos syö sokeria. Osittain sille ei välttämättä edes voi itse mitään (tiedän, mistä puhun). Minä päätin 10.11.2014 yrittää vastedes tehdä parempia valintoja, päivä kerrallaan. Jokainen päivä ilman sokeria on valinta. Joskus jopa jokainen tunti tai minuutti.
Ja niin se vain on, että nämä valinnat on tehtävä ihan itse. Isä oli kuolemaansa asti tunnustamaton alkoholisti eli ei koskaan myöntänyt ongelmaansa itselleen. Sen mukaisesti hän sitten joikin itsensä hautaan. Monesti on tullut mietittyä, miten ihminen voikin olla niin sokea ja itsepäinen. Kunnes tajusin itse olevani ihan samanlainen. Onneksi tajusin. Valintoja, valintoja...
Monesti puhutaan, että luopuminen alkoholista/sokerista/tupakasta/muusta vastaavasta vaatii tahdonvoimaa. Jos se siitä olisi kiinni, tuskin kenellekään riippuvaisella olisi toivoa irti pääsystä. Kyllä se on enemmänkin kiinni omasta päätöksestä ja siihen sitoutumisesta. Että ottaa sen oman päätöksensä tosissaan, eikä ole sitä heti seuraavassa hetkessä pyörtämässä tai lieventämässä "no jos mä nyt ihan vähän". Kun se ensimmäinen päätös on tehty, ei tahdonvoimaa edes tarvita, kun ei ole enää mitään vaihtoehtoja.
Tästä ehkä joskus vielä lisää.
Tänä iltana luvassa taas kaurispataa en-vielä-tiedä-miten.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Sunnuntai 18.1.2015
Päivä 17.
Yllättäen mies suostui syömään possu-kaalimössöä männä päivänä. Eilen se sitten halusi omat ruokansa, joten pysyttelin yksinkertaisella linjalla ja tein itselleni jauhelihakeittoa. Tänään taas vuorossa kanaa kirsikkasalsalla.
Sokerihimotus ilmoittelee itsestään taas vaihteeksi. Ei mitenkään ylitsepääsemättömästi, mutta tekee mieli. Toisaalta olisi niin helppoa vain antaa periksi ja haudata itsensä mässyyn, mutta toisaalta olisihan se nyt aika heikko esitys. Eikä se edes auttaisi, koska kaikki maailman makeisvarat yhdessä eivät riittäisi sammuttamaan sokerinhimoa.
On jotenkin perverssiä, kun voi maistaa neekerinsuukon ilman, että oikeasti syö sen. Homman tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että tietää pettymyksen olevan edessä, kun oikeasti joskus syö sellaisen. Todellisuus ei vain vastaa kuvitelmaa (ihan sama, että niitä neekerinsuukkoja on tähän mennessä syönyt jo n. miljoonan ja että tasan tarkkaan tietää, miltä se maistuu). Mikä taas ei todellakaan tarkoita, että olisin jotenkin parantunut riippuvuudestani. Johan se nähtiin jouluna, että maku on toissijainen määre. Ensisijaisesti kroppaa tahtoo sokeria. Makeaa valkoista pulveria.
Yllättäen mies suostui syömään possu-kaalimössöä männä päivänä. Eilen se sitten halusi omat ruokansa, joten pysyttelin yksinkertaisella linjalla ja tein itselleni jauhelihakeittoa. Tänään taas vuorossa kanaa kirsikkasalsalla.
Sokerihimotus ilmoittelee itsestään taas vaihteeksi. Ei mitenkään ylitsepääsemättömästi, mutta tekee mieli. Toisaalta olisi niin helppoa vain antaa periksi ja haudata itsensä mässyyn, mutta toisaalta olisihan se nyt aika heikko esitys. Eikä se edes auttaisi, koska kaikki maailman makeisvarat yhdessä eivät riittäisi sammuttamaan sokerinhimoa.
On jotenkin perverssiä, kun voi maistaa neekerinsuukon ilman, että oikeasti syö sen. Homman tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että tietää pettymyksen olevan edessä, kun oikeasti joskus syö sellaisen. Todellisuus ei vain vastaa kuvitelmaa (ihan sama, että niitä neekerinsuukkoja on tähän mennessä syönyt jo n. miljoonan ja että tasan tarkkaan tietää, miltä se maistuu). Mikä taas ei todellakaan tarkoita, että olisin jotenkin parantunut riippuvuudestani. Johan se nähtiin jouluna, että maku on toissijainen määre. Ensisijaisesti kroppaa tahtoo sokeria. Makeaa valkoista pulveria.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Perjantai 16.1.2015
Päivä 15.
Puolivälissä Whole30:a ollaan menossa. Homma on sujunut niin helposti, että väkisinkin on välillä mietityttänyt, mitä kiellettyä on tullut syötyä. Koska eihän tällainen kaikki-kiva-kielletään-meininki saa olla helppoa. Paitsi että kaikkea kivaa ei ole kielletty, ja jostakin kumman syystä tämä nyt vaan on helppoa, ainakin minulle. Tänään tuossa olohuoneen pöydällä lojuva karkkikasa tosin on vähän meinannut flirttailla, miehen jouluinen karkkikausi kun näyttää hiipuneen.
Koska jääkaapissa on vielä kilon verran kaalia, josta pitäisi päästä vähitellen eroon, tänään täytynee vääntää kaalipossupataa. Mies syönee omia juttuja, luulisin. Tai kai se tuotakin söisi, mutta jos nyt säästän sen tällä kertaa.
Puolivälissä Whole30:a ollaan menossa. Homma on sujunut niin helposti, että väkisinkin on välillä mietityttänyt, mitä kiellettyä on tullut syötyä. Koska eihän tällainen kaikki-kiva-kielletään-meininki saa olla helppoa. Paitsi että kaikkea kivaa ei ole kielletty, ja jostakin kumman syystä tämä nyt vaan on helppoa, ainakin minulle. Tänään tuossa olohuoneen pöydällä lojuva karkkikasa tosin on vähän meinannut flirttailla, miehen jouluinen karkkikausi kun näyttää hiipuneen.
Koska jääkaapissa on vielä kilon verran kaalia, josta pitäisi päästä vähitellen eroon, tänään täytynee vääntää kaalipossupataa. Mies syönee omia juttuja, luulisin. Tai kai se tuotakin söisi, mutta jos nyt säästän sen tällä kertaa.
torstai 15. tammikuuta 2015
Torstai 15.1.2015
Päivä 14.
Perkeleen kortisoli, kun ei vieläkään tunnu toimivan kunnolla. Saattaa tietysti johtua ihan siitäkin, että tällä hetkellä on vähän stressiä. Syöminen on tällä hetkellä varmaan meikäläisen stressittömin harrastus (uskotteko, että kun sen kerran oppii, Whole30 on äärettömän helppo ruokavalio, koska tietää just tasan tarkkaan, mitä saa ja mitä ei saa syödä - ei ehkä aina kiva mutta helppo). Eilen sentään nukahdin kohtuullisen ajoissa. Herääminen ei silti ollut sen helpompaa, joten buu vaan hormoneille.
Tuohon liittyen täytyy kuitenkin myöntää yksi selkeä parannus entiseen: eilen AEVO:ssa (opparikouluttajakoulutus eli saan tulevaisuudessa kouluttaa pieniä oppisopimuslaisia ihan luvan kanssa) en edes meinannut nukahtaa välillä eikä juminut tai lyönyt tyhjää. AEVO-luentoja on kerran viikkoon vartin yli neljästä puoli kahdeksaan. Jota ennen asiaankuuluvasti olen ollut töissä ja ehkä jopa talouslakiluennolla. Yleensä olen ollut ihan kuolemassa viimeisen parin tunnin aikana, mutta eilen tilanne pysytteli hallinnassa. Aihe sinänsä on oikeasti kiinnostava, mutta ei vaan ole pystynyt ei kyennyt tähän asti.
Makeaa ei yllättävästi paineista huolimatta tee mieli. Juurikaan. Ehkä ihan vähän joskus. Juustoa on kuitenkin ehkä jopa enemmän ikävä. Mielenkiintoista.
Eilen syötiin valmista tomaattimurska-kaurishässäkkää bataatin kanssa. Tänään... näemmä vuorossa Shami Kebab chutneylla. Mikäli paleo-tyyppiset ruokalajit kiinnostavat, Stalkerville auttaa eteenpäin.
Jos nyt sitten heti sekaannuksenväh lisäämiseksi mainittaisiin, että Whole30 on tavallaan puhtain paleo-tyypin ruokavalio, jota tuskin kukaan noudattaa läpi vuoden. Siihen päälle kukin sitten lisäilee paleon ulkopuolelta tuotteita, miten tykkää. Siksi yllämainitussa Stalkervillessakin välillä vilahtelee vuohenjuustoa ja muuta vastaavaa. Gluteeni taitaa olla kyllä aika hyvin pannassa.
Perkeleen kortisoli, kun ei vieläkään tunnu toimivan kunnolla. Saattaa tietysti johtua ihan siitäkin, että tällä hetkellä on vähän stressiä. Syöminen on tällä hetkellä varmaan meikäläisen stressittömin harrastus (uskotteko, että kun sen kerran oppii, Whole30 on äärettömän helppo ruokavalio, koska tietää just tasan tarkkaan, mitä saa ja mitä ei saa syödä - ei ehkä aina kiva mutta helppo). Eilen sentään nukahdin kohtuullisen ajoissa. Herääminen ei silti ollut sen helpompaa, joten buu vaan hormoneille.
Tuohon liittyen täytyy kuitenkin myöntää yksi selkeä parannus entiseen: eilen AEVO:ssa (opparikouluttajakoulutus eli saan tulevaisuudessa kouluttaa pieniä oppisopimuslaisia ihan luvan kanssa) en edes meinannut nukahtaa välillä eikä juminut tai lyönyt tyhjää. AEVO-luentoja on kerran viikkoon vartin yli neljästä puoli kahdeksaan. Jota ennen asiaankuuluvasti olen ollut töissä ja ehkä jopa talouslakiluennolla. Yleensä olen ollut ihan kuolemassa viimeisen parin tunnin aikana, mutta eilen tilanne pysytteli hallinnassa. Aihe sinänsä on oikeasti kiinnostava, mutta ei vaan ole pystynyt ei kyennyt tähän asti.
Makeaa ei yllättävästi paineista huolimatta tee mieli. Juurikaan. Ehkä ihan vähän joskus. Juustoa on kuitenkin ehkä jopa enemmän ikävä. Mielenkiintoista.
Eilen syötiin valmista tomaattimurska-kaurishässäkkää bataatin kanssa. Tänään... näemmä vuorossa Shami Kebab chutneylla. Mikäli paleo-tyyppiset ruokalajit kiinnostavat, Stalkerville auttaa eteenpäin.
Jos nyt sitten heti sekaannuksen
tiistai 13. tammikuuta 2015
Tiistai 13.1.2015
Päivä 12.
Odottelen tässä sitä kivaa vaihetta, kun nukahtaminen on helpompaa kuin neekerinsuukko-paketillisen napaan kiskaiseminen. Vielä ei olla ihan niin pitkällä, mutta noin muutoin on kaikki kunnossa.
Eilen tein vähän pitkään uunissa majailleesta kauriinselästä currya, tänään oli vuorossa naminami-kanankoipia.
Odottelen tässä sitä kivaa vaihetta, kun nukahtaminen on helpompaa kuin neekerinsuukko-paketillisen napaan kiskaiseminen. Vielä ei olla ihan niin pitkällä, mutta noin muutoin on kaikki kunnossa.
Eilen tein vähän pitkään uunissa majailleesta kauriinselästä currya, tänään oli vuorossa naminami-kanankoipia.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Sunnuntai 11.1.2015
Päivä 10.
Täällä ollaan edelleen, vaikka tauosta kirjoittamisessa olisi ehkä muuta voinut päätellä. Sokerin tankkaamisen sijaan vietin keskiviikon ja torstain välisen yön vessan puolella, kun maha ei jostakin syystä suostunut yhteistyöhön. Varmuuden vuoksi jätinkin sitten syömiset väliin seuraavaan iltaan asti, jolloin pääsin nauttimaan keitetystä bataatista ja porkkanasta. Ilman voita. Suolaa sentään uskalsi lisätä. Perjantain aikana palailin sitten normaaliin olotilaan, ja nyt on taas kaikki hyvin.
Himotuksia ei varmaan juuri tästä pienestä välikohtauksesta johtuen ole ollut. Sen kyllä pääsin todistamaan seuraelämää harrastaessani, että suklaa tuoksuu älyttömän voimakkaasti. Sellainen mitätön sadan gramman levy oli avattuna pöydällä ja metrin päästä nuuhkailin, että joo.
It Starts with Food tuli lukaistua taas läpi (ostin sen viime vuonna Kindleen ekaa Whole30:a aloittaessani), ei mennyt hukkaan tämäkään kerta. Ruokavaliohan on nykytutkimukselle pohjattuna vielä täysi uskonasia (luulisi muuten, että jos ihminen on niin mahdottoman viisas, niin edes tällainen ihan perusasia olisi tähän päivään mennessä selvillä), joten kenenkään ei tosiaankaan tarvitse olla samaa mieltä minun kanssani. Tämä on juttu, joka minulla toimii. Kirjassa esitetyt teesit ovat minun mielestäni järkeenkäypiä, joten helposti pystyn pohjaamaan oman ruokavalioni niihin. Muiden mahalaukut ja suolistot eivät kiinnosta minua hitusen vertaa, uskotteko?
Perjantaina syötiin hampurilaisia (teille vehnänpuputtajille: vaivan arvoiset itsetekoiset hampurilaissämpylät), minä luonnollisesti söin sen oleellisen eli pihvin. Eilen kokeilin ihan uusia ulottuvuuksia leivittämällä kauriinselkää mantelijauholla ja munalla. Vallan oli onnistunut kokeilu. Shake and Bake Bambi perheen pikkuisille.
Täällä ollaan edelleen, vaikka tauosta kirjoittamisessa olisi ehkä muuta voinut päätellä. Sokerin tankkaamisen sijaan vietin keskiviikon ja torstain välisen yön vessan puolella, kun maha ei jostakin syystä suostunut yhteistyöhön. Varmuuden vuoksi jätinkin sitten syömiset väliin seuraavaan iltaan asti, jolloin pääsin nauttimaan keitetystä bataatista ja porkkanasta. Ilman voita. Suolaa sentään uskalsi lisätä. Perjantain aikana palailin sitten normaaliin olotilaan, ja nyt on taas kaikki hyvin.
Himotuksia ei varmaan juuri tästä pienestä välikohtauksesta johtuen ole ollut. Sen kyllä pääsin todistamaan seuraelämää harrastaessani, että suklaa tuoksuu älyttömän voimakkaasti. Sellainen mitätön sadan gramman levy oli avattuna pöydällä ja metrin päästä nuuhkailin, että joo.
It Starts with Food tuli lukaistua taas läpi (ostin sen viime vuonna Kindleen ekaa Whole30:a aloittaessani), ei mennyt hukkaan tämäkään kerta. Ruokavaliohan on nykytutkimukselle pohjattuna vielä täysi uskonasia (luulisi muuten, että jos ihminen on niin mahdottoman viisas, niin edes tällainen ihan perusasia olisi tähän päivään mennessä selvillä), joten kenenkään ei tosiaankaan tarvitse olla samaa mieltä minun kanssani. Tämä on juttu, joka minulla toimii. Kirjassa esitetyt teesit ovat minun mielestäni järkeenkäypiä, joten helposti pystyn pohjaamaan oman ruokavalioni niihin. Muiden mahalaukut ja suolistot eivät kiinnosta minua hitusen vertaa, uskotteko?
Perjantaina syötiin hampurilaisia (teille vehnänpuputtajille: vaivan arvoiset itsetekoiset hampurilaissämpylät), minä luonnollisesti söin sen oleellisen eli pihvin. Eilen kokeilin ihan uusia ulottuvuuksia leivittämällä kauriinselkää mantelijauholla ja munalla. Vallan oli onnistunut kokeilu. Shake and Bake Bambi perheen pikkuisille.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Keskiviikko 7.1.2015
Päivä 6.
Oli aika normin hullu päivä. Ei juuri raportoitavaa. Nyt vois kyllä vetää kilon suklaata.
No juu, sen sijaan söin lautasellisen kaurispataa myskikurpitsalla.
Oli aika normin hullu päivä. Ei juuri raportoitavaa. Nyt vois kyllä vetää kilon suklaata.
No juu, sen sijaan söin lautasellisen kaurispataa myskikurpitsalla.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Tiistai 6.1.2015
Päivä 5.
Ja yhä vaan väsyttää, tänään tosin ehkä osittain ainakin eri syystä. Heräsin nimittäin kolmelta. Enkä muuten enää nukkunut silmällistäkään sen jälkeen. Kortisolilla on vissiin vielä vähän hakusessa, milloin on sopivaa hyppiä taivaisiin. Ihme siis on, jos en tänä yönä nuku kuin... täyspaleolla elävä.
Erehdyin ostamaan Lidlistä (halpismyymäläksi niillä on kohtalaisen hyvä valikoima, eikä yleensä ole tarvinnut harmitella ostoksia) maustettua tomaattimurskaa. Arrabbiataa niinku. Ja eikös siihen perkale sentään ole lisätty sokeria. Tämä selvisi tietysti vasta kotona, kun yleensä pitkin hampain ostan kallista merkkitomaattimurskaa tulisempaa vivahdetta tarvitessani. Sitten pitikin jo ihan paniikissa tavata siitä merkkipurkin kyljestä, ettei vaan nekin. Ei sentään, voin siis hengähtää helpotuksesta. Lidlin tomaatit kylläkin lojuu nyt sitten kuukauden verran hyllyllä, kun eipä niille tällä hetkellä juuri käyttöä ole.
Kohta luvassa ihan normi tartarpihviä ja salaattia lisäksi. Kapriksissa ei ole sokeria, joten niitä uskaltaa käyttää. Vetäähän tää Whole30 tietysti vähän ruokanatsismin puolelle, mutta kun kyse on kuukaudesta, sen ehkä kestää. Eikä edes hirveästi tarvitse miettiä, jos suurimmaksi osaksi käyttää käsittelemättömiä raaka-aineita. Opettelukysymyshän tämän tyylinen ruoanlaitto on, viime kerralla olin ensin jännän äärellä, tällä kertaa jo huomattavasti rennommin...
Ja yhä vaan väsyttää, tänään tosin ehkä osittain ainakin eri syystä. Heräsin nimittäin kolmelta. Enkä muuten enää nukkunut silmällistäkään sen jälkeen. Kortisolilla on vissiin vielä vähän hakusessa, milloin on sopivaa hyppiä taivaisiin. Ihme siis on, jos en tänä yönä nuku kuin... täyspaleolla elävä.
Erehdyin ostamaan Lidlistä (halpismyymäläksi niillä on kohtalaisen hyvä valikoima, eikä yleensä ole tarvinnut harmitella ostoksia) maustettua tomaattimurskaa. Arrabbiataa niinku. Ja eikös siihen perkale sentään ole lisätty sokeria. Tämä selvisi tietysti vasta kotona, kun yleensä pitkin hampain ostan kallista merkkitomaattimurskaa tulisempaa vivahdetta tarvitessani. Sitten pitikin jo ihan paniikissa tavata siitä merkkipurkin kyljestä, ettei vaan nekin. Ei sentään, voin siis hengähtää helpotuksesta. Lidlin tomaatit kylläkin lojuu nyt sitten kuukauden verran hyllyllä, kun eipä niille tällä hetkellä juuri käyttöä ole.
Kohta luvassa ihan normi tartarpihviä ja salaattia lisäksi. Kapriksissa ei ole sokeria, joten niitä uskaltaa käyttää. Vetäähän tää Whole30 tietysti vähän ruokanatsismin puolelle, mutta kun kyse on kuukaudesta, sen ehkä kestää. Eikä edes hirveästi tarvitse miettiä, jos suurimmaksi osaksi käyttää käsittelemättömiä raaka-aineita. Opettelukysymyshän tämän tyylinen ruoanlaitto on, viime kerralla olin ensin jännän äärellä, tällä kertaa jo huomattavasti rennommin...
maanantai 5. tammikuuta 2015
Maanantai 5.1.2015
Päivä 4.
Seuraava vaihe iski tänään päälle: ikiväsy! \o/ Toisaalta eilen illalla huomasi uneen pääsyn helpottavan, mikä on hyvä asia. Homma siis toimii. Mutta ei nyt ehkä ihan välttämättä tarvitse vielä puoli viideltä iltapäivällä olla nukahtamaisillaan?
Tästä johtuen jääpi tänään mietelmät lyhyemmäksi. Myöhemmin illalla nassutamme pihvihässäkkää.
Seuraava vaihe iski tänään päälle: ikiväsy! \o/ Toisaalta eilen illalla huomasi uneen pääsyn helpottavan, mikä on hyvä asia. Homma siis toimii. Mutta ei nyt ehkä ihan välttämättä tarvitse vielä puoli viideltä iltapäivällä olla nukahtamaisillaan?
Tästä johtuen jääpi tänään mietelmät lyhyemmäksi. Myöhemmin illalla nassutamme pihvihässäkkää.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Sunnuntai 4.1.2015
Päivä 3.
Jäi eilen vissiin kertomatta, että tein sitten kuitenkin gheetä. Ja ihan on taas vaivan arvoista, oikeastaan olisin voinut jättää sen kookosöljyn tilaamatta. Mutta kai senkin voi johonkin käyttää.
Kaverin kanssa keskustelin tänään projektista, ja sehän tietysti kauhisteli, että hän ei ainakaan tuollaisesta selviäisi. Edelleenkin tämä on asennekysymys. Ei olisi pätkinyt minunkaan katko, jos vain olisin päättänyt, että ihan sama, vaikka ne konvehdit olisi Marsista. Päätinpä sen sijaan, että ihan sama koko katkon kanssa, jouluhan on vain kerran vuodessa. Enkä edes ole kristitty.
Ajatushan oli sinänsä ihan hyvä, että tämä konvehtirasia tuhotaan, ja sitten palataan katkolle. Mutta kun oli vielä se toinenkin konvehtirasia pöydällä möllöttämässä. Ja kaupassa vielä pari muuta halvalla siihen päälle. Sitten olikin jo uusivuosi, eikä uuttavuotta nyt vaan voi juhlistaa ilman munkkeja..?
Että onneksi tuli päätettyä tästä Whole30:sta jo hyvissä ajoin. Olisi voinut muuten katkolle paluu siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Sitä siis halusin sanoa, että kun asennoituu oikein, loppu sujuu kuin itsestään. Oma pää on edelleenkin se ehdottomasti kovin vastustaja.
Ihan oikeasti, elämä ei pääty, jos ei päivittäin saakaan kiskoa naamaan sitä virallisten ruokasuositusten kuutta palaa leipää kevytmargariinin kanssa. Minulla joka tapauksessa suurin ongelma on edelleen sokeri, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta jos ensimmäisellä yrittämällä selvisin 46 päivästä ilman, luulisi 30:en olevan helppo nakki. Toinen ongelma onneksi on selätetty jo aiemmin, minä kun olen näitä itsepäisiä tapauksia, jotka eivät pidä siitä, että heitä kielletään tekemästä jotakin. Mutta kun siihenkin osaa asennoitua oikein tarpeeksi ajoissa, se ei tuottane ongelmia tämän kuukauden aikana.
Tänään tarjolla kalacurrya.
Jäi eilen vissiin kertomatta, että tein sitten kuitenkin gheetä. Ja ihan on taas vaivan arvoista, oikeastaan olisin voinut jättää sen kookosöljyn tilaamatta. Mutta kai senkin voi johonkin käyttää.
Kaverin kanssa keskustelin tänään projektista, ja sehän tietysti kauhisteli, että hän ei ainakaan tuollaisesta selviäisi. Edelleenkin tämä on asennekysymys. Ei olisi pätkinyt minunkaan katko, jos vain olisin päättänyt, että ihan sama, vaikka ne konvehdit olisi Marsista. Päätinpä sen sijaan, että ihan sama koko katkon kanssa, jouluhan on vain kerran vuodessa. Enkä edes ole kristitty.
Ajatushan oli sinänsä ihan hyvä, että tämä konvehtirasia tuhotaan, ja sitten palataan katkolle. Mutta kun oli vielä se toinenkin konvehtirasia pöydällä möllöttämässä. Ja kaupassa vielä pari muuta halvalla siihen päälle. Sitten olikin jo uusivuosi, eikä uuttavuotta nyt vaan voi juhlistaa ilman munkkeja..?
Että onneksi tuli päätettyä tästä Whole30:sta jo hyvissä ajoin. Olisi voinut muuten katkolle paluu siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Sitä siis halusin sanoa, että kun asennoituu oikein, loppu sujuu kuin itsestään. Oma pää on edelleenkin se ehdottomasti kovin vastustaja.
Ihan oikeasti, elämä ei pääty, jos ei päivittäin saakaan kiskoa naamaan sitä virallisten ruokasuositusten kuutta palaa leipää kevytmargariinin kanssa. Minulla joka tapauksessa suurin ongelma on edelleen sokeri, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta jos ensimmäisellä yrittämällä selvisin 46 päivästä ilman, luulisi 30:en olevan helppo nakki. Toinen ongelma onneksi on selätetty jo aiemmin, minä kun olen näitä itsepäisiä tapauksia, jotka eivät pidä siitä, että heitä kielletään tekemästä jotakin. Mutta kun siihenkin osaa asennoitua oikein tarpeeksi ajoissa, se ei tuottane ongelmia tämän kuukauden aikana.
Tänään tarjolla kalacurrya.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Lauantai 3.1.2015
Päivä 2.
Mies päätti sitten tänään paniikata hivenen rajoittuneen ruokavalioni takia ja vaati omia ruokia pöytään. Ihan niin kuin se ei viime kerralla olisi syönyt juurikin samoja juttuja kuin minä lisättynä jollakin hiilaripommilla. Kaiken lisäksi Whole30:n aikana luovuus nousee ihan uusiin huippuihin, kun ranskalaiset ja ketsuppi on kiellettyjen listalla. Tai ainakin tämä laiska jaksaa paremmin kuuklata uusia reseptejä.
Viime kerrasta muistan karmaisevan sokerikrapulan toisena päivänä. Taisinkin mainita asiasta eilen. Tällä kertaa en ehkä joudu ollenkaan kärsimään siitä, sen sijaan hyppäsin suoraan seuraavaan vaiheeseen: Kill ALL the things. Viimeksi en tätä vaihetta kokenut, joten näemmä jokainen Whole30 on ihan omanlaisensa kokemus. (Whole30 Timeline kiinnostuneille.)
Sokeripeikko on taas jossakin hyvin hyvin piilossa, se pomppii esiin vissiin vain silloin, kun itsellä alkaa päätöksessä pysyminen tehdä tiukkaa.
Eilen oli tarjolla tonnikalaa paprikan ja sipulin kera (ei ollut avokadoa kotona, joten jäi salsat tekemättä), tänään herkuttelin keskenäni appelsiinikanalla (yksinkertaistettu Whole30-versio) ja parsakaalilla (ilman juustoa ja pinjansiemeniä). Eli selkeästi kärsin ja kidun tällä ah niin epäterveellisellä ruokavaliolla, kun en edes saa sokeria syödä ja leivätkin homehtuu kaappiin.
Mies päätti sitten tänään paniikata hivenen rajoittuneen ruokavalioni takia ja vaati omia ruokia pöytään. Ihan niin kuin se ei viime kerralla olisi syönyt juurikin samoja juttuja kuin minä lisättynä jollakin hiilaripommilla. Kaiken lisäksi Whole30:n aikana luovuus nousee ihan uusiin huippuihin, kun ranskalaiset ja ketsuppi on kiellettyjen listalla. Tai ainakin tämä laiska jaksaa paremmin kuuklata uusia reseptejä.
Viime kerrasta muistan karmaisevan sokerikrapulan toisena päivänä. Taisinkin mainita asiasta eilen. Tällä kertaa en ehkä joudu ollenkaan kärsimään siitä, sen sijaan hyppäsin suoraan seuraavaan vaiheeseen: Kill ALL the things. Viimeksi en tätä vaihetta kokenut, joten näemmä jokainen Whole30 on ihan omanlaisensa kokemus. (Whole30 Timeline kiinnostuneille.)
Sokeripeikko on taas jossakin hyvin hyvin piilossa, se pomppii esiin vissiin vain silloin, kun itsellä alkaa päätöksessä pysyminen tehdä tiukkaa.
Eilen oli tarjolla tonnikalaa paprikan ja sipulin kera (ei ollut avokadoa kotona, joten jäi salsat tekemättä), tänään herkuttelin keskenäni appelsiinikanalla (yksinkertaistettu Whole30-versio) ja parsakaalilla (ilman juustoa ja pinjansiemeniä). Eli selkeästi kärsin ja kidun tällä ah niin epäterveellisellä ruokavaliolla, kun en edes saa sokeria syödä ja leivätkin homehtuu kaappiin.
perjantai 2. tammikuuta 2015
Perjantai 2.1.2015
Päivä 1.
Yep. Olin tässä vähän sokeritripillä. Tarkemmin sanottuna toisesta joulupäivästä uuteenvuoteen. 46 päivää selvisin eka yrittämällä, sehän on jopa puolitoista kuukautta.
Homma alkoi ihan viattomasti äipän joulukonvehdeilla. Ja päätyi erinäisten muiden konvehtien kautta uudenvuoden munkkeihin. Ei sillä, en varmaan päässyt lähellekään huippulukemiani, mutta kun tarkoitus oli olla ottamatta yhtäkään konvehtia, niin eihän tämä kovin järisyttävä suoritus ollut.
Vaan tällä kertaa tavoitteena on ainakin 47 päivää.
Ensimmäinen kuukausi mennee kuin itsestään, kun tänään aloittelin taas Whole30:llä. Tällä kertaa olen niin laiska, etten jaksa vääntää itselleni gheetä. Tilasin kookosöljyä litran verran, saapuu toivottavasti piakkoin, siihen asti on pärjättävä oliiviöljyllä. *brh* Varmaan viikon päästä sitten kuitenkin lutraan voilla, kun makuero nyt vaan on sen verran huomattava. Tämän kysymyksen rinnalla joku mitätön sokeririippuvuus kalpenee.
Mistä tuleekin mieleen, että jäi pekonit kauppaan, kun miun sokeritonta versiota ei ollut tarjolla. Hemmetti.
Uudestavuodesta jäi päälle kahden päivän krapula, joka nyt alkaa vähitellen hellittää. Huomenna tosin luultavasti tiedossa sokerikrapula, kun viimeisetkin ylimääräiset hiilarit alkaa olla poltettu loppuun. Viimeksi ainakin luulin, että kuolen. Ja vannoin silloin, etten enää ikinä joudu siihen koukkuun. Näinpä.
Niin muuten. Monesti "asiantuntijat" mielellään väittää, että ilman sokeria ei voi elää. Totta on, että aivot tarvitsevat toimiakseen glukoosia. Jota maksa osaa valmistaa rasvasta. Whoa. On se kumma juttu tuo ihmisvartalo.
Yep. Olin tässä vähän sokeritripillä. Tarkemmin sanottuna toisesta joulupäivästä uuteenvuoteen. 46 päivää selvisin eka yrittämällä, sehän on jopa puolitoista kuukautta.
Homma alkoi ihan viattomasti äipän joulukonvehdeilla. Ja päätyi erinäisten muiden konvehtien kautta uudenvuoden munkkeihin. Ei sillä, en varmaan päässyt lähellekään huippulukemiani, mutta kun tarkoitus oli olla ottamatta yhtäkään konvehtia, niin eihän tämä kovin järisyttävä suoritus ollut.
Vaan tällä kertaa tavoitteena on ainakin 47 päivää.
Ensimmäinen kuukausi mennee kuin itsestään, kun tänään aloittelin taas Whole30:llä. Tällä kertaa olen niin laiska, etten jaksa vääntää itselleni gheetä. Tilasin kookosöljyä litran verran, saapuu toivottavasti piakkoin, siihen asti on pärjättävä oliiviöljyllä. *brh* Varmaan viikon päästä sitten kuitenkin lutraan voilla, kun makuero nyt vaan on sen verran huomattava. Tämän kysymyksen rinnalla joku mitätön sokeririippuvuus kalpenee.
Mistä tuleekin mieleen, että jäi pekonit kauppaan, kun miun sokeritonta versiota ei ollut tarjolla. Hemmetti.
Uudestavuodesta jäi päälle kahden päivän krapula, joka nyt alkaa vähitellen hellittää. Huomenna tosin luultavasti tiedossa sokerikrapula, kun viimeisetkin ylimääräiset hiilarit alkaa olla poltettu loppuun. Viimeksi ainakin luulin, että kuolen. Ja vannoin silloin, etten enää ikinä joudu siihen koukkuun. Näinpä.
Niin muuten. Monesti "asiantuntijat" mielellään väittää, että ilman sokeria ei voi elää. Totta on, että aivot tarvitsevat toimiakseen glukoosia. Jota maksa osaa valmistaa rasvasta. Whoa. On se kumma juttu tuo ihmisvartalo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)