Päivä 39.
Väsy alkaa olla kova. Tai siis viimeisiä vedellään, onneksi enää tänään puoli päivää ja huomennakin vain töitä + yhdet pikkujoulut. Sitten on lähes kolmen viikon kevyt putki (= vain töitä + kirja nenässä istumista).
Tällä hetkellä olen tietysti jännän äärellä, koska joka tuutista tulvii makeisia. Toistaiseksi olen onnistunut välttämään niitä ilman erityisiä komplikaatioita. Vuotta on onneksi jäljellä enää pari viikkoa, joten eiköhän se tästä.
Suunnitelma on nyt tosiaan se, että Whole30 pärähtää päälle 2. päivä tammikuuta. Ensimmäisenä ollaan vielä luultavasti kavereilla, joten en siellä tosiaan ala nirppailla ruuan suhteen. Whole30:n päätteeksi ehkä harkitsen sen Sex in a Panin vääntämistä. Ehkä.
Muuten olen vähän harkinnut, että Whole30:n jälkeenkin voisi pitäytyä melko paleo-linjalla eli ihan oikeasti tiputella viljoja, perunaa ynnä muuta vastaavaa härpäkettä pois ruokalistalta. Se on kuitenkin ensi vuoden teemoja.
Alun vaikeuksien jälkeen sokerin välttämisestä jotenkin puuttuu dramatiikka. Tähän ei kuole, eikä sokerin välttäminen juurikaan vaikeuta elämää. Kaikkeen tottuu, ihan oikeasti ei enää juuri tule edes ajateltua, että tänään kyllä voisi. Ei edes eilen, kun pää oli aamusta asti jossakin ihan muualla kuin olisi pitänyt. Jotenkin hmm... epätyydyttävää. Kun huomaa, että tämän olisi ihan oikeasti voinut aloittaa jo paljon aiemmin. Mutta kai se sitten todellakin on siitä kuuluisasta omasta tahdosta kiinni.
torstai 18. joulukuuta 2014
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Sunnuntai 14.12.2014
Päivä 35.
Siitä Whole30:sta. Kyseessähän on 30 päivän täyspaleo-ohjelma, jota voi halutessaan pidentää vaikka koko elämän mittaiseksi. Whole28:aa ei sen sijaan ole olemassa. Eli alle 30 päivää ei riitä täyttämään ohjelman kriteerejä, kun tarkoituksena on kropan ja mielen puhdistus. Täytyy sanoa, että kun homman oppii (ruokailutavat kun ainakin minulla muuttuivat totaalisesti, ja alku oli melko haasteellinen), oikeasti voisi jatkaa vaikka loppuelämän samalla linjalla. Miksei sitten jatka - koska toisinaan kuitenkin haluaa ruokailla eipaleosti, ja tämä taas ohjelman kannalta katkaisee putken välittömästi. Minullahan se tyssäsi sokeriin, mihinkäs muuhun. Tosin ei ollut tarkoituskaan jatkaa niin tiukalla linjalla niiden 30 päivän jälkeen. Mutta silti.
Tammikuussa olo paranee muutenkin, kun lopultakin liikutaan taas kesää kohti. Pieni energiabuusti ei silti ole pahitteeksi, imho. Sitä nimittäin on tarjolla, jos Whole30:n jaksaa vetää läpi.
Noin muutoin on hienoa huomata, että vähitellen ei enää tee mieli. Tavan vuoksi välillä kaipaa sitä puolta kiloa suklaata viereen istumaan, mutta sitä ei tee mieli. Mässyn syömistä nyt vain tuli harrastettua lukemisen ja tv:n katselun ohessa, ja se puuttuu. Eli tässäkin huumausaineessa henkinen riippuvuus on suurempi kuin ruumiillinen. Väsyneimpinä hetkinä on tullut ajateltua, että suklaa tekisi olosta mukavampaa ja helpompaa, että hetken voisi suun mussutuksella harhauttaa mieltä pois rasittavammista aiheista. Niin, eiköhän tuosta jo voine päätellä, että minun on ainakin ihan turha yrittää sitä "kohtuutta" (kts. edellinen teksti), kun en osaa suhtautua sokeriin neutraalisti ja tunteettomasti. En siis syö suklaata pelkästään, koska sillä hetkellä tekee mieli jotakin hyvää, vaan ennen kaikkea syrjäyttääkseni stressin ja muut negatiiviset tunteet. Niitä pitäisi kuitenkin osata käsitellä ja kohdata ihan ilman välikäsiä.
Onnekseni olen näköjään ainakin toistaiseksi päässyt vähättelystä yli. Edelleenkin on uskomattoman hermoillekäypää, kun joutuu päivittäin tappelemaan itsensä kanssa aiheesta, joka oikeastaan on päivänselvä. Toivoa sopii, että jokin päivä ikuinen lapsi -minäkin tajuaa ja hyväksyy. Järkihän tässä muuten lähtee. Ja tämä kaikki ilman suklaata. Ei ole elämä reilua.
Siitä Whole30:sta. Kyseessähän on 30 päivän täyspaleo-ohjelma, jota voi halutessaan pidentää vaikka koko elämän mittaiseksi. Whole28:aa ei sen sijaan ole olemassa. Eli alle 30 päivää ei riitä täyttämään ohjelman kriteerejä, kun tarkoituksena on kropan ja mielen puhdistus. Täytyy sanoa, että kun homman oppii (ruokailutavat kun ainakin minulla muuttuivat totaalisesti, ja alku oli melko haasteellinen), oikeasti voisi jatkaa vaikka loppuelämän samalla linjalla. Miksei sitten jatka - koska toisinaan kuitenkin haluaa ruokailla eipaleosti, ja tämä taas ohjelman kannalta katkaisee putken välittömästi. Minullahan se tyssäsi sokeriin, mihinkäs muuhun. Tosin ei ollut tarkoituskaan jatkaa niin tiukalla linjalla niiden 30 päivän jälkeen. Mutta silti.
Tammikuussa olo paranee muutenkin, kun lopultakin liikutaan taas kesää kohti. Pieni energiabuusti ei silti ole pahitteeksi, imho. Sitä nimittäin on tarjolla, jos Whole30:n jaksaa vetää läpi.
Noin muutoin on hienoa huomata, että vähitellen ei enää tee mieli. Tavan vuoksi välillä kaipaa sitä puolta kiloa suklaata viereen istumaan, mutta sitä ei tee mieli. Mässyn syömistä nyt vain tuli harrastettua lukemisen ja tv:n katselun ohessa, ja se puuttuu. Eli tässäkin huumausaineessa henkinen riippuvuus on suurempi kuin ruumiillinen. Väsyneimpinä hetkinä on tullut ajateltua, että suklaa tekisi olosta mukavampaa ja helpompaa, että hetken voisi suun mussutuksella harhauttaa mieltä pois rasittavammista aiheista. Niin, eiköhän tuosta jo voine päätellä, että minun on ainakin ihan turha yrittää sitä "kohtuutta" (kts. edellinen teksti), kun en osaa suhtautua sokeriin neutraalisti ja tunteettomasti. En siis syö suklaata pelkästään, koska sillä hetkellä tekee mieli jotakin hyvää, vaan ennen kaikkea syrjäyttääkseni stressin ja muut negatiiviset tunteet. Niitä pitäisi kuitenkin osata käsitellä ja kohdata ihan ilman välikäsiä.
Onnekseni olen näköjään ainakin toistaiseksi päässyt vähättelystä yli. Edelleenkin on uskomattoman hermoillekäypää, kun joutuu päivittäin tappelemaan itsensä kanssa aiheesta, joka oikeastaan on päivänselvä. Toivoa sopii, että jokin päivä ikuinen lapsi -minäkin tajuaa ja hyväksyy. Järkihän tässä muuten lähtee. Ja tämä kaikki ilman suklaata. Ei ole elämä reilua.
lauantai 13. joulukuuta 2014
Lauantai 13.12.2014
Päivä 34.
Sokerikammo. Vetää vähän sanattomaksi nyt kyllä. Onneksi asiantuntijat tietää. On varmaan ihanaa olla ihminen, jolle kaikki on helppoa. Että ihan kohtuutta pitäisi opetella. Ja että täysin sokeriton ruokavalio ei tuo lisää terveysetuja. No ei varmaan niin - täysin sokerittomalla ruokavaliolla kun ei saa syödä muuta kuin lihaa. Päätä alkaa särkeä, kun heti aamusta joutuu tällaista puppua todistamaan.
Minä itsen elämä sentään alkaa vähitellen tasoittua. Talvipäivänseisausta odotellessa nuokun päivien läpi mitenkuten, mutta himotuskohtauksia on iloisen harvassa. Suhteellisesti käsitettynä siis, kun yleensä tämän vuodenajan suunnilleen olen hengittänyt suklaata. Akkuja pitäisi saada vähitellen ladattua, onneksi on edes joululoma amkilta. Töissä on käytävä normaalisti, mutta puolet vähemmän rasitusta on jo huomattava parannus. Stressi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, etten enää oikein saa nukuttua. On muutenkin tällä hetkellä suhteellisen vähän aikaa kyseiselle harrastukselle eli pistäähän se vähän ketuttamaan.
Päätin tuossa männä päivänä, että vetäisen vuoden alkuun Whole30:n. Muistaakseni on kolme virallista aloituspäivää vuodessa (toki sitä saa harrastaa milloin ja missä haluaa), ja yksi niistä on tammikuun ensimmäinen. Tästä ehkä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
Sokerikammo. Vetää vähän sanattomaksi nyt kyllä. Onneksi asiantuntijat tietää. On varmaan ihanaa olla ihminen, jolle kaikki on helppoa. Että ihan kohtuutta pitäisi opetella. Ja että täysin sokeriton ruokavalio ei tuo lisää terveysetuja. No ei varmaan niin - täysin sokerittomalla ruokavaliolla kun ei saa syödä muuta kuin lihaa. Päätä alkaa särkeä, kun heti aamusta joutuu tällaista puppua todistamaan.
Minä itsen elämä sentään alkaa vähitellen tasoittua. Talvipäivänseisausta odotellessa nuokun päivien läpi mitenkuten, mutta himotuskohtauksia on iloisen harvassa. Suhteellisesti käsitettynä siis, kun yleensä tämän vuodenajan suunnilleen olen hengittänyt suklaata. Akkuja pitäisi saada vähitellen ladattua, onneksi on edes joululoma amkilta. Töissä on käytävä normaalisti, mutta puolet vähemmän rasitusta on jo huomattava parannus. Stressi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, etten enää oikein saa nukuttua. On muutenkin tällä hetkellä suhteellisen vähän aikaa kyseiselle harrastukselle eli pistäähän se vähän ketuttamaan.
Päätin tuossa männä päivänä, että vetäisen vuoden alkuun Whole30:n. Muistaakseni on kolme virallista aloituspäivää vuodessa (toki sitä saa harrastaa milloin ja missä haluaa), ja yksi niistä on tammikuun ensimmäinen. Tästä ehkä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Sunnuntai 7.12.2014
Päivä 28.
Eilen oli muuten ihan hilkulla, etten olisi tarttonut Kinderiin, kun sitä heilutettiin nenän edessä. Oli just sellainen hyvä, raukea ja lämmin olo, ja siihenhän suklaa olisi tietysti sopinut kuin nyrkki silmään. Onneksi suu oli kättä nopeampi, ja ehdin kieltäytyä, ennen kuin ajatus ehti aivoon asti. Sen jälkeen kyllä vähän ketutti, mutta näin se vaan joskus menee. Ei se lämmin ja hyvä olo silti mihinkään harakoille karannut.
Anopin luona kyläillessä otin eilen jälkiruoaksi kiisseliä. Nämä on näitä tilanteita, joihin oikeasti täytyy asennoitua vähän eri malliin kuin normipäivään. Kyllä taas jotakuta naurattaa varmasti, että ylipäänsä näen tämän ongelmana. Ongelmia on kaksi. Jälkiruoka. Kiisseli. Jälkiruoka on tällä hetkellä oikeastaan samaan tapaan ajatuksena pannassa kuin mässykin. Ihan siitä syystä, että aivo tietää kyseessä olevan herkun ja suhtautuu siihen vastaavasti. Kiisseli on yleensä sokeroitu. Piste. Mutta johonkin kakkupalaan tai jäätelökulhoon verrattuna homma sujui jokseenkin sulavasti. Niistä kun olisin sitten oikeasti joutunut kieltäytymään.
Välillä tuntuu, että tämä aihe pyörii mielessä kyllästymiseen asti. Toisaalta täytyy näemmä jatkossakin ihan tietoisesti keskittyä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja että minä ja suklaa ei edelleenkään sovita yhteen, vaikka melkein kuukauden olenkin jo pärjännyt ilman.
Eilen oli muuten ihan hilkulla, etten olisi tarttonut Kinderiin, kun sitä heilutettiin nenän edessä. Oli just sellainen hyvä, raukea ja lämmin olo, ja siihenhän suklaa olisi tietysti sopinut kuin nyrkki silmään. Onneksi suu oli kättä nopeampi, ja ehdin kieltäytyä, ennen kuin ajatus ehti aivoon asti. Sen jälkeen kyllä vähän ketutti, mutta näin se vaan joskus menee. Ei se lämmin ja hyvä olo silti mihinkään harakoille karannut.
Anopin luona kyläillessä otin eilen jälkiruoaksi kiisseliä. Nämä on näitä tilanteita, joihin oikeasti täytyy asennoitua vähän eri malliin kuin normipäivään. Kyllä taas jotakuta naurattaa varmasti, että ylipäänsä näen tämän ongelmana. Ongelmia on kaksi. Jälkiruoka. Kiisseli. Jälkiruoka on tällä hetkellä oikeastaan samaan tapaan ajatuksena pannassa kuin mässykin. Ihan siitä syystä, että aivo tietää kyseessä olevan herkun ja suhtautuu siihen vastaavasti. Kiisseli on yleensä sokeroitu. Piste. Mutta johonkin kakkupalaan tai jäätelökulhoon verrattuna homma sujui jokseenkin sulavasti. Niistä kun olisin sitten oikeasti joutunut kieltäytymään.
Välillä tuntuu, että tämä aihe pyörii mielessä kyllästymiseen asti. Toisaalta täytyy näemmä jatkossakin ihan tietoisesti keskittyä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja että minä ja suklaa ei edelleenkään sovita yhteen, vaikka melkein kuukauden olenkin jo pärjännyt ilman.
lauantai 6. joulukuuta 2014
Lauantai 6.12.2014
Päivä 27.
Himot ne on hiirelläkin, tämän hiiren himotukset onneksi ovat vähentyneet viime päivien aikana. Sen myötä tietysti alkaa helposti ajatella, että voisihan sitä yhden suklaalevyn syödä ilman, että siitä tulee ongelmia. Paha mennä sanomaan, en ajatellut kokeilla onneani. En ainakaan vielä. En ehkä ikinä.
Oli miten oli, törmäsin tähän männä viikolla. Olen vähän sitä mieltä, että sitä nyt ainakin on kokeiltava, ennen kuin kuolen. Ei tänään eikä huomenna. Mutta seuraavan vuoden aikana luultavasti. Ei kyllä pitäisi. Varsinkin kun itse täällä olen saarnannut, ettei sokeririippuvuudesta ole ulospääsyä.
Ihmisen mieli on kyllä kumma asia. Nyt kun lopultakin alkaa tuntua siltä, että minä hallitsen kroppaani eikä päinvastoin, tekee välittömästi mieli leikkiä tulella. Olen alkanut vähätellä ongelmaa, ja tämä tietysti tekee hommasta taas hivenen haastavamman. Tiukka kielto "EI" on edelleen paikallaan, mutta huomaan mässyhyllyn ohi kiitäessäni ajattelevani, että sitten joskus. Mikä ei oikeastaan ole ollenkaan paikkansapitävä ajatus.
Toki edelleen olen tietoinen, että ihan ilman sokeria on täällä ensimmäisessä maailmassa melko turhaa kuvitella elävänsä. Näin talvisaikaan (kyllä, täälläkin on "talvi") glögi ja minttukaakao maistuvat, tosin en itse enää lisää sokeria, niin kuin ennen on ollut tapanani. Hunaja on melko turvallinen mauste, ei aiheuta himotusta. Onhan tämä taas niin ensimmäisen maailman ongelma, mutta kun se oma napa kuitenkin on itseä lähinnä, maailman parantaminenkin on ehkä aloitettava ihan itsestä.
Himot ne on hiirelläkin, tämän hiiren himotukset onneksi ovat vähentyneet viime päivien aikana. Sen myötä tietysti alkaa helposti ajatella, että voisihan sitä yhden suklaalevyn syödä ilman, että siitä tulee ongelmia. Paha mennä sanomaan, en ajatellut kokeilla onneani. En ainakaan vielä. En ehkä ikinä.
Oli miten oli, törmäsin tähän männä viikolla. Olen vähän sitä mieltä, että sitä nyt ainakin on kokeiltava, ennen kuin kuolen. Ei tänään eikä huomenna. Mutta seuraavan vuoden aikana luultavasti. Ei kyllä pitäisi. Varsinkin kun itse täällä olen saarnannut, ettei sokeririippuvuudesta ole ulospääsyä.
Ihmisen mieli on kyllä kumma asia. Nyt kun lopultakin alkaa tuntua siltä, että minä hallitsen kroppaani eikä päinvastoin, tekee välittömästi mieli leikkiä tulella. Olen alkanut vähätellä ongelmaa, ja tämä tietysti tekee hommasta taas hivenen haastavamman. Tiukka kielto "EI" on edelleen paikallaan, mutta huomaan mässyhyllyn ohi kiitäessäni ajattelevani, että sitten joskus. Mikä ei oikeastaan ole ollenkaan paikkansapitävä ajatus.
Toki edelleen olen tietoinen, että ihan ilman sokeria on täällä ensimmäisessä maailmassa melko turhaa kuvitella elävänsä. Näin talvisaikaan (kyllä, täälläkin on "talvi") glögi ja minttukaakao maistuvat, tosin en itse enää lisää sokeria, niin kuin ennen on ollut tapanani. Hunaja on melko turvallinen mauste, ei aiheuta himotusta. Onhan tämä taas niin ensimmäisen maailman ongelma, mutta kun se oma napa kuitenkin on itseä lähinnä, maailman parantaminenkin on ehkä aloitettava ihan itsestä.
perjantai 28. marraskuuta 2014
Perjantai 28.11.2014
Päivä 19.
Jallutee maistui yllättävän hyvältä ilman sokeria. Tosin jallua olikin lähinnä mausteeksi... Noin muutoin melko rutiinilla meni päivä. Himotukset oli enemmän tavan vuoksi -tasolla. Silloin Whole30:n aikaan ei ollut minkäänlaisia tuskia, vähän ihmetyttää tämä nykyinen meininki kyllä. Johtui ehkä siitä, että tiesin kyseessä olevan rajatun ajan, jonka jälkeen mässyä sai taas niin paljon, kuin maha veti. Tai sitten pitää oikeasti vetää hiilareita alas. Yksi vehnäsämpylä muuten vastaa noin puolen kilon turvotusta seuraavana päivänä (erittäin onneton hätäratkaisu).
Hassua sinänsä, mitä kauemmin olen ollut ilman mässyä, sitä helpommin tulee unohdettua, mikä suhde minulla on siihen. Sairas. Tai välillä ihan uhmasta ajattelee, että ihan sama - otanpa tuosta muutaman levyn suklaata mukaan. On muuten yllättävän raskasta joutua vääntämään kättä näinkin typerästä aiheesta itsensä kanssa, kun kummatkin osapuolet tietävät tasan tarkkaan, mikä tilanne on. Toinen ei vain halua myöntää. Vieläkään.
Olisihan se toisaalta ihan sama. Kukaan ulkopuolinen ei luultavasti edes huomaisi. Minä itse taas en välittäisi, niin kauan kuin saisin mässyä käsiini. Mutta kun. On se nyt jotenkin vaan noloa, että kauhon mennessäni miehenkin mässyt parempiin suihin, vaikka ne eivät tosiaan edes ole minun. Tai että ostettuani kolme suklaalevyä (huom! täällä kyseessä 100 gramman levyt, mutta silti) ne vain katoavat yön yli. Jotenkin siitä on nautinto kaukana, kun suklaata syö kuin leipää.
Ihan kuin muuten ei olisi tarpeeksi ongelmia.
Jallutee maistui yllättävän hyvältä ilman sokeria. Tosin jallua olikin lähinnä mausteeksi... Noin muutoin melko rutiinilla meni päivä. Himotukset oli enemmän tavan vuoksi -tasolla. Silloin Whole30:n aikaan ei ollut minkäänlaisia tuskia, vähän ihmetyttää tämä nykyinen meininki kyllä. Johtui ehkä siitä, että tiesin kyseessä olevan rajatun ajan, jonka jälkeen mässyä sai taas niin paljon, kuin maha veti. Tai sitten pitää oikeasti vetää hiilareita alas. Yksi vehnäsämpylä muuten vastaa noin puolen kilon turvotusta seuraavana päivänä (erittäin onneton hätäratkaisu).
Hassua sinänsä, mitä kauemmin olen ollut ilman mässyä, sitä helpommin tulee unohdettua, mikä suhde minulla on siihen. Sairas. Tai välillä ihan uhmasta ajattelee, että ihan sama - otanpa tuosta muutaman levyn suklaata mukaan. On muuten yllättävän raskasta joutua vääntämään kättä näinkin typerästä aiheesta itsensä kanssa, kun kummatkin osapuolet tietävät tasan tarkkaan, mikä tilanne on. Toinen ei vain halua myöntää. Vieläkään.
Olisihan se toisaalta ihan sama. Kukaan ulkopuolinen ei luultavasti edes huomaisi. Minä itse taas en välittäisi, niin kauan kuin saisin mässyä käsiini. Mutta kun. On se nyt jotenkin vaan noloa, että kauhon mennessäni miehenkin mässyt parempiin suihin, vaikka ne eivät tosiaan edes ole minun. Tai että ostettuani kolme suklaalevyä (huom! täällä kyseessä 100 gramman levyt, mutta silti) ne vain katoavat yön yli. Jotenkin siitä on nautinto kaukana, kun suklaata syö kuin leipää.
Ihan kuin muuten ei olisi tarpeeksi ongelmia.
torstai 27. marraskuuta 2014
Torstai 27.11.2014
Päivä 18.
Tänään on vähän ailahtelevaa. Olisin voinut. Onneksi piti käydä kaupassa, että varmasti pääsi pälläämään niitä normi mässyn oheen aseteltuja jouluherkkuja. Sinne ne jäi, kauppaan. Sydän ehkä itki verta, mutta kun näin olen päättänyt, niin on se nyt hemmetti. Tai siis päättänyt ja päättänyt. Ei ole vaihtoehtoja.
Kyllä, edelleen masentaa ajatella asiaa. Onneksi on tuota elämää sen verran tarjolla, etten yleensä juuri ehdi moisia miettiä. Pakkohan tämän on joskus mennä ohi. Tämän mielentilan siis, ei sairauden.
Tänään on vähän ailahtelevaa. Olisin voinut. Onneksi piti käydä kaupassa, että varmasti pääsi pälläämään niitä normi mässyn oheen aseteltuja jouluherkkuja. Sinne ne jäi, kauppaan. Sydän ehkä itki verta, mutta kun näin olen päättänyt, niin on se nyt hemmetti. Tai siis päättänyt ja päättänyt. Ei ole vaihtoehtoja.
Kyllä, edelleen masentaa ajatella asiaa. Onneksi on tuota elämää sen verran tarjolla, etten yleensä juuri ehdi moisia miettiä. Pakkohan tämän on joskus mennä ohi. Tämän mielentilan siis, ei sairauden.
maanantai 24. marraskuuta 2014
Maanantai 24.11.2014
Päivä 15.
Kaksi viikkoa takana, en ihan heti olis uskonut. Täytyy nimittäin ottaa huomioon, että nyt harrastetaan pimeää pallonpuoliskoa, ja jännän äärellä ollaan vielä kuukauden verran. Suklaa on tähän asti ollut Virpin elämässä se juttu, jonka turvin selviää kevätpäiväntasaukseen. Toistaiseksi olo on melko turvallinen, mutta paha mennä sanomaan, mikä on meininki jouluntuoksuisen talvipäivänseisauksen aikaan.
Vaan kai se sitten on niin (on se niin useasti todistettu ihan elävässä elämässä), että jos todella haluaa, minkä tahansa tavan voi lopettaa kuin seinään. Täytyy kyllä myöntää, että sen puolukkahilloilun jälkeen lauantaina himotti aika tavalla eli varottava on pientenkin määrien kanssa.
Pitää olla pienen ihmisen elämä vaikeaa.
Kaksi viikkoa takana, en ihan heti olis uskonut. Täytyy nimittäin ottaa huomioon, että nyt harrastetaan pimeää pallonpuoliskoa, ja jännän äärellä ollaan vielä kuukauden verran. Suklaa on tähän asti ollut Virpin elämässä se juttu, jonka turvin selviää kevätpäiväntasaukseen. Toistaiseksi olo on melko turvallinen, mutta paha mennä sanomaan, mikä on meininki jouluntuoksuisen talvipäivänseisauksen aikaan.
Vaan kai se sitten on niin (on se niin useasti todistettu ihan elävässä elämässä), että jos todella haluaa, minkä tahansa tavan voi lopettaa kuin seinään. Täytyy kyllä myöntää, että sen puolukkahilloilun jälkeen lauantaina himotti aika tavalla eli varottava on pientenkin määrien kanssa.
Pitää olla pienen ihmisen elämä vaikeaa.
lauantai 22. marraskuuta 2014
Lauantai 22.11.2014
Päivä 13.
Ei, en ole repsahtanut. Yllättävää sinänsä, mutta tänään on lähes kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi söin mässyä. Sokeria on toki ollut ruoassa eri muodoissa (sen kanssa on jotenkin opittava elämään, koska oman elämänsä joka ikistä sekuntia ja ateriaa ei vaan pysty kontrolloimaan, vaikka kuinka haluaisi ajatella, että se olisi mahdollista). Sen sijaan olen ollut erittäin hyvin työllistetty, kissanristiäistä on riittänyt taatusti omiksi tarpeiksi. Tämä blogi on ensisijaisesti sitä varten, että heikkoina hetkinä voi kirjoittaa ajatuksensa muistiin ja toisaalta totella ja kunnioittaa blogin henkeä ja jättää ne mässyt syömättä. Ja laskea päiviä. 30 päivää on taatusti pisin aika aikuisiällä, minkä olen ollut ilman mässyä. Ja sekin vain Whole30:n aikana.
Viime viikonlopusta muutama sananen. Olin siis reissun päällä, ja sen mukaiset oli sitten syömisetkin osittain. Aamupalan onneksi sain järkättyä mieleisekseni hostellilla, oli kananmunia ja kaikkea. :) Muuten ruoan suhteen menin asenteella sitä-syödään-mitä-on-tarjolla. Eli pitkälti pullamössöillä*. Kumma kyllä, kun on muuta tekemistä, ruokaa tai sokeria ei niin tule ajateltua eikä hinguttua. Sunnuntaina ennen lähtöä annoin vielä krappikselle periksi ja kiskoin hamppariannoksen ranskalaisilla. Ja vaihdatin kokiksen vedeksi, kun ääliö (anteeksi! varmasti ihan mukava äijä muuten) myyjä ei esittänyt tätä ratkaisevaa kysymystä ajoissa.
Vielä ihan varmennukseksi: minä olen sokeririippuvainen. Tässä ei ole kysymys laihdutuskuurista tai kalorilaskennasta. Siksi siis on periaatteessa ihan sama, vedänkö joka päivä pizzaa ja olutta, kunhan en syö (kahta kiloa) suklaata. Toki pyrin pitämään ruokavalion jossakin määrin rajojen sisällä, mutta aina se ei ole mahdollista ja aina ei vain jaksa.
Jos nyt naurahditte tuolle kahdelle kilolle liioitteluna... Minua ei jostakin syystä jaksa naurattaa. Jos vielä ihan oikeasti jaksatte epäillä, että minä liioittelen täällä päässä - voitte rauhassa lopettaa. Voi sitä kai BEDiksikin kutsua, tosin tuo suomenkielinen termi on kyllä aika sopimaton. Tietääkseni laihatkin voivat tuohon sortua, mutta se on jo ihan toinen juttu se.
En toisaalta ole mikään vuori, muutama ylimääräinen kilo mutta ei missään suhteessa omaan sokerin väärinkäyttööni. Sarjassamme nämä on näitä juttuja, jotka ei vaan näy ulospäin. Voin siis kaikessa rauhassa tuhota kroppaani ilman, että joku puuttuu asiaan.
Takaisin asiaan. Viikonlopusta selvisin kahden kilon turvotuksella (pullamössö on hyväksi, eikös juu). Tällä viikolla on sitten sokerihammasta kolottanut useamman kerran. Ja sitähän seuraa välittömästi _masis_ koska sitä ja tätä ja tuota ei vaan enää ikinä saa syödä. Ikinä on niin ikävän pitkä aika.
Ketsupilla ja hunajamarinadilla olen vähän kokeillut rajojani, tänä iltana uskalsin lisätä kaksi teelusikallista puolukkahilloa maksan kupeeseen. Siinäpä se raja sitten jo meneekin.
Voisin aloittaa 12 neekerinsuukolla, jatkaa paketilla riisisuklaata, sitten vähän suklaapäällysteisiä vaahtokarkkeja ja lopuksi ehkä puoli kiloa viinikumeja. Mokkapaloja, juustokakkua.
Tai sitten hörppään vielä kupillisen lämmintä omenaviiniä. On kyllä paska vaihtokauppa, sanoo se iloisen riippuvainen osa aivoista.
*pullamössö = viljapitoiset ruokalajit, esim. pasta, pizza
Ei, en ole repsahtanut. Yllättävää sinänsä, mutta tänään on lähes kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi söin mässyä. Sokeria on toki ollut ruoassa eri muodoissa (sen kanssa on jotenkin opittava elämään, koska oman elämänsä joka ikistä sekuntia ja ateriaa ei vaan pysty kontrolloimaan, vaikka kuinka haluaisi ajatella, että se olisi mahdollista). Sen sijaan olen ollut erittäin hyvin työllistetty, kissanristiäistä on riittänyt taatusti omiksi tarpeiksi. Tämä blogi on ensisijaisesti sitä varten, että heikkoina hetkinä voi kirjoittaa ajatuksensa muistiin ja toisaalta totella ja kunnioittaa blogin henkeä ja jättää ne mässyt syömättä. Ja laskea päiviä. 30 päivää on taatusti pisin aika aikuisiällä, minkä olen ollut ilman mässyä. Ja sekin vain Whole30:n aikana.
Viime viikonlopusta muutama sananen. Olin siis reissun päällä, ja sen mukaiset oli sitten syömisetkin osittain. Aamupalan onneksi sain järkättyä mieleisekseni hostellilla, oli kananmunia ja kaikkea. :) Muuten ruoan suhteen menin asenteella sitä-syödään-mitä-on-tarjolla. Eli pitkälti pullamössöillä*. Kumma kyllä, kun on muuta tekemistä, ruokaa tai sokeria ei niin tule ajateltua eikä hinguttua. Sunnuntaina ennen lähtöä annoin vielä krappikselle periksi ja kiskoin hamppariannoksen ranskalaisilla. Ja vaihdatin kokiksen vedeksi, kun ääliö (anteeksi! varmasti ihan mukava äijä muuten) myyjä ei esittänyt tätä ratkaisevaa kysymystä ajoissa.
Vielä ihan varmennukseksi: minä olen sokeririippuvainen. Tässä ei ole kysymys laihdutuskuurista tai kalorilaskennasta. Siksi siis on periaatteessa ihan sama, vedänkö joka päivä pizzaa ja olutta, kunhan en syö (kahta kiloa) suklaata. Toki pyrin pitämään ruokavalion jossakin määrin rajojen sisällä, mutta aina se ei ole mahdollista ja aina ei vain jaksa.
Jos nyt naurahditte tuolle kahdelle kilolle liioitteluna... Minua ei jostakin syystä jaksa naurattaa. Jos vielä ihan oikeasti jaksatte epäillä, että minä liioittelen täällä päässä - voitte rauhassa lopettaa. Voi sitä kai BEDiksikin kutsua, tosin tuo suomenkielinen termi on kyllä aika sopimaton. Tietääkseni laihatkin voivat tuohon sortua, mutta se on jo ihan toinen juttu se.
En toisaalta ole mikään vuori, muutama ylimääräinen kilo mutta ei missään suhteessa omaan sokerin väärinkäyttööni. Sarjassamme nämä on näitä juttuja, jotka ei vaan näy ulospäin. Voin siis kaikessa rauhassa tuhota kroppaani ilman, että joku puuttuu asiaan.
Takaisin asiaan. Viikonlopusta selvisin kahden kilon turvotuksella (pullamössö on hyväksi, eikös juu). Tällä viikolla on sitten sokerihammasta kolottanut useamman kerran. Ja sitähän seuraa välittömästi _masis_ koska sitä ja tätä ja tuota ei vaan enää ikinä saa syödä. Ikinä on niin ikävän pitkä aika.
Ketsupilla ja hunajamarinadilla olen vähän kokeillut rajojani, tänä iltana uskalsin lisätä kaksi teelusikallista puolukkahilloa maksan kupeeseen. Siinäpä se raja sitten jo meneekin.
Voisin aloittaa 12 neekerinsuukolla, jatkaa paketilla riisisuklaata, sitten vähän suklaapäällysteisiä vaahtokarkkeja ja lopuksi ehkä puoli kiloa viinikumeja. Mokkapaloja, juustokakkua.
Tai sitten hörppään vielä kupillisen lämmintä omenaviiniä. On kyllä paska vaihtokauppa, sanoo se iloisen riippuvainen osa aivoista.
*pullamössö = viljapitoiset ruokalajit, esim. pasta, pizza
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Sunnuntai 16.11.2014
Päivät 5-7.
Raporttia seuraa, kuivilla ollaan kuitenkin. Muusta ruokavaliosta ei sitten tarvitsekaan mainita... Na jut, joskus on mentävä survival-moduksella, ei voi mitään.
Raporttia seuraa, kuivilla ollaan kuitenkin. Muusta ruokavaliosta ei sitten tarvitsekaan mainita... Na jut, joskus on mentävä survival-moduksella, ei voi mitään.
torstai 13. marraskuuta 2014
Torstai 13.11.2014
Päivä 4.
Heijaa, piti käydä kaupassa tänään ensimmäistä kertaa tämän blogin aloituksen jälkeen. Onnekseni olin huitaissut ihan oikeaksi ruoaksi laskettavan rahka-appelsiini-ananas-kombin naamaani ennen kaupoille suuntaamista. Kauppareissu sujui siis ilman suurempia tutinoita.
Nyt voisinkin sitten lopulta vähän sukeltaa tematiikkaan, miksi ylipäänsä pidän tätä blogia ja sen pohjana olevaa elämänmuutosta tarpeellisena. Paljon ei tänäänkään ehdi, kun täytyy mennä ajoissa nukkumaan. Viikonlopun osalta kirjoittaminen jää väliin, koska en ole netin päässä. Täytyy varmaan käyttää perinteisesti kynää ja paperia, koska päivien laskeminen on enemmän kuin tarpeen.
Sokeririippuvuus on sairaus, johon ei ole parannuskeinoa.
1) Riippuvuus
Kyllä, sokeri koukuttaa kuin heroiini. Mikä vielä kivempaa, se on paljon halvempaa ja helpommin saatavilla kuin heroiini.
Ei, kaikista ei tule sokeririippuvaisia ensimmäisestä piikistä. Tai koskaan. Mutta eiköhän tässä voida ihan rehellisesti myöntää, että nämä evoluution ihmelapset ovat aika selkeässä vähemmistössä. Luultavasti on myös ihmisiä, jotka eivät jäisi heroiinikoukkuun. Tätä tosin on vähän vaikea todistaa, koska kyseiset ihmiset eivät alun perinkään edes kokeile.
2) Sairaus
Kyllä, sokeririippuvuus on sairaus. Se ei ole naurun tai vähättelyn asia, vaikka moni niin mielellään ajatteleekin.
Vai onko se jotenkin tervettä, että otettuaan ensimmäisen palan suklaata ei pysty lopettamaan, ennen kuin suklaalevy on kokonaisuudessaan syöty? Tai että ostaa konvehtirasian, koska oli paska päivä?
Tähän nyt voi toki kommentoida, että kaikkihan joskus sellaista harrastaa. Epäilemättä. Ihan niin kuin minullakin joskus menee överiksi alkoholin kanssa (on kivaa kun on kivaa ja sitten on yhtäkkiä jo liiankin kivaa). Tästä tulee sairaus oikeastaan vasta, kun vastaava käytös on päivittäin tai ainakin useamman kerran viikossa toistuvaa. Ja kun sitä ei pysty lopettamaan. Tähän ei nyt ihan riitä se "Voin lopettaa, milloin haluan - tänään en vaan halua lopettaa."
Ja voi helvetti sitä vähättelyä. "Kyllähän sinä nyt yhden voit ottaa." Joo voin. Voin ottaa toisenkin. Ja kolmannen. Kymmenennen jälkeen ei enää jaksa laskea. Miettikääpä ihan vaikka vaan sekunnin verran, sanoisitteko saman alkoholistille tai huumeongelmaiselle? Sanoisitteko?
Mutta totta kai sitä jatkossakin vähätellään, koska vaikutukset ympäristöön eivät ole niin selkeästi nähtävissä kuin muissa riippuvuuksissa. Lisäksi on jatkossakin taattava sokeriteollisuuden voittokulku.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Heijaa, piti käydä kaupassa tänään ensimmäistä kertaa tämän blogin aloituksen jälkeen. Onnekseni olin huitaissut ihan oikeaksi ruoaksi laskettavan rahka-appelsiini-ananas-kombin naamaani ennen kaupoille suuntaamista. Kauppareissu sujui siis ilman suurempia tutinoita.
Nyt voisinkin sitten lopulta vähän sukeltaa tematiikkaan, miksi ylipäänsä pidän tätä blogia ja sen pohjana olevaa elämänmuutosta tarpeellisena. Paljon ei tänäänkään ehdi, kun täytyy mennä ajoissa nukkumaan. Viikonlopun osalta kirjoittaminen jää väliin, koska en ole netin päässä. Täytyy varmaan käyttää perinteisesti kynää ja paperia, koska päivien laskeminen on enemmän kuin tarpeen.
Sokeririippuvuus on sairaus, johon ei ole parannuskeinoa.
1) Riippuvuus
Kyllä, sokeri koukuttaa kuin heroiini. Mikä vielä kivempaa, se on paljon halvempaa ja helpommin saatavilla kuin heroiini.
Ei, kaikista ei tule sokeririippuvaisia ensimmäisestä piikistä. Tai koskaan. Mutta eiköhän tässä voida ihan rehellisesti myöntää, että nämä evoluution ihmelapset ovat aika selkeässä vähemmistössä. Luultavasti on myös ihmisiä, jotka eivät jäisi heroiinikoukkuun. Tätä tosin on vähän vaikea todistaa, koska kyseiset ihmiset eivät alun perinkään edes kokeile.
2) Sairaus
Kyllä, sokeririippuvuus on sairaus. Se ei ole naurun tai vähättelyn asia, vaikka moni niin mielellään ajatteleekin.
Vai onko se jotenkin tervettä, että otettuaan ensimmäisen palan suklaata ei pysty lopettamaan, ennen kuin suklaalevy on kokonaisuudessaan syöty? Tai että ostaa konvehtirasian, koska oli paska päivä?
Tähän nyt voi toki kommentoida, että kaikkihan joskus sellaista harrastaa. Epäilemättä. Ihan niin kuin minullakin joskus menee överiksi alkoholin kanssa (on kivaa kun on kivaa ja sitten on yhtäkkiä jo liiankin kivaa). Tästä tulee sairaus oikeastaan vasta, kun vastaava käytös on päivittäin tai ainakin useamman kerran viikossa toistuvaa. Ja kun sitä ei pysty lopettamaan. Tähän ei nyt ihan riitä se "Voin lopettaa, milloin haluan - tänään en vaan halua lopettaa."
Ja voi helvetti sitä vähättelyä. "Kyllähän sinä nyt yhden voit ottaa." Joo voin. Voin ottaa toisenkin. Ja kolmannen. Kymmenennen jälkeen ei enää jaksa laskea. Miettikääpä ihan vaikka vaan sekunnin verran, sanoisitteko saman alkoholistille tai huumeongelmaiselle? Sanoisitteko?
Mutta totta kai sitä jatkossakin vähätellään, koska vaikutukset ympäristöön eivät ole niin selkeästi nähtävissä kuin muissa riippuvuuksissa. Lisäksi on jatkossakin taattava sokeriteollisuuden voittokulku.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Keskiviikko 12.11.2014
Päivä 3.
Valtakunta Fanta-pullosta. Ja minähän en edes tykkää Fantasta (paitsi krapulassa).
Yhdentoista tunnin päivän jälkeen olis ehkä tullut kiskottua pari kiloa suklaata, jos olis jaksanut ajatella ja jos kauppa olis lähempänä. Sen sijaan lahjoin pömppääni jumbo-dönerillä (ilman sämpylää, versteht sich, koska vehnäpulla on saatanasta).
Tässä joku päivä vielä käytän tätä blogia siihen tarkoitukseen, mihin sen olin ajatellut. Tänään ei ole se päivä, kouluttajakoulutus imee mehut tehokkaammastakin olennosta. Tämmönen kaamosmasistapaus on ihan vaan tyytyväinen, jos selviää päivästä hengissä. Sen verran sain älynystyröitä kurottua kasaan, että heitin ajatuksen USA-vuodesta romukoppaan. En selviä tästä normielämästäkään, mutta kyllä, minä vaan haalin lisää tekemistä vanhojen päälle...
Mutta tässähän sitä ei:n sanomista harjoitellaan.
Oisko kellään tarjota osa-aikaista maaliskuun puolestavälistä?
Valtakunta Fanta-pullosta. Ja minähän en edes tykkää Fantasta (paitsi krapulassa).
Yhdentoista tunnin päivän jälkeen olis ehkä tullut kiskottua pari kiloa suklaata, jos olis jaksanut ajatella ja jos kauppa olis lähempänä. Sen sijaan lahjoin pömppääni jumbo-dönerillä (ilman sämpylää, versteht sich, koska vehnäpulla on saatanasta).
Tässä joku päivä vielä käytän tätä blogia siihen tarkoitukseen, mihin sen olin ajatellut. Tänään ei ole se päivä, kouluttajakoulutus imee mehut tehokkaammastakin olennosta. Tämmönen kaamosmasistapaus on ihan vaan tyytyväinen, jos selviää päivästä hengissä. Sen verran sain älynystyröitä kurottua kasaan, että heitin ajatuksen USA-vuodesta romukoppaan. En selviä tästä normielämästäkään, mutta kyllä, minä vaan haalin lisää tekemistä vanhojen päälle...
Mutta tässähän sitä ei:n sanomista harjoitellaan.
Oisko kellään tarjota osa-aikaista maaliskuun puolestavälistä?
tiistai 11. marraskuuta 2014
Tiistai 11.11.2014
Päivä 2.
Ei juuri ollut aikaa miettiä riippuvuuksia. Tosin täytyy myöntää, että kestin urhoollisesti niin saksalaisten piparien kuin jäätelönkin houkutukset.
Ei juuri ollut aikaa miettiä riippuvuuksia. Tosin täytyy myöntää, että kestin urhoollisesti niin saksalaisten piparien kuin jäätelönkin houkutukset.
maanantai 10. marraskuuta 2014
Maanantai 10.11.2014
My name is Virpi and I am a sugarholic.
Päivä 1.
On jotenkin vähän sekava olotila, kun vähitellen oikeasti tajuaa, mistä on kyse. Kun alkaa ymmärtää, miksi alkoholistin tai narkkarin on hivenen vaikeaa myöntää olevansa sairas.
Hävettää. Ja samalla tekisi mieli horia miehen Kinderit kaksin käsin suuhun.
Niin vaan on myönnettävä, että minulla ei tässä asiassa ole kontrollia kroppani suhteen muuten kuin harjoittamalla totaalikieltoa. Loppuelämäni ajan. Kohtuudella-vaihtoehtoa ei minulle nimittäin ole olemassa.
Pistää miettimään. Ja ihan rehellisesti ajatuskin masentaa. Mutta no. Eipä se alkkiskaan pahemmin voi glögimukillista juoda joulumarkkinoilla vaarantamatta koko parantumistaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)