Päivä 18.
Elämää pukkaa taas ovista ja ikkunoista. Olotila sokerin suhteen on yllättävän zen siihen nähden, että stressitaso nousee hetki hetkeltä.
Jos sitä olisi parempi ihminen, olisi tänään töiden ohella jo lukenut muutaman tunnin tentteihin, siivonnut ja tiskannut ja tämäkin blogiteksti olisi vaatinut korkeintaan vartin työpanoksen. Kai sitä on tyydyttävä olemaan ihan ok ja iloittava edes siitä, että makeannälkä jaksaa pitää matalaa profiilia.
Njapnjap. Ilmeisesti aika taas yrittää hivenen myönteisempää ajattelutapaa. Ehkäpä meditoin jauhelihakastikkeen äärellä. Että voi ihmistä nysvöttää. On vissiin taas kevätväsymystä ilmassa, ei osaa suhtautua auringonpaisteeseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti