Päivä 39.
Väsy alkaa olla kova. Tai siis viimeisiä vedellään, onneksi enää tänään puoli päivää ja huomennakin vain töitä + yhdet pikkujoulut. Sitten on lähes kolmen viikon kevyt putki (= vain töitä + kirja nenässä istumista).
Tällä hetkellä olen tietysti jännän äärellä, koska joka tuutista tulvii makeisia. Toistaiseksi olen onnistunut välttämään niitä ilman erityisiä komplikaatioita. Vuotta on onneksi jäljellä enää pari viikkoa, joten eiköhän se tästä.
Suunnitelma on nyt tosiaan se, että Whole30 pärähtää päälle 2. päivä tammikuuta. Ensimmäisenä ollaan vielä luultavasti kavereilla, joten en siellä tosiaan ala nirppailla ruuan suhteen. Whole30:n päätteeksi ehkä harkitsen sen Sex in a Panin vääntämistä. Ehkä.
Muuten olen vähän harkinnut, että Whole30:n jälkeenkin voisi pitäytyä melko paleo-linjalla eli ihan oikeasti tiputella viljoja, perunaa ynnä muuta vastaavaa härpäkettä pois ruokalistalta. Se on kuitenkin ensi vuoden teemoja.
Alun vaikeuksien jälkeen sokerin välttämisestä jotenkin puuttuu dramatiikka. Tähän ei kuole, eikä sokerin välttäminen juurikaan vaikeuta elämää. Kaikkeen tottuu, ihan oikeasti ei enää juuri tule edes ajateltua, että tänään kyllä voisi. Ei edes eilen, kun pää oli aamusta asti jossakin ihan muualla kuin olisi pitänyt. Jotenkin hmm... epätyydyttävää. Kun huomaa, että tämän olisi ihan oikeasti voinut aloittaa jo paljon aiemmin. Mutta kai se sitten todellakin on siitä kuuluisasta omasta tahdosta kiinni.
torstai 18. joulukuuta 2014
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Sunnuntai 14.12.2014
Päivä 35.
Siitä Whole30:sta. Kyseessähän on 30 päivän täyspaleo-ohjelma, jota voi halutessaan pidentää vaikka koko elämän mittaiseksi. Whole28:aa ei sen sijaan ole olemassa. Eli alle 30 päivää ei riitä täyttämään ohjelman kriteerejä, kun tarkoituksena on kropan ja mielen puhdistus. Täytyy sanoa, että kun homman oppii (ruokailutavat kun ainakin minulla muuttuivat totaalisesti, ja alku oli melko haasteellinen), oikeasti voisi jatkaa vaikka loppuelämän samalla linjalla. Miksei sitten jatka - koska toisinaan kuitenkin haluaa ruokailla eipaleosti, ja tämä taas ohjelman kannalta katkaisee putken välittömästi. Minullahan se tyssäsi sokeriin, mihinkäs muuhun. Tosin ei ollut tarkoituskaan jatkaa niin tiukalla linjalla niiden 30 päivän jälkeen. Mutta silti.
Tammikuussa olo paranee muutenkin, kun lopultakin liikutaan taas kesää kohti. Pieni energiabuusti ei silti ole pahitteeksi, imho. Sitä nimittäin on tarjolla, jos Whole30:n jaksaa vetää läpi.
Noin muutoin on hienoa huomata, että vähitellen ei enää tee mieli. Tavan vuoksi välillä kaipaa sitä puolta kiloa suklaata viereen istumaan, mutta sitä ei tee mieli. Mässyn syömistä nyt vain tuli harrastettua lukemisen ja tv:n katselun ohessa, ja se puuttuu. Eli tässäkin huumausaineessa henkinen riippuvuus on suurempi kuin ruumiillinen. Väsyneimpinä hetkinä on tullut ajateltua, että suklaa tekisi olosta mukavampaa ja helpompaa, että hetken voisi suun mussutuksella harhauttaa mieltä pois rasittavammista aiheista. Niin, eiköhän tuosta jo voine päätellä, että minun on ainakin ihan turha yrittää sitä "kohtuutta" (kts. edellinen teksti), kun en osaa suhtautua sokeriin neutraalisti ja tunteettomasti. En siis syö suklaata pelkästään, koska sillä hetkellä tekee mieli jotakin hyvää, vaan ennen kaikkea syrjäyttääkseni stressin ja muut negatiiviset tunteet. Niitä pitäisi kuitenkin osata käsitellä ja kohdata ihan ilman välikäsiä.
Onnekseni olen näköjään ainakin toistaiseksi päässyt vähättelystä yli. Edelleenkin on uskomattoman hermoillekäypää, kun joutuu päivittäin tappelemaan itsensä kanssa aiheesta, joka oikeastaan on päivänselvä. Toivoa sopii, että jokin päivä ikuinen lapsi -minäkin tajuaa ja hyväksyy. Järkihän tässä muuten lähtee. Ja tämä kaikki ilman suklaata. Ei ole elämä reilua.
Siitä Whole30:sta. Kyseessähän on 30 päivän täyspaleo-ohjelma, jota voi halutessaan pidentää vaikka koko elämän mittaiseksi. Whole28:aa ei sen sijaan ole olemassa. Eli alle 30 päivää ei riitä täyttämään ohjelman kriteerejä, kun tarkoituksena on kropan ja mielen puhdistus. Täytyy sanoa, että kun homman oppii (ruokailutavat kun ainakin minulla muuttuivat totaalisesti, ja alku oli melko haasteellinen), oikeasti voisi jatkaa vaikka loppuelämän samalla linjalla. Miksei sitten jatka - koska toisinaan kuitenkin haluaa ruokailla eipaleosti, ja tämä taas ohjelman kannalta katkaisee putken välittömästi. Minullahan se tyssäsi sokeriin, mihinkäs muuhun. Tosin ei ollut tarkoituskaan jatkaa niin tiukalla linjalla niiden 30 päivän jälkeen. Mutta silti.
Tammikuussa olo paranee muutenkin, kun lopultakin liikutaan taas kesää kohti. Pieni energiabuusti ei silti ole pahitteeksi, imho. Sitä nimittäin on tarjolla, jos Whole30:n jaksaa vetää läpi.
Noin muutoin on hienoa huomata, että vähitellen ei enää tee mieli. Tavan vuoksi välillä kaipaa sitä puolta kiloa suklaata viereen istumaan, mutta sitä ei tee mieli. Mässyn syömistä nyt vain tuli harrastettua lukemisen ja tv:n katselun ohessa, ja se puuttuu. Eli tässäkin huumausaineessa henkinen riippuvuus on suurempi kuin ruumiillinen. Väsyneimpinä hetkinä on tullut ajateltua, että suklaa tekisi olosta mukavampaa ja helpompaa, että hetken voisi suun mussutuksella harhauttaa mieltä pois rasittavammista aiheista. Niin, eiköhän tuosta jo voine päätellä, että minun on ainakin ihan turha yrittää sitä "kohtuutta" (kts. edellinen teksti), kun en osaa suhtautua sokeriin neutraalisti ja tunteettomasti. En siis syö suklaata pelkästään, koska sillä hetkellä tekee mieli jotakin hyvää, vaan ennen kaikkea syrjäyttääkseni stressin ja muut negatiiviset tunteet. Niitä pitäisi kuitenkin osata käsitellä ja kohdata ihan ilman välikäsiä.
Onnekseni olen näköjään ainakin toistaiseksi päässyt vähättelystä yli. Edelleenkin on uskomattoman hermoillekäypää, kun joutuu päivittäin tappelemaan itsensä kanssa aiheesta, joka oikeastaan on päivänselvä. Toivoa sopii, että jokin päivä ikuinen lapsi -minäkin tajuaa ja hyväksyy. Järkihän tässä muuten lähtee. Ja tämä kaikki ilman suklaata. Ei ole elämä reilua.
lauantai 13. joulukuuta 2014
Lauantai 13.12.2014
Päivä 34.
Sokerikammo. Vetää vähän sanattomaksi nyt kyllä. Onneksi asiantuntijat tietää. On varmaan ihanaa olla ihminen, jolle kaikki on helppoa. Että ihan kohtuutta pitäisi opetella. Ja että täysin sokeriton ruokavalio ei tuo lisää terveysetuja. No ei varmaan niin - täysin sokerittomalla ruokavaliolla kun ei saa syödä muuta kuin lihaa. Päätä alkaa särkeä, kun heti aamusta joutuu tällaista puppua todistamaan.
Minä itsen elämä sentään alkaa vähitellen tasoittua. Talvipäivänseisausta odotellessa nuokun päivien läpi mitenkuten, mutta himotuskohtauksia on iloisen harvassa. Suhteellisesti käsitettynä siis, kun yleensä tämän vuodenajan suunnilleen olen hengittänyt suklaata. Akkuja pitäisi saada vähitellen ladattua, onneksi on edes joululoma amkilta. Töissä on käytävä normaalisti, mutta puolet vähemmän rasitusta on jo huomattava parannus. Stressi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, etten enää oikein saa nukuttua. On muutenkin tällä hetkellä suhteellisen vähän aikaa kyseiselle harrastukselle eli pistäähän se vähän ketuttamaan.
Päätin tuossa männä päivänä, että vetäisen vuoden alkuun Whole30:n. Muistaakseni on kolme virallista aloituspäivää vuodessa (toki sitä saa harrastaa milloin ja missä haluaa), ja yksi niistä on tammikuun ensimmäinen. Tästä ehkä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
Sokerikammo. Vetää vähän sanattomaksi nyt kyllä. Onneksi asiantuntijat tietää. On varmaan ihanaa olla ihminen, jolle kaikki on helppoa. Että ihan kohtuutta pitäisi opetella. Ja että täysin sokeriton ruokavalio ei tuo lisää terveysetuja. No ei varmaan niin - täysin sokerittomalla ruokavaliolla kun ei saa syödä muuta kuin lihaa. Päätä alkaa särkeä, kun heti aamusta joutuu tällaista puppua todistamaan.
Minä itsen elämä sentään alkaa vähitellen tasoittua. Talvipäivänseisausta odotellessa nuokun päivien läpi mitenkuten, mutta himotuskohtauksia on iloisen harvassa. Suhteellisesti käsitettynä siis, kun yleensä tämän vuodenajan suunnilleen olen hengittänyt suklaata. Akkuja pitäisi saada vähitellen ladattua, onneksi on edes joululoma amkilta. Töissä on käytävä normaalisti, mutta puolet vähemmän rasitusta on jo huomattava parannus. Stressi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, etten enää oikein saa nukuttua. On muutenkin tällä hetkellä suhteellisen vähän aikaa kyseiselle harrastukselle eli pistäähän se vähän ketuttamaan.
Päätin tuossa männä päivänä, että vetäisen vuoden alkuun Whole30:n. Muistaakseni on kolme virallista aloituspäivää vuodessa (toki sitä saa harrastaa milloin ja missä haluaa), ja yksi niistä on tammikuun ensimmäinen. Tästä ehkä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Sunnuntai 7.12.2014
Päivä 28.
Eilen oli muuten ihan hilkulla, etten olisi tarttonut Kinderiin, kun sitä heilutettiin nenän edessä. Oli just sellainen hyvä, raukea ja lämmin olo, ja siihenhän suklaa olisi tietysti sopinut kuin nyrkki silmään. Onneksi suu oli kättä nopeampi, ja ehdin kieltäytyä, ennen kuin ajatus ehti aivoon asti. Sen jälkeen kyllä vähän ketutti, mutta näin se vaan joskus menee. Ei se lämmin ja hyvä olo silti mihinkään harakoille karannut.
Anopin luona kyläillessä otin eilen jälkiruoaksi kiisseliä. Nämä on näitä tilanteita, joihin oikeasti täytyy asennoitua vähän eri malliin kuin normipäivään. Kyllä taas jotakuta naurattaa varmasti, että ylipäänsä näen tämän ongelmana. Ongelmia on kaksi. Jälkiruoka. Kiisseli. Jälkiruoka on tällä hetkellä oikeastaan samaan tapaan ajatuksena pannassa kuin mässykin. Ihan siitä syystä, että aivo tietää kyseessä olevan herkun ja suhtautuu siihen vastaavasti. Kiisseli on yleensä sokeroitu. Piste. Mutta johonkin kakkupalaan tai jäätelökulhoon verrattuna homma sujui jokseenkin sulavasti. Niistä kun olisin sitten oikeasti joutunut kieltäytymään.
Välillä tuntuu, että tämä aihe pyörii mielessä kyllästymiseen asti. Toisaalta täytyy näemmä jatkossakin ihan tietoisesti keskittyä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja että minä ja suklaa ei edelleenkään sovita yhteen, vaikka melkein kuukauden olenkin jo pärjännyt ilman.
Eilen oli muuten ihan hilkulla, etten olisi tarttonut Kinderiin, kun sitä heilutettiin nenän edessä. Oli just sellainen hyvä, raukea ja lämmin olo, ja siihenhän suklaa olisi tietysti sopinut kuin nyrkki silmään. Onneksi suu oli kättä nopeampi, ja ehdin kieltäytyä, ennen kuin ajatus ehti aivoon asti. Sen jälkeen kyllä vähän ketutti, mutta näin se vaan joskus menee. Ei se lämmin ja hyvä olo silti mihinkään harakoille karannut.
Anopin luona kyläillessä otin eilen jälkiruoaksi kiisseliä. Nämä on näitä tilanteita, joihin oikeasti täytyy asennoitua vähän eri malliin kuin normipäivään. Kyllä taas jotakuta naurattaa varmasti, että ylipäänsä näen tämän ongelmana. Ongelmia on kaksi. Jälkiruoka. Kiisseli. Jälkiruoka on tällä hetkellä oikeastaan samaan tapaan ajatuksena pannassa kuin mässykin. Ihan siitä syystä, että aivo tietää kyseessä olevan herkun ja suhtautuu siihen vastaavasti. Kiisseli on yleensä sokeroitu. Piste. Mutta johonkin kakkupalaan tai jäätelökulhoon verrattuna homma sujui jokseenkin sulavasti. Niistä kun olisin sitten oikeasti joutunut kieltäytymään.
Välillä tuntuu, että tämä aihe pyörii mielessä kyllästymiseen asti. Toisaalta täytyy näemmä jatkossakin ihan tietoisesti keskittyä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja että minä ja suklaa ei edelleenkään sovita yhteen, vaikka melkein kuukauden olenkin jo pärjännyt ilman.
lauantai 6. joulukuuta 2014
Lauantai 6.12.2014
Päivä 27.
Himot ne on hiirelläkin, tämän hiiren himotukset onneksi ovat vähentyneet viime päivien aikana. Sen myötä tietysti alkaa helposti ajatella, että voisihan sitä yhden suklaalevyn syödä ilman, että siitä tulee ongelmia. Paha mennä sanomaan, en ajatellut kokeilla onneani. En ainakaan vielä. En ehkä ikinä.
Oli miten oli, törmäsin tähän männä viikolla. Olen vähän sitä mieltä, että sitä nyt ainakin on kokeiltava, ennen kuin kuolen. Ei tänään eikä huomenna. Mutta seuraavan vuoden aikana luultavasti. Ei kyllä pitäisi. Varsinkin kun itse täällä olen saarnannut, ettei sokeririippuvuudesta ole ulospääsyä.
Ihmisen mieli on kyllä kumma asia. Nyt kun lopultakin alkaa tuntua siltä, että minä hallitsen kroppaani eikä päinvastoin, tekee välittömästi mieli leikkiä tulella. Olen alkanut vähätellä ongelmaa, ja tämä tietysti tekee hommasta taas hivenen haastavamman. Tiukka kielto "EI" on edelleen paikallaan, mutta huomaan mässyhyllyn ohi kiitäessäni ajattelevani, että sitten joskus. Mikä ei oikeastaan ole ollenkaan paikkansapitävä ajatus.
Toki edelleen olen tietoinen, että ihan ilman sokeria on täällä ensimmäisessä maailmassa melko turhaa kuvitella elävänsä. Näin talvisaikaan (kyllä, täälläkin on "talvi") glögi ja minttukaakao maistuvat, tosin en itse enää lisää sokeria, niin kuin ennen on ollut tapanani. Hunaja on melko turvallinen mauste, ei aiheuta himotusta. Onhan tämä taas niin ensimmäisen maailman ongelma, mutta kun se oma napa kuitenkin on itseä lähinnä, maailman parantaminenkin on ehkä aloitettava ihan itsestä.
Himot ne on hiirelläkin, tämän hiiren himotukset onneksi ovat vähentyneet viime päivien aikana. Sen myötä tietysti alkaa helposti ajatella, että voisihan sitä yhden suklaalevyn syödä ilman, että siitä tulee ongelmia. Paha mennä sanomaan, en ajatellut kokeilla onneani. En ainakaan vielä. En ehkä ikinä.
Oli miten oli, törmäsin tähän männä viikolla. Olen vähän sitä mieltä, että sitä nyt ainakin on kokeiltava, ennen kuin kuolen. Ei tänään eikä huomenna. Mutta seuraavan vuoden aikana luultavasti. Ei kyllä pitäisi. Varsinkin kun itse täällä olen saarnannut, ettei sokeririippuvuudesta ole ulospääsyä.
Ihmisen mieli on kyllä kumma asia. Nyt kun lopultakin alkaa tuntua siltä, että minä hallitsen kroppaani eikä päinvastoin, tekee välittömästi mieli leikkiä tulella. Olen alkanut vähätellä ongelmaa, ja tämä tietysti tekee hommasta taas hivenen haastavamman. Tiukka kielto "EI" on edelleen paikallaan, mutta huomaan mässyhyllyn ohi kiitäessäni ajattelevani, että sitten joskus. Mikä ei oikeastaan ole ollenkaan paikkansapitävä ajatus.
Toki edelleen olen tietoinen, että ihan ilman sokeria on täällä ensimmäisessä maailmassa melko turhaa kuvitella elävänsä. Näin talvisaikaan (kyllä, täälläkin on "talvi") glögi ja minttukaakao maistuvat, tosin en itse enää lisää sokeria, niin kuin ennen on ollut tapanani. Hunaja on melko turvallinen mauste, ei aiheuta himotusta. Onhan tämä taas niin ensimmäisen maailman ongelma, mutta kun se oma napa kuitenkin on itseä lähinnä, maailman parantaminenkin on ehkä aloitettava ihan itsestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)