Päivä 8.
Kusti polki ja toi synttärionnitteluja kotimaasta Fazerin Sinisen muodossa. Yepyep. En ole vielä äidille maininnut asiasta, että moisia lahjoja ei jatkossa ehkä niin tarvitsisi lähetellä. Vältin vaaran tuuppaamalla levyn miehelle. Kyllä, niin kauan, kuin se suklaalevy on "minun", vaara on käsin kosketeltavissa. Mutta nyt kun suklaa on turvallisesti "miehen" omaisuutta, kaikki on taas hyvin. Mind games...
Yleensä ei ole ollut tapana ottaa ongelmaa hedelmistä, joskus tekee mieli, joskus ei. Enkä todellakaan käytä niitä suklaan korvikkeena (ihan sama juttu sokerittoman kaakaojauheen kanssa, ei _ihan_ maistu samalta), koska joku raja nyt sentään säälittävyydessäkin. Toisaalta vältän kuivattuja hedelmiä, koska niitä kyllä voisi vetää pussikaupalla (vaan koska niilläkään ei aitoa suklaata korvata, himotukset jäisi päälle - ei hyvä). Eilen illalla kuitenkin tuli vedettyä "jälkiruokana" ruoalta yli jäänyttä omena-päärynämuusia. Ei toistune ihan heti huomenna, mutta onhan se hyvä ehkä tiedostaa. Että stressin ollessa päällä ongelmattomistakin teemoista helposti tulee ongelmaisia.
Tällä hetkellä tilanne on päällä melkein joka päivä (ai onko tenttiviikko tulossa, no ei kai). Oikeasti käy välillä hermoille tämä jatkuva kamppailu. Useamman kuin kerran on tullut ajateltua, että olisi helpompaa vain antaa periksi. Tai ennemminkin, että miksi perkeleessä sitä ei vain voi antaa periksi, vaan ärrinpurrin pistää vastaan. Että näemmä kun sen mielen kerran on saanut käännettyä, niin takaisin ei ole paluuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti