Päivä 5.
Tuossa männä päivänä kun märehdin sitä jäätelönsyöntiä. Toisaalta on tässä väkisinkin jotakin edistystä tapahtunut, koska en sitten sortunut mässäilemään viikkotolkulla. Enkä myöskään juonut sitä iltaolutta, jota ei oikeasti tehnyt mieli. Olinpahan vaan, että kun tässä muutenkin on syömiset sieltä tänne päin, niin sama kai se olisi. Eli siis jotakin lienen oppinut kuitenkin. Vaikka siinä tilanteessa ei ihan siltä tuntunutkaan.
Nyt ollaan taas suhteellisen tasapainoisessa olotilassa, ei juuri heiluta namuset pöydällä. Paitsi että löysin toisen vaihtoehdon synttärikakuksi. Löysin pari muutakin tuon kyseisen kakun ohjetta, ja kummastuttaa tällaista pientä pohjoisen ihmistä, että Ameriikoissa voi kaiken ostaa valmiina. Kakun kuorrutteenkin (siis tämä legendaarinen frosting). Se nyt ei kuitenkaan ole tässä niinkään ajankohtaista - enemmänkin: en osaa päättää.
Onneksi tässä vielä on pari viikkoa aikaa mietiskellä asiaa.
(Ja joo, tiedostan kyllä, miten terveen kuvan annan itsestäni, kun jauhan kuukausitolkulla jostakin kakusta, jota ei edes vielä ole olemassa...)
torstai 26. helmikuuta 2015
maanantai 23. helmikuuta 2015
Maanantai 23.2.2015
Päivä 2.
Kyllä vaan, söin sitten lauantai-iltana desin verran suklaajäätelöä. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Valitettavasti se taas laukaisi himotukset, varsinkin eilen oli siinä hilkulla, ettenkö olisi käynyt miehen Kindereihin käsiksi. Onnekseni sentään säästyin ilmavaivoilta, mutta tämä tieto ei jotenkin hirveästi lohduta. Jäätelö oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Mutta se mitätön annos ei jotenkin osu raameihin seuraamusten kanssa.
Kaiken lisäksi tämä kokeiluvaiheen pitkittäminen tuntuu tekevän meikäläisestä taas passiivisemman ja välinpitämättömämmän. Eli ihan sama, onko ruoassa vehnää, kun aiemmin söin jo sitä ja tätä ja tuota. Vaikka eihän se tietysti niin mene. Siispä tällä viikolla jätetään kokeilut vähemmälle ja syödään taas sitä, mistä tulee hyvä olo. Toivottavasti makeannälkäkin hiipuu siinä samalla. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, perunat pistän myös pannaan. Niitä vaan on ihan liian helppo tunkea joka ruokaan lisäkkeenä. Nimenomaan kaiken muun päälle eli aivan turhaan.
Kun niitä himotuksia nyt eilen oli, en uskaltanut ruokaa laittaessa edes nuolla hunajalusikkaa puhtaaksi... Siinä mielessä tietysti kiva huomata, että osaan pistää liinat kiinni ja olla jatkamatta matkaa sokeriunelmassa ihan jo yhden poikkeuksen jälkeen. Mutta paluu takaisin on kyllä aika tuskallista. Ainakin toistaiseksi siis olisi tarkoitus pysyä erossa suuremmista määristä sokeria. Saa nähdä, mikä on tilanne kuukauden päästä. Sex in a pan awaits.
Kyllä vaan, söin sitten lauantai-iltana desin verran suklaajäätelöä. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Valitettavasti se taas laukaisi himotukset, varsinkin eilen oli siinä hilkulla, ettenkö olisi käynyt miehen Kindereihin käsiksi. Onnekseni sentään säästyin ilmavaivoilta, mutta tämä tieto ei jotenkin hirveästi lohduta. Jäätelö oli kyllä hyvää, ei siinä mitään. Mutta se mitätön annos ei jotenkin osu raameihin seuraamusten kanssa.
Kaiken lisäksi tämä kokeiluvaiheen pitkittäminen tuntuu tekevän meikäläisestä taas passiivisemman ja välinpitämättömämmän. Eli ihan sama, onko ruoassa vehnää, kun aiemmin söin jo sitä ja tätä ja tuota. Vaikka eihän se tietysti niin mene. Siispä tällä viikolla jätetään kokeilut vähemmälle ja syödään taas sitä, mistä tulee hyvä olo. Toivottavasti makeannälkäkin hiipuu siinä samalla. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, perunat pistän myös pannaan. Niitä vaan on ihan liian helppo tunkea joka ruokaan lisäkkeenä. Nimenomaan kaiken muun päälle eli aivan turhaan.
Kun niitä himotuksia nyt eilen oli, en uskaltanut ruokaa laittaessa edes nuolla hunajalusikkaa puhtaaksi... Siinä mielessä tietysti kiva huomata, että osaan pistää liinat kiinni ja olla jatkamatta matkaa sokeriunelmassa ihan jo yhden poikkeuksen jälkeen. Mutta paluu takaisin on kyllä aika tuskallista. Ainakin toistaiseksi siis olisi tarkoitus pysyä erossa suuremmista määristä sokeria. Saa nähdä, mikä on tilanne kuukauden päästä. Sex in a pan awaits.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Lauantai 21.2.2015
Päivä 19.
Eilen olin päivän reissulla toisen meren rannalla erään nimekkään automerkin tehtaan tuotantoprosessia katsastamassa. Sen verran mielenkiintoista oli, että olisin voinut päivätolkulla kuunnella ja katsella ja kysellä. Kun kuitenkin kyse oli ihan tavallisesta asiakaskierroksesta, täytyi tyytyä pariin tuntiin. En minä niistä autoista niinkään ollut kiinnostunut, vaan logistiikkajärjestelmästä tuotannon takana... Toisaalta oli kiva huomata, että opiskelujen aikana on jotakin jäänyt päähän - ymmärsin, mitä teknisessä selostuksessa sanottiin. Ehdottomasti maininnan arvoinen asia, kun yleensä tuntuu, että opiskelujen insinööripuoli on täyttä hepreaa.
Syömisen otin reissun aikana rennolla otteella. Illalla teki vielä mieli pizzaa, jota sitten myös söin. Valittu ravinteli ei valitettavasti ollut ihan miun maun mukkaan, joten elämys jäi vähän vajaaksi. Toisaalta ei tarvitse ihan hetkeen taas syödä pizzaa, eilen oli jotenkin reissun jäljiltä sellainen "ei halua vielä paleoida"-olo. Menestykseksi voitaneen laskea, että makeita en offroudailusta huolimatta syönyt.
Pitää nyt vähitellen sitten taas ylipäänsä kiristää otetta ja syödä "puhtaammin" kuin tässä päälle jääneessä kokeiluvaiheessa. Siitä kun on kokemusta, mitä tapahtuu, kun liiaksi alkaa rentoilla. Ja minä nyt satun tykkäämään tämänhetkisestä unirytmistä (toimiva - eilen muuten simahdin reissun jälkeen iltayhdeksältä) ja omasta energisyydestä. Eikä housujen löystymisessäkään mitään mussutettavaa ole.
Eilen olin päivän reissulla toisen meren rannalla erään nimekkään automerkin tehtaan tuotantoprosessia katsastamassa. Sen verran mielenkiintoista oli, että olisin voinut päivätolkulla kuunnella ja katsella ja kysellä. Kun kuitenkin kyse oli ihan tavallisesta asiakaskierroksesta, täytyi tyytyä pariin tuntiin. En minä niistä autoista niinkään ollut kiinnostunut, vaan logistiikkajärjestelmästä tuotannon takana... Toisaalta oli kiva huomata, että opiskelujen aikana on jotakin jäänyt päähän - ymmärsin, mitä teknisessä selostuksessa sanottiin. Ehdottomasti maininnan arvoinen asia, kun yleensä tuntuu, että opiskelujen insinööripuoli on täyttä hepreaa.
Syömisen otin reissun aikana rennolla otteella. Illalla teki vielä mieli pizzaa, jota sitten myös söin. Valittu ravinteli ei valitettavasti ollut ihan miun maun mukkaan, joten elämys jäi vähän vajaaksi. Toisaalta ei tarvitse ihan hetkeen taas syödä pizzaa, eilen oli jotenkin reissun jäljiltä sellainen "ei halua vielä paleoida"-olo. Menestykseksi voitaneen laskea, että makeita en offroudailusta huolimatta syönyt.
Pitää nyt vähitellen sitten taas ylipäänsä kiristää otetta ja syödä "puhtaammin" kuin tässä päälle jääneessä kokeiluvaiheessa. Siitä kun on kokemusta, mitä tapahtuu, kun liiaksi alkaa rentoilla. Ja minä nyt satun tykkäämään tämänhetkisestä unirytmistä (toimiva - eilen muuten simahdin reissun jälkeen iltayhdeksältä) ja omasta energisyydestä. Eikä housujen löystymisessäkään mitään mussutettavaa ole.
torstai 19. helmikuuta 2015
Torstai 19.2.2015
Päivä 17.
Makeannälkä vaivaa samalla tasolla kuin etäinen hyttysen ininä. Eilen olin vähän päänsärkyinen, ja uni antoi odottaa itseään. Käytännössä oireilen stressiä. Vaikka olen lomalla. Tai ehkä se sitten purkautuu tällä tavalla ajan kanssa, mistä minä tiedän. Alakulo lienee kuitenkin voitettu. Nyt väsyttää taas ihan normisti, joten nukahtaminen toivottavasti sujuu myös helpommin.
Kun ihmiset nyt vielä toistaiseksi harrastelee näitä uudenvuodenlupaus-haasteita, melkein hymyilyttää, kun on ylpeinä oltu "50 päivää ilman sokeria!". Vaikka toisaalta onhan se oikeasti aikamoinen saavutus vältellä sokeria joka välissä ja vielä onnistua siinä niinkin pitkään. Ainakin nykymaailmassa. Tai no. Minähän en tietenkään tiedä, miten pitkälle "ilman sokeria" kenenkin mielessä riittää. Itsellä se kattaisi kyllä ihan kaiken lisätynkin sokerin ja makeutusaineet. Mutta ehkä kaikki ei ole niin nipoja kuin minä. Enkä todellakaan halua vähätellä kenenkään suorituksia, lähinnä hymyilyttää tämä nykyinen trendi. Kuten tiedämme, trendit eivät yleensä ole järin pitkäikäisiä.
Minä en elä ilman sokeria (onnistuin kehittelemään ehkä parhaan salaatinkastikkeen ikinä pari päivää sitten: perus majo-kookosmaitopohja, paitsi etikkana balsamicoa ja sitä sitten maun mukaan lisäten, vähän valkosipulijauhetta ja teelusikallinen hunajaa - taivas!), minä vältän parhaani mukaan kaatumista naama edellä donitsilaatikkoon. Tämänhetkinen yritys on kantanut 17 päivää, ja huomisestakin on tarkoitus selvitä voittajana.
Muuten siis olen tosiaan rennommalla meiningillä liikenteessä, mutta namusiin en toistaiseksi koske. Ne ehkä olisivat ehdottomasti sen arvoisia, mutta koska ei ole mitään takuita, ettenkö jäisi sille tielle, jätän vielä mieluummin väliin. Varsinkin, kun tällä hetkellä makeannälkä on yleistä sokeriasuoraansuoneenkiitos-tyyppiä. Ei siis tee mieli mitään erityistä herkkua, hyvä niin.
Makeannälkä vaivaa samalla tasolla kuin etäinen hyttysen ininä. Eilen olin vähän päänsärkyinen, ja uni antoi odottaa itseään. Käytännössä oireilen stressiä. Vaikka olen lomalla. Tai ehkä se sitten purkautuu tällä tavalla ajan kanssa, mistä minä tiedän. Alakulo lienee kuitenkin voitettu. Nyt väsyttää taas ihan normisti, joten nukahtaminen toivottavasti sujuu myös helpommin.
Kun ihmiset nyt vielä toistaiseksi harrastelee näitä uudenvuodenlupaus-haasteita, melkein hymyilyttää, kun on ylpeinä oltu "50 päivää ilman sokeria!". Vaikka toisaalta onhan se oikeasti aikamoinen saavutus vältellä sokeria joka välissä ja vielä onnistua siinä niinkin pitkään. Ainakin nykymaailmassa. Tai no. Minähän en tietenkään tiedä, miten pitkälle "ilman sokeria" kenenkin mielessä riittää. Itsellä se kattaisi kyllä ihan kaiken lisätynkin sokerin ja makeutusaineet. Mutta ehkä kaikki ei ole niin nipoja kuin minä. Enkä todellakaan halua vähätellä kenenkään suorituksia, lähinnä hymyilyttää tämä nykyinen trendi. Kuten tiedämme, trendit eivät yleensä ole järin pitkäikäisiä.
Minä en elä ilman sokeria (onnistuin kehittelemään ehkä parhaan salaatinkastikkeen ikinä pari päivää sitten: perus majo-kookosmaitopohja, paitsi etikkana balsamicoa ja sitä sitten maun mukaan lisäten, vähän valkosipulijauhetta ja teelusikallinen hunajaa - taivas!), minä vältän parhaani mukaan kaatumista naama edellä donitsilaatikkoon. Tämänhetkinen yritys on kantanut 17 päivää, ja huomisestakin on tarkoitus selvitä voittajana.
Muuten siis olen tosiaan rennommalla meiningillä liikenteessä, mutta namusiin en toistaiseksi koske. Ne ehkä olisivat ehdottomasti sen arvoisia, mutta koska ei ole mitään takuita, ettenkö jäisi sille tielle, jätän vielä mieluummin väliin. Varsinkin, kun tällä hetkellä makeannälkä on yleistä sokeriasuoraansuoneenkiitos-tyyppiä. Ei siis tee mieli mitään erityistä herkkua, hyvä niin.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Tiistai 17.2.2015
Päivä 15.
Nyt on alakuloa ilmassa. Selkeästi olen ollut liian kauan vapaalla. Myönnetään, että viime päivät on menneet keskittymisen sijaan rentoutumisen puolelle, mikä jättää liikaa aikaa joutavien märehtimiselle. Lisäksi alakulon määrä on yleensä hyvin suoraan verrannollinen tekemättömien tehtävien kasan kokoon. Kuinka siis taistella tuulimyllyjä vastaan, kun menneisyydessä eniten käyttämäni keino sokeri putoaa pois? Tosin tässä on nyt muistettava, että oikeastihan sokeri korkeintaan lisäsi vettä myllyyn (haha, olenpas vallan kekseliäs kielenkäyttäjä).
Näin äkkiä sitä pieni ihminen sitten huomaa, että ruokavalio ei olekaan vastaus ihan kaikkeen. Kyllä, älyllisellä tasolla tämän olen tiennyt jo hyvän aikaa (Whole9, anyone?). Mutta kun omassa elämässä saa tuta, miten ruokavalion korjausliikkeen jälkeenkin päivät edelleen täyttyvät ihan oikeista ongelmista, on siirryttävä kuherruskuukaudesta arjen puolelle.
Implisiittisesti jo vihjaisinkin, kuinka tämä ongelma on ratkaistavissa ilman järin suuria operaatioita. On käytävä niiden tekemättömien tehtävien kimppuun. Lahdattava kielteisten ajatusten virtahepo, jotta hyville virtauksille jää enemmän tilaa elämässä. Onneksi eilen jo tein itseni kanssa sopimuksen, että tänään vielä lomaillaan. Huomenna taas paluu rutiineihin. Kokemuksesta kun tiedän senkin, että tyhjänpäiväinen teeveen tuijottaminen ei juuri edistä meikäläisen mielenterveyttä.
Taistelu siis jatkuu.
Nyt on alakuloa ilmassa. Selkeästi olen ollut liian kauan vapaalla. Myönnetään, että viime päivät on menneet keskittymisen sijaan rentoutumisen puolelle, mikä jättää liikaa aikaa joutavien märehtimiselle. Lisäksi alakulon määrä on yleensä hyvin suoraan verrannollinen tekemättömien tehtävien kasan kokoon. Kuinka siis taistella tuulimyllyjä vastaan, kun menneisyydessä eniten käyttämäni keino sokeri putoaa pois? Tosin tässä on nyt muistettava, että oikeastihan sokeri korkeintaan lisäsi vettä myllyyn (haha, olenpas vallan kekseliäs kielenkäyttäjä).
Näin äkkiä sitä pieni ihminen sitten huomaa, että ruokavalio ei olekaan vastaus ihan kaikkeen. Kyllä, älyllisellä tasolla tämän olen tiennyt jo hyvän aikaa (Whole9, anyone?). Mutta kun omassa elämässä saa tuta, miten ruokavalion korjausliikkeen jälkeenkin päivät edelleen täyttyvät ihan oikeista ongelmista, on siirryttävä kuherruskuukaudesta arjen puolelle.
Implisiittisesti jo vihjaisinkin, kuinka tämä ongelma on ratkaistavissa ilman järin suuria operaatioita. On käytävä niiden tekemättömien tehtävien kimppuun. Lahdattava kielteisten ajatusten virtahepo, jotta hyville virtauksille jää enemmän tilaa elämässä. Onneksi eilen jo tein itseni kanssa sopimuksen, että tänään vielä lomaillaan. Huomenna taas paluu rutiineihin. Kokemuksesta kun tiedän senkin, että tyhjänpäiväinen teeveen tuijottaminen ei juuri edistä meikäläisen mielenterveyttä.
Taistelu siis jatkuu.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Maanantai 16.2.2015
Päivä 14.
Juuri kun pääsin sanomasta, ettei mielitekoja enää juuri ole. Pitihän niiden tietysti heti kostaa ja hyökätä kimppuun. En ole sortunut, sen näkee jo päivästä. Käyttäytyä aikuisen lailla ja tehdä tietoinen päätös on silti välillä jotenkin... vittumaista. Tämä on näitä "Miksi minun aina pitää olla se järkevä ja aikuinen?"-hetkiä, jos joku toinen käyttäytyy lapsellisesti ja itsen odotetaan reagoivan kypsästi ja harkiten. Vaikka tässä tapauksessa edustaisin tietysti molempia puolia. Jostakin syystä vain se järkevä osapuoli on aina häviäjän osassa, koska sekin mieluiten kiukkuaisi keskenään ja tekisi, mitä haluaa. Vaan kun se olisi lapsellista.
Että tällainen päivä tänään.
Juuri kun pääsin sanomasta, ettei mielitekoja enää juuri ole. Pitihän niiden tietysti heti kostaa ja hyökätä kimppuun. En ole sortunut, sen näkee jo päivästä. Käyttäytyä aikuisen lailla ja tehdä tietoinen päätös on silti välillä jotenkin... vittumaista. Tämä on näitä "Miksi minun aina pitää olla se järkevä ja aikuinen?"-hetkiä, jos joku toinen käyttäytyy lapsellisesti ja itsen odotetaan reagoivan kypsästi ja harkiten. Vaikka tässä tapauksessa edustaisin tietysti molempia puolia. Jostakin syystä vain se järkevä osapuoli on aina häviäjän osassa, koska sekin mieluiten kiukkuaisi keskenään ja tekisi, mitä haluaa. Vaan kun se olisi lapsellista.
Että tällainen päivä tänään.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Sunnuntai 15.2.2015
Päivä 13.
Viikonloppuna oli actionia enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sosiaalista elämää en ole näin intensiivisesti harrastanut sitten Suomen opiskeluaikojen, luulen ma. Tänään ei onneksi ole muuta tiedossa kuin juoksulenkki ja pilatesta. Ja kyllä, tenttiin lukua taas parin päivän tauon jälkeen.
Eilen opin, että alkoholin juonti taitaa vähentyä entisestään. Kaksi shottia join illan aikana, ja siinä oli jo yksi shotti liikaa. Ei niin, että olisin humaltunut, mutta yöunet meni sekaisin ja nyt sitten väsyttää. Sen sijaan hyvien ystävien kanssa jaetut juustoperunat olivat ehdottomasti syömisen arvoiset. On vähän haeskelua vielä tämän oman linjan kanssa, mutta siitähän se selkiintyy, kun kokeilee.
Makeannälkä on pysynyt raameissa, en ole juurikaan kaivannut suklaata tai sokeria suoraan suoneen. Vähän haikeatahan se edelleen on pyyhältää karkkihyllyn ohi, mutta tuntuisi siltä, että homma olisi vähitellen helpottumassa.
Joka tapauksessa se pieni ääni, joka aiemmin innokkaasti aina väitti, ettei yhdessä mellissä mitään pahaa ole, on nyt lähes tulkoon vaiennut. Ei siis tarvitse päivittäin taistella oman itsensä kanssa siitä, onko sokeririippuvuus vaarallista vai ei. Eli ehkä Sex in a Pan sittenkin saa ensi-iltansa synttäreiden aikaan. Jos kaikki sujuu jatkossakin näin hyvin, niin mikä jottei. *koputtaa puuta*
Viikonloppuna oli actionia enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sosiaalista elämää en ole näin intensiivisesti harrastanut sitten Suomen opiskeluaikojen, luulen ma. Tänään ei onneksi ole muuta tiedossa kuin juoksulenkki ja pilatesta. Ja kyllä, tenttiin lukua taas parin päivän tauon jälkeen.
Eilen opin, että alkoholin juonti taitaa vähentyä entisestään. Kaksi shottia join illan aikana, ja siinä oli jo yksi shotti liikaa. Ei niin, että olisin humaltunut, mutta yöunet meni sekaisin ja nyt sitten väsyttää. Sen sijaan hyvien ystävien kanssa jaetut juustoperunat olivat ehdottomasti syömisen arvoiset. On vähän haeskelua vielä tämän oman linjan kanssa, mutta siitähän se selkiintyy, kun kokeilee.
Makeannälkä on pysynyt raameissa, en ole juurikaan kaivannut suklaata tai sokeria suoraan suoneen. Vähän haikeatahan se edelleen on pyyhältää karkkihyllyn ohi, mutta tuntuisi siltä, että homma olisi vähitellen helpottumassa.
Joka tapauksessa se pieni ääni, joka aiemmin innokkaasti aina väitti, ettei yhdessä mellissä mitään pahaa ole, on nyt lähes tulkoon vaiennut. Ei siis tarvitse päivittäin taistella oman itsensä kanssa siitä, onko sokeririippuvuus vaarallista vai ei. Eli ehkä Sex in a Pan sittenkin saa ensi-iltansa synttäreiden aikaan. Jos kaikki sujuu jatkossakin näin hyvin, niin mikä jottei. *koputtaa puuta*
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Keskiviikko 11.2.2015
Päivä 9.
Parina viime päivänä olen syönyt pieniä määriä vehnää ja kas! taas on tikkuisuutta ollut ilmassa. Täytyy siis ihan tosissaan pyrkiä välttämään gluteenia, vaikken tällä kertaa enää voinutkaan pahoin tai ollut pääkipuinen. Monilla ADHD- tahi aggressiivisilla lapsilla käsittääkseni on ongelmia gluteenin kanssa. It figures.
Uskaltauduin lisäämään sinappisalaattikastikkeeseen vähän hunajaa. Olo on ihan normaali eli ilmeisesti kestän sokeria, kun määrät pysyvät tarpeeksi pieninä. Namuset pöydällä (yllättäen niitäkin nyt jotenkin kertyy, kun mies aina mielijohteesta ostaa jotakin ja sitten unohtaa ne lojumaan - ennen minä olisin jätemyllynä hoitanut homman) ei viekoittele enää samaan malliin kuin viikonloppuna, varmaan ne himotukset sitten ainakin osittain johtuivat hiilariyliannoksesta.
Näin sivuhuomautuksena mainittakoon, että tosielämässä en ihan oikeasti ajattele ruokaa koko ajan. Suurimman osan ajasta homma sujuu ihan omia latujaan, sitä syö, kun on nälkä ja muuten ei asiaa juuri tarvitse ajatella. Whole30 auttoi tässä ihan mielettömästi. Vaan kun tämä nyt on yhden asian ja ongelman blogi, niin mitäpä tänne hirveästi muita kuulumisia jaarittelemaan.
Voisinpa muuten olla noheva, ennen kuin unohdan koko jutun, ja listata Whole30:n tulokset:
- Nukun paremmin ja pidempään.
- Osaan kävellä karkkihyllyn ohi kajoamatta sen anteihin - ihan ajattelematta.
- Luovuin normi espressostani ja vaihdoin kofeiinittomaan. Sitähän pystyy juomaan. En olisi uskonut.
- Mielialat pysyvät tasaisemmin positiivisina. Kaikki ei enää pelota ihan niin paljon kuin aiemmin.
- Energiaa riittää vaikka muille jakaa. Saan asioita aikaiseksi.
- Pienenin vaatekoolla ja huomasin taas, miten kivaa liikkuminen on.
Tämä siis perusterveenä. Tuon tokavikan voisi melkein nostaa ykköseksi, koska se on oikeastaan se, mitä tästä ohjelmasta lähdin hakemaan. Ei sillä, että tuosta viimeisestäkään valittaisin.
Parina viime päivänä olen syönyt pieniä määriä vehnää ja kas! taas on tikkuisuutta ollut ilmassa. Täytyy siis ihan tosissaan pyrkiä välttämään gluteenia, vaikken tällä kertaa enää voinutkaan pahoin tai ollut pääkipuinen. Monilla ADHD- tahi aggressiivisilla lapsilla käsittääkseni on ongelmia gluteenin kanssa. It figures.
Uskaltauduin lisäämään sinappisalaattikastikkeeseen vähän hunajaa. Olo on ihan normaali eli ilmeisesti kestän sokeria, kun määrät pysyvät tarpeeksi pieninä. Namuset pöydällä (yllättäen niitäkin nyt jotenkin kertyy, kun mies aina mielijohteesta ostaa jotakin ja sitten unohtaa ne lojumaan - ennen minä olisin jätemyllynä hoitanut homman) ei viekoittele enää samaan malliin kuin viikonloppuna, varmaan ne himotukset sitten ainakin osittain johtuivat hiilariyliannoksesta.
Näin sivuhuomautuksena mainittakoon, että tosielämässä en ihan oikeasti ajattele ruokaa koko ajan. Suurimman osan ajasta homma sujuu ihan omia latujaan, sitä syö, kun on nälkä ja muuten ei asiaa juuri tarvitse ajatella. Whole30 auttoi tässä ihan mielettömästi. Vaan kun tämä nyt on yhden asian ja ongelman blogi, niin mitäpä tänne hirveästi muita kuulumisia jaarittelemaan.
Voisinpa muuten olla noheva, ennen kuin unohdan koko jutun, ja listata Whole30:n tulokset:
- Nukun paremmin ja pidempään.
- Osaan kävellä karkkihyllyn ohi kajoamatta sen anteihin - ihan ajattelematta.
- Luovuin normi espressostani ja vaihdoin kofeiinittomaan. Sitähän pystyy juomaan. En olisi uskonut.
- Mielialat pysyvät tasaisemmin positiivisina. Kaikki ei enää pelota ihan niin paljon kuin aiemmin.
- Energiaa riittää vaikka muille jakaa. Saan asioita aikaiseksi.
- Pienenin vaatekoolla ja huomasin taas, miten kivaa liikkuminen on.
Tämä siis perusterveenä. Tuon tokavikan voisi melkein nostaa ykköseksi, koska se on oikeastaan se, mitä tästä ohjelmasta lähdin hakemaan. Ei sillä, että tuosta viimeisestäkään valittaisin.
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Sunnuntai 8.2.2015
Päivä 6.
Vapaa viikonloppu on kääntymässä lopuilleen, akkuja on ollut hyvä ladata, vaikka meininkiä onkin ollut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen... Huomenna alkaa luku-urakka, tällä hetkellä ainakin (kun sitä ei vielä ole pakko harrastaa kahdeksaa tuntia päivässä) motivaatio on kohdillaan. Alkaa tuntua taas siltä Whole30:n loppuvaiheen normaalilta. Tänään tosin söin hernesoppaa suunnitelman mukaisesti, toivottavasti se ei keinuta jollaa liian tukalasti.
Hernesoppaan tarvitset: yön yli litrassa vettä liotettuja kuivattuja herneitä 200-250 g, puolisen kiloa kassler-/savupossua (rasvaista), suolaa, pippuria ja meiramia maun mukaan. Vettä luultavasti joutuu vielä lisäämään. Keittele pienellä liekillä sopivan kauan (useampi tunti vierähtänee), kunnes herneet mössöytyvät sopaksi. Iske sinappia sekaan ja syö. Ja joo, olihan tuo vähän iso määrä possua tuohon hernemäärään nähden, mutta lähtipä nälkä.
Taas olisi makeannälkä. En sitten tiedä, olisiko sekin vielä niitten gluteeniviljojen jälkiseuraamuksia, vai onko Whole30:n loppumisella enemmän vaikutusta asiaan. Tässä mielentilassa lienee enemmän kuin selvää, etten todellakaan ole valmis kokeilemaan offroudausta. Eipä tuota onneksi tarvitsekaan.
Huomenna heitän luultavasti munakkaan sekaan jämäriisit männä päivältä. Jonka jälkeen lopultakin voin lopettaa jonninjoutavat kokeilut ja syödä taas järkevästi. Mahani kiittää.
Vapaa viikonloppu on kääntymässä lopuilleen, akkuja on ollut hyvä ladata, vaikka meininkiä onkin ollut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen... Huomenna alkaa luku-urakka, tällä hetkellä ainakin (kun sitä ei vielä ole pakko harrastaa kahdeksaa tuntia päivässä) motivaatio on kohdillaan. Alkaa tuntua taas siltä Whole30:n loppuvaiheen normaalilta. Tänään tosin söin hernesoppaa suunnitelman mukaisesti, toivottavasti se ei keinuta jollaa liian tukalasti.
Hernesoppaan tarvitset: yön yli litrassa vettä liotettuja kuivattuja herneitä 200-250 g, puolisen kiloa kassler-/savupossua (rasvaista), suolaa, pippuria ja meiramia maun mukaan. Vettä luultavasti joutuu vielä lisäämään. Keittele pienellä liekillä sopivan kauan (useampi tunti vierähtänee), kunnes herneet mössöytyvät sopaksi. Iske sinappia sekaan ja syö. Ja joo, olihan tuo vähän iso määrä possua tuohon hernemäärään nähden, mutta lähtipä nälkä.
Taas olisi makeannälkä. En sitten tiedä, olisiko sekin vielä niitten gluteeniviljojen jälkiseuraamuksia, vai onko Whole30:n loppumisella enemmän vaikutusta asiaan. Tässä mielentilassa lienee enemmän kuin selvää, etten todellakaan ole valmis kokeilemaan offroudausta. Eipä tuota onneksi tarvitsekaan.
Huomenna heitän luultavasti munakkaan sekaan jämäriisit männä päivältä. Jonka jälkeen lopultakin voin lopettaa jonninjoutavat kokeilut ja syödä taas järkevästi. Mahani kiittää.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Lauantai 7.2.2015
Päivä 37... tai 5.
Olipahan viikko. Note to self: älä harrasta mitään omituisia n=1-kokeiluja tenttiviikolla. Sunnuntaina siis alkoi kokeilukausi, joka edelleen jatkuu (ja jatkuu...). Juustosta selvittiin älinöittä, mitä nyt huomasin, että vähemmälläkin pärjää.
Sitten oli vuorossa jäätelö/kerma. Eli vetäisin alkupaloiksi iltaruoalle kermakaakaon (ilman sokeria). Ei hyvä. Jäätelöäkin otin pienen annoksen jälkiruokana. Ei parantanut oloa yhtään, uskotteko. Ja kun vielä pääruoalla intouduin syömään ranskalaisia (jotka olikin sitten kuorrutettu "rapealla" mössökuorella eli kaikkea mahdollista möhnää tungin napaani sinä iltana), mahakaaos oli valmis. Olin a) tupaten täynnä b) pahoinvoiva.
Seuraavana päivänä huomasin sitten hälyttävästi, että se aiempien päivien hyvähyvä olo oli poissa. Ei energiaa eikä intoa. Johan nyt on prkl, jos näin vähästä on kiinni meikäläisen jaksaminen. Eipä siinä mitään, päivällä söin suunnitelman mukaisesti pienen jogurtin, illalla härpäkepannua, jossa oli mm. ranskankermaa. Kaksi päivää myöhemmin lopulta pystyi olemaan piereskelemättä pidempään kuin kaksi minuuttia.
Maitotuotteet juustoa lukuun ottamatta pääsivät siis mustalle listalle.
Spontaani muutos suunnitelmiin tuli torstaina, kun oli döner-ilta. Eli gluteeni heti vaan rohkeasti maidon perään, eihän tässä nyt mitään nynnyjä olla. Dönerin kanssa siis vehnäleipää, tuloksena päänsärkyä seuraavana päivänä. Perjantaina vedin muutaman hapankorpun aamupalaksi ja illalla nautin yhden oluen. Tuloksena päänsärkyä ja pahoinvointia.
Gluteeniviljat kokevat saman kohtalon kuin maitotuotteet.
Tänään olen vielä kaiken lisäksi ollut kovin tikkuinen, mitä ei viime aikoina ole juuri joutunut kokemaan. Ja juu kyllä, olen kovin tietoinen, että tämä tietää sitten kuolemaa lasagne-unelmalleni. Mutta olen valmis antamaan kookosmaito-gluteenittomalle versiolle mahdollisuuden. Eihän sitä koskaan tiedä.
Huomenna sitten lopultakin niitä herneitä. Ovat jo likoamassa, kasslerit odottaa jääkaapissa. Sen jälkeen on vain riisi, ja sitten lopultakin voin taas syödä puhtaasti. Tämä kokeilujakso on tähän asti ollut yhtä painajaista, seuraava kierros sentään on jo vähän helpompi, kun tietää, mitä ei ainakaan voi syödä.
Päivälaskurin taidan rehellisyyden nimissä nollata sen jäätelön kohdalla, vaikka kuinka olisi kuulunut suunnitelmaan. Näkeepähän ehkä ainakin joskus sitten, mikä tendenssi näissä meikäläisen hässäköissä on, piteneekö sokerittomat ajanjaksot vai voittaako repsahdukset. Vaikka Whole9:n mukaan repsahduksia ei ole, on vain seurauksia.
Lahja-kookospallerot vähän on meinanneet viekoitella tänään. Tekisi mieli ja saisin toki, jos sen päätöksen tekisin, mutta kun. En vielä ole ihan niin pitkällä. Ja kun niitä tekee mieli vain, koska ne nyt on siinä. Tämä sääntö on ehkä se kaikista tärkein muistettava nyt, kun täytyy alkaa luoda itselleen ihan omia sääntöjä. Kun tuossa männä päivänä joskus mietin, että pelottaa ottaa se ensimmäinen askel ja syödä sokeria. Että miten siinä sitten käy (huonosti). Niin tavallaanhan se on melko selkeästi, että niin kauan kuin on varma, että huonosti käy, täytyy vain sanoa ei. Eli kyllä sanotaan vasta, kun itsestään on sen verran varma, että uskaltaa ottaa sen harkitun riskin.
Vaihdoin muuten espresson kofeiinittomaan, saas kattoa, mitä siitä seuraa.
Olipahan viikko. Note to self: älä harrasta mitään omituisia n=1-kokeiluja tenttiviikolla. Sunnuntaina siis alkoi kokeilukausi, joka edelleen jatkuu (ja jatkuu...). Juustosta selvittiin älinöittä, mitä nyt huomasin, että vähemmälläkin pärjää.
Sitten oli vuorossa jäätelö/kerma. Eli vetäisin alkupaloiksi iltaruoalle kermakaakaon (ilman sokeria). Ei hyvä. Jäätelöäkin otin pienen annoksen jälkiruokana. Ei parantanut oloa yhtään, uskotteko. Ja kun vielä pääruoalla intouduin syömään ranskalaisia (jotka olikin sitten kuorrutettu "rapealla" mössökuorella eli kaikkea mahdollista möhnää tungin napaani sinä iltana), mahakaaos oli valmis. Olin a) tupaten täynnä b) pahoinvoiva.
Seuraavana päivänä huomasin sitten hälyttävästi, että se aiempien päivien hyvähyvä olo oli poissa. Ei energiaa eikä intoa. Johan nyt on prkl, jos näin vähästä on kiinni meikäläisen jaksaminen. Eipä siinä mitään, päivällä söin suunnitelman mukaisesti pienen jogurtin, illalla härpäkepannua, jossa oli mm. ranskankermaa. Kaksi päivää myöhemmin lopulta pystyi olemaan piereskelemättä pidempään kuin kaksi minuuttia.
Maitotuotteet juustoa lukuun ottamatta pääsivät siis mustalle listalle.
Spontaani muutos suunnitelmiin tuli torstaina, kun oli döner-ilta. Eli gluteeni heti vaan rohkeasti maidon perään, eihän tässä nyt mitään nynnyjä olla. Dönerin kanssa siis vehnäleipää, tuloksena päänsärkyä seuraavana päivänä. Perjantaina vedin muutaman hapankorpun aamupalaksi ja illalla nautin yhden oluen. Tuloksena päänsärkyä ja pahoinvointia.
Gluteeniviljat kokevat saman kohtalon kuin maitotuotteet.
Tänään olen vielä kaiken lisäksi ollut kovin tikkuinen, mitä ei viime aikoina ole juuri joutunut kokemaan. Ja juu kyllä, olen kovin tietoinen, että tämä tietää sitten kuolemaa lasagne-unelmalleni. Mutta olen valmis antamaan kookosmaito-gluteenittomalle versiolle mahdollisuuden. Eihän sitä koskaan tiedä.
Huomenna sitten lopultakin niitä herneitä. Ovat jo likoamassa, kasslerit odottaa jääkaapissa. Sen jälkeen on vain riisi, ja sitten lopultakin voin taas syödä puhtaasti. Tämä kokeilujakso on tähän asti ollut yhtä painajaista, seuraava kierros sentään on jo vähän helpompi, kun tietää, mitä ei ainakaan voi syödä.
Päivälaskurin taidan rehellisyyden nimissä nollata sen jäätelön kohdalla, vaikka kuinka olisi kuulunut suunnitelmaan. Näkeepähän ehkä ainakin joskus sitten, mikä tendenssi näissä meikäläisen hässäköissä on, piteneekö sokerittomat ajanjaksot vai voittaako repsahdukset. Vaikka Whole9:n mukaan repsahduksia ei ole, on vain seurauksia.
Lahja-kookospallerot vähän on meinanneet viekoitella tänään. Tekisi mieli ja saisin toki, jos sen päätöksen tekisin, mutta kun. En vielä ole ihan niin pitkällä. Ja kun niitä tekee mieli vain, koska ne nyt on siinä. Tämä sääntö on ehkä se kaikista tärkein muistettava nyt, kun täytyy alkaa luoda itselleen ihan omia sääntöjä. Kun tuossa männä päivänä joskus mietin, että pelottaa ottaa se ensimmäinen askel ja syödä sokeria. Että miten siinä sitten käy (huonosti). Niin tavallaanhan se on melko selkeästi, että niin kauan kuin on varma, että huonosti käy, täytyy vain sanoa ei. Eli kyllä sanotaan vasta, kun itsestään on sen verran varma, että uskaltaa ottaa sen harkitun riskin.
Vaihdoin muuten espresson kofeiinittomaan, saas kattoa, mitä siitä seuraa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)