Päivä 7.
Jos tuosta äkkiseltään laskette päiviä taaksepäin, huomaatte varmaan, että jokin ei ihan täsmää. En varmaan maininnutkaan aiemmin, että saatiin miehen kanssa synttärilahjaksi kilo keksejä. Joista loogisesti puolet kuuluivat minulle. Niinpä viikko sitten tuli nekin tuhottua. Paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Tai siis keksit olivat hyviä, toki. Määrä vain oli vähän yläkanttiin.
Nyt on siis mässytetty oikein olan takaa, riittää varmasti seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Tällä viikolla olen sitten ollut jo ihan kiltisti taas, kun vaaralliset objektit on saatu poistettua taloudesta. Elämää sen sijaan on taas pukannut, ja unirytmi on edelleen vähän miinuksen puolella, joten energiat ovat keikkuneet survival-tasolla. Liikkumaankaan en sitten ole jaksanut, niin kuin olisin halunnut. Olen nyt kuitenkin yrittänyt hyväksyä sen, että ensisijaisesti täytyy pitää huolta unesta ja ruoasta, vasta sitten jaksaa urheilla ja pitää stressin kurissa.
Lukukausi on lähtenyt hyvin käyntiin, kurssit nivoutuvat mukavasti keskenään, ja useimmat proffat oikeasti osaavat opettaa. Töissä samaa kaaosta kuin ennenkin, aina tapahtuu edistystä, mutta ah niin hitaasti... Sosiaalista elämää on tarjolla runsain mitoin, ei oikein ehdi hengähtää koko huhtikuussa. Toivottavasti toukokuu on sitten vähän rauhallisempi. Ei siis pidä ihmetellä, jos pidän useamman päivän hiljaiseloa.
Keskimäärin tekee mieli makeaa, mutta homma on tällä kertaa ihan oikeasti hallinnassa ja pää taas kohdillaan. Tällä linjalla kun vaikka jatkaisi, niin olisi ihan hyvä.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Perjantai 3.4.2015
Päivä 1.
Kyllä vaan. Jäi tuo kakkuputki sitten päälle. Sen siitä saa, kun liian isoon ääneen ilmoittaa hallitsevansa homman. Vaikka sinänsä olikin totta, mitä viime sunnuntaina kirjoitin. Eli sunnuntai-ilta oli ihan oikeasti helppo ja sujuva. Vaan kun sitä kakkua jäi yli. Paljon. Ja kun itsellä nyt sitten oli licence to eat kyseiseen kakkuun (koska "minun" kakku vs. miehen suklaa), olisi ehkä itsekin pitänyt tajuta, mitä siitä seuraa.
En siis ole syönyt mitään muuta makeaa, ja kakkuakin päivittäin vain yhden palan. Mutta se pala oli silti saatava. Onneksi eilen meni viimeinen. Ensi kerralla on siis oikeasti pitäydyttävä niin pienissä annoksissa, että mässyt katoaa yhden päivän aikana. Kun näemmä olen niin höperö, ettei sielu kestä heittää menemään jotakin niin herkullista.
Joka päivä vannoin, että seuraavana päivänä lentää jämät pihalle. Keskiviikkona olin sitten jo niin välinpitämätön, että totesin olevan ihan sama, syönkö sen viimeisen palan torstaina vai heitänkö menemään. Ja tietysti se sitten tuli syötyä. Valitettavasti sama välinpitämättömyys levisi muihinkin syömisiin.
Ärsyttävintä on, että jo arpoessani kakun kohtaloa tiesin tuloksen ja että homma oli luisumassa käsistä. Mutta sillä hetkellä ei vaan jaksanut välittää. Asiaan toki vaikuttivat vahvasti vielä univaje (jota en ehtinyt tällä viikolla korjata) ja stressi. Eilisen aikana olen alkanut korjata taas ruokailuja kohdilleen (ai mitä, eikö olekaan ihan normaalia vetää täytekakkua aamupalaksi?). Tällä hetkellä mennään ateria kerrallaan, kun pidemmälle ei uskalla ajatella. Eli seuraava ateria koostuu hyvästä ruoasta, jatkosta ei ole tietoa.
Onneksi nyt pääsiäisenä saa nukuttua ja ladattua akkuja. Ilman pääsiäismunia, luonnollisesti...
Kyllä vaan. Jäi tuo kakkuputki sitten päälle. Sen siitä saa, kun liian isoon ääneen ilmoittaa hallitsevansa homman. Vaikka sinänsä olikin totta, mitä viime sunnuntaina kirjoitin. Eli sunnuntai-ilta oli ihan oikeasti helppo ja sujuva. Vaan kun sitä kakkua jäi yli. Paljon. Ja kun itsellä nyt sitten oli licence to eat kyseiseen kakkuun (koska "minun" kakku vs. miehen suklaa), olisi ehkä itsekin pitänyt tajuta, mitä siitä seuraa.
En siis ole syönyt mitään muuta makeaa, ja kakkuakin päivittäin vain yhden palan. Mutta se pala oli silti saatava. Onneksi eilen meni viimeinen. Ensi kerralla on siis oikeasti pitäydyttävä niin pienissä annoksissa, että mässyt katoaa yhden päivän aikana. Kun näemmä olen niin höperö, ettei sielu kestä heittää menemään jotakin niin herkullista.
Joka päivä vannoin, että seuraavana päivänä lentää jämät pihalle. Keskiviikkona olin sitten jo niin välinpitämätön, että totesin olevan ihan sama, syönkö sen viimeisen palan torstaina vai heitänkö menemään. Ja tietysti se sitten tuli syötyä. Valitettavasti sama välinpitämättömyys levisi muihinkin syömisiin.
Ärsyttävintä on, että jo arpoessani kakun kohtaloa tiesin tuloksen ja että homma oli luisumassa käsistä. Mutta sillä hetkellä ei vaan jaksanut välittää. Asiaan toki vaikuttivat vahvasti vielä univaje (jota en ehtinyt tällä viikolla korjata) ja stressi. Eilisen aikana olen alkanut korjata taas ruokailuja kohdilleen (ai mitä, eikö olekaan ihan normaalia vetää täytekakkua aamupalaksi?). Tällä hetkellä mennään ateria kerrallaan, kun pidemmälle ei uskalla ajatella. Eli seuraava ateria koostuu hyvästä ruoasta, jatkosta ei ole tietoa.
Onneksi nyt pääsiäisenä saa nukuttua ja ladattua akkuja. Ilman pääsiäismunia, luonnollisesti...
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Sunnuntai 29.3.2015
Päivä --.
Eilen söin yhden palan Sex in a pania ja tänään yhden palan kilpparikakkua. Kilpparikakku voitti. Sex in a pan on jotenkin... liian paljon hyvää yhdessä. Sen lisäksi join lasillisen cokista. Johan huimaksi heittäydyin.
Nyt on sitten jo kuplavettä lasissa. Kohta vuorossa vähän pilatesta, kahvakuulaa ja lenkitystä, ettei jää tämä viikko ihan nollille. En ehkä ennen olisi tullut viettäneeksi vapaailtaa ihan tähän malliin, mutta hittojakos tuosta. Tänä iltana jotakin kivaa jauhelihasta, ilman perunaa tai muuta härpäkettä. Paluu arkeen tuntuu ajatuksenakin yllättävän hyvältä.
Suklaalevyyn en ole koskenut, ei ole edes tehnyt mieli. Kakkua ei myöskään pystynyt syömään yhtä palaa enempää, mikä on semisti yllättävää. Saa nähdä, iskeekö himot huomenna päälle, aika todennäköistähän se tietysti on. Päässä kuitenkin on päivänselvää, että makean mussuttaminen jää tähän viikonloppuun. Seuraavaa kertaa ei ole tiedossa.
Pitäisikö tässä nyt sitten huolestua siitä, kun tämä tuntuu niin vallan helpolta? Vai voisiko oikeasti olla, että olen näin yksinkertaisesti löytänyt itselleni toimivan järjestelyn? Eikä nyt pidä luulla, että olisin jotenkin parantunut. Ihan yhtä hyvältä makea maistuu kuin ennenkin (olisin voinut upottaa nassuni taikinakulhoon eilen), mutta jotakin on silti muuttunut. Makeasta on helpompi päästää irti. Ainakin tällä kertaa, ainakin tänään. Minulla ei sitä paitsi ole pienintäkään aikomusta ottaa makeaa säännöllisesti ruokavalioon, tässä pätee ihan taatusti se kuuluisa sanonta pirusta ja pikkusormesta.
Mutta että kolme-neljä kertaa vuodessa voisi syödä makeaa pelkäämättä viikkojen repsahdusputkea, olisi ihan kiva tavoite.
Eilen söin yhden palan Sex in a pania ja tänään yhden palan kilpparikakkua. Kilpparikakku voitti. Sex in a pan on jotenkin... liian paljon hyvää yhdessä. Sen lisäksi join lasillisen cokista. Johan huimaksi heittäydyin.
Nyt on sitten jo kuplavettä lasissa. Kohta vuorossa vähän pilatesta, kahvakuulaa ja lenkitystä, ettei jää tämä viikko ihan nollille. En ehkä ennen olisi tullut viettäneeksi vapaailtaa ihan tähän malliin, mutta hittojakos tuosta. Tänä iltana jotakin kivaa jauhelihasta, ilman perunaa tai muuta härpäkettä. Paluu arkeen tuntuu ajatuksenakin yllättävän hyvältä.
Suklaalevyyn en ole koskenut, ei ole edes tehnyt mieli. Kakkua ei myöskään pystynyt syömään yhtä palaa enempää, mikä on semisti yllättävää. Saa nähdä, iskeekö himot huomenna päälle, aika todennäköistähän se tietysti on. Päässä kuitenkin on päivänselvää, että makean mussuttaminen jää tähän viikonloppuun. Seuraavaa kertaa ei ole tiedossa.
Pitäisikö tässä nyt sitten huolestua siitä, kun tämä tuntuu niin vallan helpolta? Vai voisiko oikeasti olla, että olen näin yksinkertaisesti löytänyt itselleni toimivan järjestelyn? Eikä nyt pidä luulla, että olisin jotenkin parantunut. Ihan yhtä hyvältä makea maistuu kuin ennenkin (olisin voinut upottaa nassuni taikinakulhoon eilen), mutta jotakin on silti muuttunut. Makeasta on helpompi päästää irti. Ainakin tällä kertaa, ainakin tänään. Minulla ei sitä paitsi ole pienintäkään aikomusta ottaa makeaa säännöllisesti ruokavalioon, tässä pätee ihan taatusti se kuuluisa sanonta pirusta ja pikkusormesta.
Mutta että kolme-neljä kertaa vuodessa voisi syödä makeaa pelkäämättä viikkojen repsahdusputkea, olisi ihan kiva tavoite.
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Perjantai 27.3.2015
Päivä 15.
Tenttiviikosta olisi sitten selvitty hengissä. Syömiset oli sieltä tänne päin aika rankasti, mutta tärkeimmästä säännöstä pidin kiinni kynsin hampain: mässyä ei oteta.
Ei tosiaan ihan hirveästi jaksanut välittää siitä, mitä suuhunsa pisti. Siitäkin huolimatta yli puolet ajasta tulin syöneeksi järkevästi, mikä lienee myönteinen ilmiö. Keskiviikkona ja tänään on kyllä ollut ihan järkyttävän vaikeaa olla hyökkäämättä sen jo aiemmin mainitun Fazerin Sinisen kimppuun. Johtunee stressin lisäksi unen ja liikunnan puutteesta ja tämänhetkisestä suboptimaalista ruokavaliosta. Sunnuntaihin asti mennään tällä meiningillä, koska huomenna on synttäripippalot ja sunnuntaina vielä kakkukahvit.
Keskiviikkona ja tänään ainoa syy jättää suklaa kääreeseensä oli se ajatus, että mässytön putki katkeaa huomenna - ei ennemmin. Maanantaina palataan sitten taas tavalliseen päiväjärjestykseen. Onneksi, järkihän tässä meinaa lähteä.
Jos sitä vaikka menisi ajoissa nukkumaan tänään. Jostakinhan sitä on aloitettava.
Tenttiviikosta olisi sitten selvitty hengissä. Syömiset oli sieltä tänne päin aika rankasti, mutta tärkeimmästä säännöstä pidin kiinni kynsin hampain: mässyä ei oteta.
Ei tosiaan ihan hirveästi jaksanut välittää siitä, mitä suuhunsa pisti. Siitäkin huolimatta yli puolet ajasta tulin syöneeksi järkevästi, mikä lienee myönteinen ilmiö. Keskiviikkona ja tänään on kyllä ollut ihan järkyttävän vaikeaa olla hyökkäämättä sen jo aiemmin mainitun Fazerin Sinisen kimppuun. Johtunee stressin lisäksi unen ja liikunnan puutteesta ja tämänhetkisestä suboptimaalista ruokavaliosta. Sunnuntaihin asti mennään tällä meiningillä, koska huomenna on synttäripippalot ja sunnuntaina vielä kakkukahvit.
Keskiviikkona ja tänään ainoa syy jättää suklaa kääreeseensä oli se ajatus, että mässytön putki katkeaa huomenna - ei ennemmin. Maanantaina palataan sitten taas tavalliseen päiväjärjestykseen. Onneksi, järkihän tässä meinaa lähteä.
Jos sitä vaikka menisi ajoissa nukkumaan tänään. Jostakinhan sitä on aloitettava.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Sunnuntai 22.3.2015
Päivä 10.
Tänään lenkillä juoksin normisti lähihuoltoaseman ohi, ja jessus sentään, kun pölähti namipilvi sieraimiin. Useampi kymmenen metriä meni, ennen kuin makean tuoksu haihtui nenästä. Tavallinen ihminen ei sitä varmaan edes olisi huomannut, mutta minähän tietysti olen erikoistunut tämän sorttisten hajujen tunnistamiseen. Voi tietysti olla vaikutusta silläkin, kun itse ei makeaa enää juurikaan syö, niin on herkistynyt. Myönteistä tässä nyt oli kuitenkin se, että odotettu makeannälän tuikkaus jäi tulematta. Olin itsekin ihan yllättynyt.
Ensi viikonlopun kakkuilusta tuleekin sitten mielenkiintoinen kokeilu, olenko oikeasti ihan uudella tasolla riippuvuuteni suhteen, vai aloitetaanko joskus viikkojen päästä mässyputken jälkeen taas nollasta. Tällä hetkellä olo on melko rauhallinen. Voin tosin nyt jo sanoa, että jos h-hetkellä epäilyttää liiaksi, jätän kakun muiden tuhottavaksi ja odottelen vielä. Tai no, ainakin toivon, että olen niin fiksu siinä tilanteessa... Täytyy vaan yrittää muistaa, ettei se ole maailmankaikkeuden viimeinen kakku.
Seuraavaa suklaan ympärillä pyörivää herkkuhetkeä ei muuten toistaiseksi edes ole suunnitteilla. Edistystä! Ja ihan oikeasti olen tämän vuoden puolella (uudenvuodenpäivän mässäys lasketaan tässä nyt vain yhdeksi) syönyt makeaa makean takia yhteensä neljä (4) kertaa. Mieli olisi tehnyt varmaan neljä potenssiin sata kertaa, mutta sitä ei lasketa, koska merkitystä on vain teoilla.
Tämä mässyn vähyys meikäläisen ruokavaliossa on kuitenkin aiheuttanut hämmentävän lieveilmiön. Useampaan otteeseen on tullut syötyä sipsejä miehen pussista, vaikka ennen ei olisi tullut mieleenkään. Kyse on edelleen yhden käden sormilla laskettavista kerroista, mutta kyllä sen silti huomaa selvästi, mitä tarvetta yritän kompensoida. Ylläri ylläri, tämä käyttäytyminen osuu niille illoille, kun päivä itsessään on ollut pitkä ja stressaava.
Muutenkin on taas vähän mietityttänyt, että pitäisi kuroa kokoon tätä ruokavaliota, kun meinaa livahtaa turhan rennoksi välillä. Eilen kirkastin voita pitkästä aikaa, ja jos nyt yrittäisi pitää taukoa ketsupista ja ranskalaisista. Noin aluksi.
Tai jos vaikka ensin selviäisi hengissä näistä seuraavista viidestä päivästä. Tenttiviikko gogo...
Tänään lenkillä juoksin normisti lähihuoltoaseman ohi, ja jessus sentään, kun pölähti namipilvi sieraimiin. Useampi kymmenen metriä meni, ennen kuin makean tuoksu haihtui nenästä. Tavallinen ihminen ei sitä varmaan edes olisi huomannut, mutta minähän tietysti olen erikoistunut tämän sorttisten hajujen tunnistamiseen. Voi tietysti olla vaikutusta silläkin, kun itse ei makeaa enää juurikaan syö, niin on herkistynyt. Myönteistä tässä nyt oli kuitenkin se, että odotettu makeannälän tuikkaus jäi tulematta. Olin itsekin ihan yllättynyt.
Ensi viikonlopun kakkuilusta tuleekin sitten mielenkiintoinen kokeilu, olenko oikeasti ihan uudella tasolla riippuvuuteni suhteen, vai aloitetaanko joskus viikkojen päästä mässyputken jälkeen taas nollasta. Tällä hetkellä olo on melko rauhallinen. Voin tosin nyt jo sanoa, että jos h-hetkellä epäilyttää liiaksi, jätän kakun muiden tuhottavaksi ja odottelen vielä. Tai no, ainakin toivon, että olen niin fiksu siinä tilanteessa... Täytyy vaan yrittää muistaa, ettei se ole maailmankaikkeuden viimeinen kakku.
Seuraavaa suklaan ympärillä pyörivää herkkuhetkeä ei muuten toistaiseksi edes ole suunnitteilla. Edistystä! Ja ihan oikeasti olen tämän vuoden puolella (uudenvuodenpäivän mässäys lasketaan tässä nyt vain yhdeksi) syönyt makeaa makean takia yhteensä neljä (4) kertaa. Mieli olisi tehnyt varmaan neljä potenssiin sata kertaa, mutta sitä ei lasketa, koska merkitystä on vain teoilla.
Tämä mässyn vähyys meikäläisen ruokavaliossa on kuitenkin aiheuttanut hämmentävän lieveilmiön. Useampaan otteeseen on tullut syötyä sipsejä miehen pussista, vaikka ennen ei olisi tullut mieleenkään. Kyse on edelleen yhden käden sormilla laskettavista kerroista, mutta kyllä sen silti huomaa selvästi, mitä tarvetta yritän kompensoida. Ylläri ylläri, tämä käyttäytyminen osuu niille illoille, kun päivä itsessään on ollut pitkä ja stressaava.
Muutenkin on taas vähän mietityttänyt, että pitäisi kuroa kokoon tätä ruokavaliota, kun meinaa livahtaa turhan rennoksi välillä. Eilen kirkastin voita pitkästä aikaa, ja jos nyt yrittäisi pitää taukoa ketsupista ja ranskalaisista. Noin aluksi.
Tai jos vaikka ensin selviäisi hengissä näistä seuraavista viidestä päivästä. Tenttiviikko gogo...
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Lauantai 21.3.2015
Päivä 9.
Olipas nannaa tänään taas liikkua ihan normisti. Ensin olin pari viikkoa raajarikko, kun kävelylenkillä onnistuin ylirasittamaan nivelsiteitä. Ei siis onneksi ollut mitään rikki, mutta siitä huolimatta ei paljon naurattanut, kun käytännössä liikkumiset rajoittuivat välille sänky-sohva-keittiö-vessa. Sitten kun siitä selvittiin, menin ja otin tetanusrokotteen. BAM! Kaksi päivää liikkumiskieltoa lisää. Oli kyllä harvinaisen ilkeä pistos, vieläkin tuntuu lihaksessa.
Kuusi päivää ja sitten olisi taas vähäksi aikaa stressivapaata. Ainakin teoriassa. Onneksi ei sitten olekaan kuin sata muuta asiaa to do -listalla... Stressipäissäni olen hypännyt kaupassa ostamassa milloin mitäkin pientä. En sentään namusia, jotakin edistystä. Mutta juuri näiden minikauppareissujen takia jääkaapin hevi-osasto alkaa vähitellen ammottaa tyhjyyttään. Ja täällä hitechin luvatussa maassa kaupat pidetään visusti kiinni sunnuntaisin. Huomisen vielä selvinnen, mutta maanantaina ollaan aamupalan nuivemmalla puolella. Onpas minullakin ongelmat nykyään...
Tänään muuten onnistuin ajattelemaan suklaakakkua ilman, että kuola valui suupielistä. Ihan noin vain, neutraalisti. Ehkä se tästä sitten kuitenkin joku päivä.
Olipas nannaa tänään taas liikkua ihan normisti. Ensin olin pari viikkoa raajarikko, kun kävelylenkillä onnistuin ylirasittamaan nivelsiteitä. Ei siis onneksi ollut mitään rikki, mutta siitä huolimatta ei paljon naurattanut, kun käytännössä liikkumiset rajoittuivat välille sänky-sohva-keittiö-vessa. Sitten kun siitä selvittiin, menin ja otin tetanusrokotteen. BAM! Kaksi päivää liikkumiskieltoa lisää. Oli kyllä harvinaisen ilkeä pistos, vieläkin tuntuu lihaksessa.
Kuusi päivää ja sitten olisi taas vähäksi aikaa stressivapaata. Ainakin teoriassa. Onneksi ei sitten olekaan kuin sata muuta asiaa to do -listalla... Stressipäissäni olen hypännyt kaupassa ostamassa milloin mitäkin pientä. En sentään namusia, jotakin edistystä. Mutta juuri näiden minikauppareissujen takia jääkaapin hevi-osasto alkaa vähitellen ammottaa tyhjyyttään. Ja täällä hitechin luvatussa maassa kaupat pidetään visusti kiinni sunnuntaisin. Huomisen vielä selvinnen, mutta maanantaina ollaan aamupalan nuivemmalla puolella. Onpas minullakin ongelmat nykyään...
Tänään muuten onnistuin ajattelemaan suklaakakkua ilman, että kuola valui suupielistä. Ihan noin vain, neutraalisti. Ehkä se tästä sitten kuitenkin joku päivä.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Perjantai 20.3.2015
Päivä 8.
Kusti polki ja toi synttärionnitteluja kotimaasta Fazerin Sinisen muodossa. Yepyep. En ole vielä äidille maininnut asiasta, että moisia lahjoja ei jatkossa ehkä niin tarvitsisi lähetellä. Vältin vaaran tuuppaamalla levyn miehelle. Kyllä, niin kauan, kuin se suklaalevy on "minun", vaara on käsin kosketeltavissa. Mutta nyt kun suklaa on turvallisesti "miehen" omaisuutta, kaikki on taas hyvin. Mind games...
Yleensä ei ole ollut tapana ottaa ongelmaa hedelmistä, joskus tekee mieli, joskus ei. Enkä todellakaan käytä niitä suklaan korvikkeena (ihan sama juttu sokerittoman kaakaojauheen kanssa, ei _ihan_ maistu samalta), koska joku raja nyt sentään säälittävyydessäkin. Toisaalta vältän kuivattuja hedelmiä, koska niitä kyllä voisi vetää pussikaupalla (vaan koska niilläkään ei aitoa suklaata korvata, himotukset jäisi päälle - ei hyvä). Eilen illalla kuitenkin tuli vedettyä "jälkiruokana" ruoalta yli jäänyttä omena-päärynämuusia. Ei toistune ihan heti huomenna, mutta onhan se hyvä ehkä tiedostaa. Että stressin ollessa päällä ongelmattomistakin teemoista helposti tulee ongelmaisia.
Tällä hetkellä tilanne on päällä melkein joka päivä (ai onko tenttiviikko tulossa, no ei kai). Oikeasti käy välillä hermoille tämä jatkuva kamppailu. Useamman kuin kerran on tullut ajateltua, että olisi helpompaa vain antaa periksi. Tai ennemminkin, että miksi perkeleessä sitä ei vain voi antaa periksi, vaan ärrinpurrin pistää vastaan. Että näemmä kun sen mielen kerran on saanut käännettyä, niin takaisin ei ole paluuta.
Kusti polki ja toi synttärionnitteluja kotimaasta Fazerin Sinisen muodossa. Yepyep. En ole vielä äidille maininnut asiasta, että moisia lahjoja ei jatkossa ehkä niin tarvitsisi lähetellä. Vältin vaaran tuuppaamalla levyn miehelle. Kyllä, niin kauan, kuin se suklaalevy on "minun", vaara on käsin kosketeltavissa. Mutta nyt kun suklaa on turvallisesti "miehen" omaisuutta, kaikki on taas hyvin. Mind games...
Yleensä ei ole ollut tapana ottaa ongelmaa hedelmistä, joskus tekee mieli, joskus ei. Enkä todellakaan käytä niitä suklaan korvikkeena (ihan sama juttu sokerittoman kaakaojauheen kanssa, ei _ihan_ maistu samalta), koska joku raja nyt sentään säälittävyydessäkin. Toisaalta vältän kuivattuja hedelmiä, koska niitä kyllä voisi vetää pussikaupalla (vaan koska niilläkään ei aitoa suklaata korvata, himotukset jäisi päälle - ei hyvä). Eilen illalla kuitenkin tuli vedettyä "jälkiruokana" ruoalta yli jäänyttä omena-päärynämuusia. Ei toistune ihan heti huomenna, mutta onhan se hyvä ehkä tiedostaa. Että stressin ollessa päällä ongelmattomistakin teemoista helposti tulee ongelmaisia.
Tällä hetkellä tilanne on päällä melkein joka päivä (ai onko tenttiviikko tulossa, no ei kai). Oikeasti käy välillä hermoille tämä jatkuva kamppailu. Useamman kuin kerran on tullut ajateltua, että olisi helpompaa vain antaa periksi. Tai ennemminkin, että miksi perkeleessä sitä ei vain voi antaa periksi, vaan ärrinpurrin pistää vastaan. Että näemmä kun sen mielen kerran on saanut käännettyä, niin takaisin ei ole paluuta.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Tiistai 17.3.2015
Päivä 5.
Vähän tuntuu, että katkaisen nämä hyvät putket ihan vaan päästäkseni laskemasta päiviä. No en ehkä, viime torstaina vaan oli ilmaista hyvää ruokaa tarjolla, ja jälkiruoka oli juurikin sen arvoista. Oli kyllä äkkimakeaa, mutta annos oli juuri sopiva. Eikä edes tehnyt mieli suklaata sen jälkeen. Edistystä ilmassa?
Normi stressi tässä taas olisi päällä. Onneksi ei ole kun tentit ensi viikolla ja töissä täysi kaaos. Ja vapaaehtoispuolella hässäkät pyörii sitä vauhtia, ettei meinaa mukaan ehtiä.
Vähän tuntuu, että katkaisen nämä hyvät putket ihan vaan päästäkseni laskemasta päiviä. No en ehkä, viime torstaina vaan oli ilmaista hyvää ruokaa tarjolla, ja jälkiruoka oli juurikin sen arvoista. Oli kyllä äkkimakeaa, mutta annos oli juuri sopiva. Eikä edes tehnyt mieli suklaata sen jälkeen. Edistystä ilmassa?
Normi stressi tässä taas olisi päällä. Onneksi ei ole kun tentit ensi viikolla ja töissä täysi kaaos. Ja vapaaehtoispuolella hässäkät pyörii sitä vauhtia, ettei meinaa mukaan ehtiä.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Keskiviikko 11.3.2015
Päivä 18.
Elämää pukkaa taas ovista ja ikkunoista. Olotila sokerin suhteen on yllättävän zen siihen nähden, että stressitaso nousee hetki hetkeltä.
Jos sitä olisi parempi ihminen, olisi tänään töiden ohella jo lukenut muutaman tunnin tentteihin, siivonnut ja tiskannut ja tämäkin blogiteksti olisi vaatinut korkeintaan vartin työpanoksen. Kai sitä on tyydyttävä olemaan ihan ok ja iloittava edes siitä, että makeannälkä jaksaa pitää matalaa profiilia.
Njapnjap. Ilmeisesti aika taas yrittää hivenen myönteisempää ajattelutapaa. Ehkäpä meditoin jauhelihakastikkeen äärellä. Että voi ihmistä nysvöttää. On vissiin taas kevätväsymystä ilmassa, ei osaa suhtautua auringonpaisteeseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Elämää pukkaa taas ovista ja ikkunoista. Olotila sokerin suhteen on yllättävän zen siihen nähden, että stressitaso nousee hetki hetkeltä.
Jos sitä olisi parempi ihminen, olisi tänään töiden ohella jo lukenut muutaman tunnin tentteihin, siivonnut ja tiskannut ja tämäkin blogiteksti olisi vaatinut korkeintaan vartin työpanoksen. Kai sitä on tyydyttävä olemaan ihan ok ja iloittava edes siitä, että makeannälkä jaksaa pitää matalaa profiilia.
Njapnjap. Ilmeisesti aika taas yrittää hivenen myönteisempää ajattelutapaa. Ehkäpä meditoin jauhelihakastikkeen äärellä. Että voi ihmistä nysvöttää. On vissiin taas kevätväsymystä ilmassa, ei osaa suhtautua auringonpaisteeseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Tiistai 10.3.2015
Päivä 17. Luulisin (en siis jaksa laskea, syömiset on kohdillaan).
Tässähän tuntee itsensä ihan sankariksi, kun lueskelee tuolla Whole30-foorumilla, miten joidenkin on _ihan mahdotonta_ olla kuukautta ilman *lisää tuote*, ja koko ohjelma on muutenkin ihan paska koska hei kyllähän nyt pitää ensimmäisten kymmenen päivän aikana lähteä vähintään viisi kiloa, unirytmin parantua, himotuksien kadota ja muutenkin olon tulee olla kuin uudella ihmisellä. Ihan sama, että ennen ohjelmaa kyseinen henkilö on vuosikymmenet elänyt Mäkkis-mössöllä ja on tottunut kiskomaan viinipullon illassa.
Itsekin toki silloin aikanaan ihmettelin, kun energiat ei paukkuneet vielä ihan puolessavälissä, mutta jatkoin silti sen kummemmin raivaroimatta. Ainakin toivon näin tehneeni. Koska ihan oikeasti. Jos aikuinen ihminen päättää vetäistä Whole30:n, niin kyllähän se on ihan oma päätös. Ei kukaan pakottanut. Eikä kukaan pakota viemään ohjelmaa päätökseen. Sen kuin riennät gasellin askelin sinne Mäkkis-jonoon jatkamaan siitä, missä olit ennen Whole30:a.
Ei muuten ole viime päivinä ihan kamalasti himottanut. Pelottavan vähän, en osaa suhtautua. Toisaalta olen kyllä syönyt ruokaa vähän enemmän kuin yleensä (en tietoisesti, mutta ilmeisesti kroppa sitten tarvitsee sitä). Josko se sitten sitä kautta olisi tulkittavissa. Mutta jos näin jatkuu, niin kai tästä on vain oltava iloinen. Johan tässä on taisteltukin.
Tässähän tuntee itsensä ihan sankariksi, kun lueskelee tuolla Whole30-foorumilla, miten joidenkin on _ihan mahdotonta_ olla kuukautta ilman *lisää tuote*, ja koko ohjelma on muutenkin ihan paska koska hei kyllähän nyt pitää ensimmäisten kymmenen päivän aikana lähteä vähintään viisi kiloa, unirytmin parantua, himotuksien kadota ja muutenkin olon tulee olla kuin uudella ihmisellä. Ihan sama, että ennen ohjelmaa kyseinen henkilö on vuosikymmenet elänyt Mäkkis-mössöllä ja on tottunut kiskomaan viinipullon illassa.
Itsekin toki silloin aikanaan ihmettelin, kun energiat ei paukkuneet vielä ihan puolessavälissä, mutta jatkoin silti sen kummemmin raivaroimatta. Ainakin toivon näin tehneeni. Koska ihan oikeasti. Jos aikuinen ihminen päättää vetäistä Whole30:n, niin kyllähän se on ihan oma päätös. Ei kukaan pakottanut. Eikä kukaan pakota viemään ohjelmaa päätökseen. Sen kuin riennät gasellin askelin sinne Mäkkis-jonoon jatkamaan siitä, missä olit ennen Whole30:a.
Ei muuten ole viime päivinä ihan kamalasti himottanut. Pelottavan vähän, en osaa suhtautua. Toisaalta olen kyllä syönyt ruokaa vähän enemmän kuin yleensä (en tietoisesti, mutta ilmeisesti kroppa sitten tarvitsee sitä). Josko se sitten sitä kautta olisi tulkittavissa. Mutta jos näin jatkuu, niin kai tästä on vain oltava iloinen. Johan tässä on taisteltukin.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Lauantai 7.3.2015
Päivä 14.
Onpas ollut hässäkät pyörimässä viime päivinä, kun taas aloitin työnteon. Stressiä on taas pukannut ihan omiksi tarpeiksi, ja se on vähän oireillut syömisissä. Eli ei vaan aina jaksa miettiä niin tarkasti, mitä suuhunsa laittaa. Parhaani mukaan olen pitäytynyt järkevissä ruoissa, mutta esim. eilen en vaan jaksanut lähteä vääntämään salaattia ja kastiketta lisäkkeeksi. Välinpitämättömyydessä on tietysti se paha puoli, että se helposti kiskaisee oravanpyörän käyntiin.
Keskiviikkona iltakymmenen jälkeen töistä kotiutuneena tuntui siltä, että nyt olisi oluen paikka. Eipä siinä mitään, hyväähän se oli. Mutta muistuipa taas mieleen, että oluen sijaan täytyy ihan oikeasti siirtyä viiniin, kun seuraavana aamuna polla meinasi räjähtää. Yksi pieni olut huraa. Alkoholi ei siis niinkään ole ongelma tässä (siitä häiriytyy vain yöunet), vaan enemmänkin ohra.
Torstaina jouduin syömään kaupungissa lounaan. Uuniperuna kanalla oli hintansa väärtti, mutta valitettavasti siinä mukana tuli myös kermaviilikastike. Kuittasin sen siinä tilanteessa olankohautuksella, mutta maidon kosto on hirveä. Koko eilisen päivän kiduin mahakipujen ja muun oheisvaivan kourissa. Eli jatkossa _todellakin_ täytyy oppia kysymään ennen tilaamista.
Torstai-iltana olisin voinut antaa valtakunnan kilosta suklaata. Ihmetyttää itseäkin, että oikeasti jätin miehen mässyt rauhaan. Kaksi viikkoa uutta jaksoa kasassa, pari viikkoa vielä pitäisi kestää synttäreitä odotellessa. Onhan tässä välillä oikeasti vähän, että kannattaako. Siis kitua, kun yhtä hyvin voisi vaan käydä hakemassa sen neekerinsuukkopaketin ja nassuttaa itsensä kipeäksi. Toisaalta... Ehkä se kuitenkin kannattaa.
Onpas ollut hässäkät pyörimässä viime päivinä, kun taas aloitin työnteon. Stressiä on taas pukannut ihan omiksi tarpeiksi, ja se on vähän oireillut syömisissä. Eli ei vaan aina jaksa miettiä niin tarkasti, mitä suuhunsa laittaa. Parhaani mukaan olen pitäytynyt järkevissä ruoissa, mutta esim. eilen en vaan jaksanut lähteä vääntämään salaattia ja kastiketta lisäkkeeksi. Välinpitämättömyydessä on tietysti se paha puoli, että se helposti kiskaisee oravanpyörän käyntiin.
Keskiviikkona iltakymmenen jälkeen töistä kotiutuneena tuntui siltä, että nyt olisi oluen paikka. Eipä siinä mitään, hyväähän se oli. Mutta muistuipa taas mieleen, että oluen sijaan täytyy ihan oikeasti siirtyä viiniin, kun seuraavana aamuna polla meinasi räjähtää. Yksi pieni olut huraa. Alkoholi ei siis niinkään ole ongelma tässä (siitä häiriytyy vain yöunet), vaan enemmänkin ohra.
Torstaina jouduin syömään kaupungissa lounaan. Uuniperuna kanalla oli hintansa väärtti, mutta valitettavasti siinä mukana tuli myös kermaviilikastike. Kuittasin sen siinä tilanteessa olankohautuksella, mutta maidon kosto on hirveä. Koko eilisen päivän kiduin mahakipujen ja muun oheisvaivan kourissa. Eli jatkossa _todellakin_ täytyy oppia kysymään ennen tilaamista.
Torstai-iltana olisin voinut antaa valtakunnan kilosta suklaata. Ihmetyttää itseäkin, että oikeasti jätin miehen mässyt rauhaan. Kaksi viikkoa uutta jaksoa kasassa, pari viikkoa vielä pitäisi kestää synttäreitä odotellessa. Onhan tässä välillä oikeasti vähän, että kannattaako. Siis kitua, kun yhtä hyvin voisi vaan käydä hakemassa sen neekerinsuukkopaketin ja nassuttaa itsensä kipeäksi. Toisaalta... Ehkä se kuitenkin kannattaa.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Tiistai 3.3.2015
Päivä 10.
Tajusin tuossa juuri, että näin tässä joku yö unta Fazerin Sinisestä. Kiinnostava ilmiö, varsinkin kun se ei edes ole meikäläisen mielisuklaa, enkä sitä ole näinä Saksan vuosina kaivannut kertaakaan. Maraboun minttukrokantti, kiitos kysymästä. Sitä tosin on ilmeisesti tullut Suomen aikoina tankattua kylliksi, koska ei ole viimeiseen pariin vuoteen tehnyt mieli, vaikka sitä on saatavissa täälläkin päin maailmaa.
Mikä sitten olisi uusi suosikki tällä saralla? Neekerinsuukot on tietysti aina pinnalla, vaikka Brunberg osaakin hommansa paremmin kuin täkäläiset valmistajat. Mutta ihan suklaalevyissä jos mennään, asiaa täytynee pohtia hieman tarkemmin. Toblerone ja Milka samoin kuin Nestlé (siltä osin kuin tiedän kyseessä olevan Nestlén tuotteen) putoaa heti kättelyssä periaatteiden takia. Alpia on halpiskamaa ja maku sen mukainen. Schogetten eivät muuten vain maistu. Sarotti on maultaan ok, koostumus ei miellytä. Täytyypä myöntää, että eniten on tullut nautittua perhe Ritterin tuotteita. Valikoima on laaja ja maku osuu kohdilleen. Marabou tietysti toisena vaihtoehtona.
Btw, ainahan suositellaan siirtymistä tummaan suklaaseen, koska se on terveellisempää kuin tavallinen maitosuklaa. Ja että sitä tulee syötyä vähemmän kuin tavallista, koska sen maku on niin paljon intensiivisempi. My ass. Ei päde ainakaan minun kohdallani. Enkä edes pidä tummasta suklaasta. Suklaa sitä paitsi on suklaata, oli väri mikä hyvänsä (eipähän voi kukaan haukkua rasistiksi). Minä voin kiskoa tummaa suklaata kun leipää, jos muuta ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla. Koska se kuitenkin on vain surkea maitosuklaan korvike, on melko selvää, että mielentila ei senkään suklaashokin jälkeen juuri parane.
Jos ihan oikeasti haluaa nauttia suklaata terveellisesti, voipi kokeilla vetää kaakaojauhetta (sitä sokeroimatonta tummaa) lusikalla kitusiin. Sitä ei muuten kovin kauan jaksa. Kaikki muu on höpönpöppöä - siksipä kun tekee mieli suklaata, voi yhtä hyvin syödä juuri sitä sorttia, kuin itseä huvittaa eikä kärvistellä "terveemmän" vaihtoehdon parissa.
Tajusin tuossa juuri, että näin tässä joku yö unta Fazerin Sinisestä. Kiinnostava ilmiö, varsinkin kun se ei edes ole meikäläisen mielisuklaa, enkä sitä ole näinä Saksan vuosina kaivannut kertaakaan. Maraboun minttukrokantti, kiitos kysymästä. Sitä tosin on ilmeisesti tullut Suomen aikoina tankattua kylliksi, koska ei ole viimeiseen pariin vuoteen tehnyt mieli, vaikka sitä on saatavissa täälläkin päin maailmaa.
Mikä sitten olisi uusi suosikki tällä saralla? Neekerinsuukot on tietysti aina pinnalla, vaikka Brunberg osaakin hommansa paremmin kuin täkäläiset valmistajat. Mutta ihan suklaalevyissä jos mennään, asiaa täytynee pohtia hieman tarkemmin. Toblerone ja Milka samoin kuin Nestlé (siltä osin kuin tiedän kyseessä olevan Nestlén tuotteen) putoaa heti kättelyssä periaatteiden takia. Alpia on halpiskamaa ja maku sen mukainen. Schogetten eivät muuten vain maistu. Sarotti on maultaan ok, koostumus ei miellytä. Täytyypä myöntää, että eniten on tullut nautittua perhe Ritterin tuotteita. Valikoima on laaja ja maku osuu kohdilleen. Marabou tietysti toisena vaihtoehtona.
Btw, ainahan suositellaan siirtymistä tummaan suklaaseen, koska se on terveellisempää kuin tavallinen maitosuklaa. Ja että sitä tulee syötyä vähemmän kuin tavallista, koska sen maku on niin paljon intensiivisempi. My ass. Ei päde ainakaan minun kohdallani. Enkä edes pidä tummasta suklaasta. Suklaa sitä paitsi on suklaata, oli väri mikä hyvänsä (eipähän voi kukaan haukkua rasistiksi). Minä voin kiskoa tummaa suklaata kun leipää, jos muuta ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla. Koska se kuitenkin on vain surkea maitosuklaan korvike, on melko selvää, että mielentila ei senkään suklaashokin jälkeen juuri parane.
Jos ihan oikeasti haluaa nauttia suklaata terveellisesti, voipi kokeilla vetää kaakaojauhetta (sitä sokeroimatonta tummaa) lusikalla kitusiin. Sitä ei muuten kovin kauan jaksa. Kaikki muu on höpönpöppöä - siksipä kun tekee mieli suklaata, voi yhtä hyvin syödä juuri sitä sorttia, kuin itseä huvittaa eikä kärvistellä "terveemmän" vaihtoehdon parissa.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Sunnuntai 1.3.2015
Päivä 8.
Halu kokeilla omia rajojani kasvaa päivä päivältä. Suomeksi siis tulee useamman kerran päivässä leikiteltyä ajatuksella, että kokeilisi syödä jotakin makeaa. Toistaiseksi olen vielä päätynyt ehdottomaan eihin. Soisin putken jatkuvan synttäreihin asti. Sitten aloitetaan taas uusi putki. Whole9:n mukaan tosin ei ikinä pitäisi suunnitella liian tarkasti etukäteen, jos vaikka sinä tiettynä päivänä ei sitten oikeasti tekisikään mieli ja söisi vain, koska homma oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu. Mutta minähän tunnen itseni sen verran hyvin, että ennustan joka päivän olevan hyvän päivän makean mässäykselle. Tässä asiassa siis suunnittelu on oikeasti parempi kuin liika mielijohteisuus (spontaanisti hönkisin kitusiini arviolta puoli kiloa suklaata päivittäin, jos ihan omien mielihalujeni mukaan menisin).
Nämä päätökset kuuluu tietysti tehdä tietoisesti, mutta itseni tuntien osaisin kyllä hyvin jättää huomiotta sen "Onko [tuote] syömisellä negatiivisia psykologisia vaikutuksia?" ja hyppiä suoraan "Onko [tuote] silti syömisen arvoinen?"-kohtaan. Johon vastaus tietysti sillä hetkellä kuuluisi "Ehdottomasti kyllä!"...
Melissa Hartwig Whole9:sta ei halua verrata sokeria esim. heroiiniin, koska on ollut huumeriippuvainen ja tietää, miten vaikeaa siitä on päästä irti. Minä taas en ole edes kokeillut polttaa tupakkaa, joten kovimmat aineet, joita minun kaapeistani löytyy, ovat alkoholi ja sokeri. Alkoholin kanssa minulla on ollut yllättävän vähän ongelmia siihen nähden, että isä oli juoppo ja Suomessa opiskeluaikoina kulutin varmaan enemmän alkoholia kuin vettä (ehkä en oikeasti, mutta ei se varmaan kauaksi jäänyt). Sokeri sen sijaan on minun heroiinini. Enkä varmaan vieläkään olisi irti koukusta, jos ottaisin rennomman asenteen sokeria kohtaan. Tietysti tässä on se ero, että minä ehkä voin oppia nauttimaan sokeripitoisia herkkuja muutaman kerran vuodessa ilman, että siitä seuraa kuukausien putki. Samaten siedän pieniä määriä sokeria mausteena ruoissa repsahtamatta samoin tein. Tiedostan siis, että huumeet ovat sittenkin vähän eri kaliiperia kuin good ol' sugar. Silti minulle on tärkeää ajatella sokeria samanveroisena vastustajana kuin "muut" huumausaineet. Vain sillä tavalla on oikeasti mahdollista sanoa päivästä päivään ei ruokakaupan karkkihyllyllä.
Halu kokeilla omia rajojani kasvaa päivä päivältä. Suomeksi siis tulee useamman kerran päivässä leikiteltyä ajatuksella, että kokeilisi syödä jotakin makeaa. Toistaiseksi olen vielä päätynyt ehdottomaan eihin. Soisin putken jatkuvan synttäreihin asti. Sitten aloitetaan taas uusi putki. Whole9:n mukaan tosin ei ikinä pitäisi suunnitella liian tarkasti etukäteen, jos vaikka sinä tiettynä päivänä ei sitten oikeasti tekisikään mieli ja söisi vain, koska homma oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu. Mutta minähän tunnen itseni sen verran hyvin, että ennustan joka päivän olevan hyvän päivän makean mässäykselle. Tässä asiassa siis suunnittelu on oikeasti parempi kuin liika mielijohteisuus (spontaanisti hönkisin kitusiini arviolta puoli kiloa suklaata päivittäin, jos ihan omien mielihalujeni mukaan menisin).
Nämä päätökset kuuluu tietysti tehdä tietoisesti, mutta itseni tuntien osaisin kyllä hyvin jättää huomiotta sen "Onko [tuote] syömisellä negatiivisia psykologisia vaikutuksia?" ja hyppiä suoraan "Onko [tuote] silti syömisen arvoinen?"-kohtaan. Johon vastaus tietysti sillä hetkellä kuuluisi "Ehdottomasti kyllä!"...
Melissa Hartwig Whole9:sta ei halua verrata sokeria esim. heroiiniin, koska on ollut huumeriippuvainen ja tietää, miten vaikeaa siitä on päästä irti. Minä taas en ole edes kokeillut polttaa tupakkaa, joten kovimmat aineet, joita minun kaapeistani löytyy, ovat alkoholi ja sokeri. Alkoholin kanssa minulla on ollut yllättävän vähän ongelmia siihen nähden, että isä oli juoppo ja Suomessa opiskeluaikoina kulutin varmaan enemmän alkoholia kuin vettä (ehkä en oikeasti, mutta ei se varmaan kauaksi jäänyt). Sokeri sen sijaan on minun heroiinini. Enkä varmaan vieläkään olisi irti koukusta, jos ottaisin rennomman asenteen sokeria kohtaan. Tietysti tässä on se ero, että minä ehkä voin oppia nauttimaan sokeripitoisia herkkuja muutaman kerran vuodessa ilman, että siitä seuraa kuukausien putki. Samaten siedän pieniä määriä sokeria mausteena ruoissa repsahtamatta samoin tein. Tiedostan siis, että huumeet ovat sittenkin vähän eri kaliiperia kuin good ol' sugar. Silti minulle on tärkeää ajatella sokeria samanveroisena vastustajana kuin "muut" huumausaineet. Vain sillä tavalla on oikeasti mahdollista sanoa päivästä päivään ei ruokakaupan karkkihyllyllä.
torstai 26. helmikuuta 2015
Torstai 26.2.2015
Päivä 5.
Tuossa männä päivänä kun märehdin sitä jäätelönsyöntiä. Toisaalta on tässä väkisinkin jotakin edistystä tapahtunut, koska en sitten sortunut mässäilemään viikkotolkulla. Enkä myöskään juonut sitä iltaolutta, jota ei oikeasti tehnyt mieli. Olinpahan vaan, että kun tässä muutenkin on syömiset sieltä tänne päin, niin sama kai se olisi. Eli siis jotakin lienen oppinut kuitenkin. Vaikka siinä tilanteessa ei ihan siltä tuntunutkaan.
Nyt ollaan taas suhteellisen tasapainoisessa olotilassa, ei juuri heiluta namuset pöydällä. Paitsi että löysin toisen vaihtoehdon synttärikakuksi. Löysin pari muutakin tuon kyseisen kakun ohjetta, ja kummastuttaa tällaista pientä pohjoisen ihmistä, että Ameriikoissa voi kaiken ostaa valmiina. Kakun kuorrutteenkin (siis tämä legendaarinen frosting). Se nyt ei kuitenkaan ole tässä niinkään ajankohtaista - enemmänkin: en osaa päättää.
Onneksi tässä vielä on pari viikkoa aikaa mietiskellä asiaa.
(Ja joo, tiedostan kyllä, miten terveen kuvan annan itsestäni, kun jauhan kuukausitolkulla jostakin kakusta, jota ei edes vielä ole olemassa...)
Tuossa männä päivänä kun märehdin sitä jäätelönsyöntiä. Toisaalta on tässä väkisinkin jotakin edistystä tapahtunut, koska en sitten sortunut mässäilemään viikkotolkulla. Enkä myöskään juonut sitä iltaolutta, jota ei oikeasti tehnyt mieli. Olinpahan vaan, että kun tässä muutenkin on syömiset sieltä tänne päin, niin sama kai se olisi. Eli siis jotakin lienen oppinut kuitenkin. Vaikka siinä tilanteessa ei ihan siltä tuntunutkaan.
Nyt ollaan taas suhteellisen tasapainoisessa olotilassa, ei juuri heiluta namuset pöydällä. Paitsi että löysin toisen vaihtoehdon synttärikakuksi. Löysin pari muutakin tuon kyseisen kakun ohjetta, ja kummastuttaa tällaista pientä pohjoisen ihmistä, että Ameriikoissa voi kaiken ostaa valmiina. Kakun kuorrutteenkin (siis tämä legendaarinen frosting). Se nyt ei kuitenkaan ole tässä niinkään ajankohtaista - enemmänkin: en osaa päättää.
Onneksi tässä vielä on pari viikkoa aikaa mietiskellä asiaa.
(Ja joo, tiedostan kyllä, miten terveen kuvan annan itsestäni, kun jauhan kuukausitolkulla jostakin kakusta, jota ei edes vielä ole olemassa...)
maanantai 23. helmikuuta 2015
Maanantai 23.2.2015
Päivä 2.
Kyllä vaan, söin sitten lauantai-iltana desin verran suklaajäätelöä. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Valitettavasti se taas laukaisi himotukset, varsinkin eilen oli siinä hilkulla, ettenkö olisi käynyt miehen Kindereihin käsiksi. Onnekseni sentään säästyin ilmavaivoilta, mutta tämä tieto ei jotenkin hirveästi lohduta. Jäätelö oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Mutta se mitätön annos ei jotenkin osu raameihin seuraamusten kanssa.
Kaiken lisäksi tämä kokeiluvaiheen pitkittäminen tuntuu tekevän meikäläisestä taas passiivisemman ja välinpitämättömämmän. Eli ihan sama, onko ruoassa vehnää, kun aiemmin söin jo sitä ja tätä ja tuota. Vaikka eihän se tietysti niin mene. Siispä tällä viikolla jätetään kokeilut vähemmälle ja syödään taas sitä, mistä tulee hyvä olo. Toivottavasti makeannälkäkin hiipuu siinä samalla. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, perunat pistän myös pannaan. Niitä vaan on ihan liian helppo tunkea joka ruokaan lisäkkeenä. Nimenomaan kaiken muun päälle eli aivan turhaan.
Kun niitä himotuksia nyt eilen oli, en uskaltanut ruokaa laittaessa edes nuolla hunajalusikkaa puhtaaksi... Siinä mielessä tietysti kiva huomata, että osaan pistää liinat kiinni ja olla jatkamatta matkaa sokeriunelmassa ihan jo yhden poikkeuksen jälkeen. Mutta paluu takaisin on kyllä aika tuskallista. Ainakin toistaiseksi siis olisi tarkoitus pysyä erossa suuremmista määristä sokeria. Saa nähdä, mikä on tilanne kuukauden päästä. Sex in a pan awaits.
Kyllä vaan, söin sitten lauantai-iltana desin verran suklaajäätelöä. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Valitettavasti se taas laukaisi himotukset, varsinkin eilen oli siinä hilkulla, ettenkö olisi käynyt miehen Kindereihin käsiksi. Onnekseni sentään säästyin ilmavaivoilta, mutta tämä tieto ei jotenkin hirveästi lohduta. Jäätelö oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Mutta se mitätön annos ei jotenkin osu raameihin seuraamusten kanssa.
Kaiken lisäksi tämä kokeiluvaiheen pitkittäminen tuntuu tekevän meikäläisestä taas passiivisemman ja välinpitämättömämmän. Eli ihan sama, onko ruoassa vehnää, kun aiemmin söin jo sitä ja tätä ja tuota. Vaikka eihän se tietysti niin mene. Siispä tällä viikolla jätetään kokeilut vähemmälle ja syödään taas sitä, mistä tulee hyvä olo. Toivottavasti makeannälkäkin hiipuu siinä samalla. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, perunat pistän myös pannaan. Niitä vaan on ihan liian helppo tunkea joka ruokaan lisäkkeenä. Nimenomaan kaiken muun päälle eli aivan turhaan.
Kun niitä himotuksia nyt eilen oli, en uskaltanut ruokaa laittaessa edes nuolla hunajalusikkaa puhtaaksi... Siinä mielessä tietysti kiva huomata, että osaan pistää liinat kiinni ja olla jatkamatta matkaa sokeriunelmassa ihan jo yhden poikkeuksen jälkeen. Mutta paluu takaisin on kyllä aika tuskallista. Ainakin toistaiseksi siis olisi tarkoitus pysyä erossa suuremmista määristä sokeria. Saa nähdä, mikä on tilanne kuukauden päästä. Sex in a pan awaits.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)