Päivä 14.
Onpas ollut hässäkät pyörimässä viime päivinä, kun taas aloitin työnteon. Stressiä on taas pukannut ihan omiksi tarpeiksi, ja se on vähän oireillut syömisissä. Eli ei vaan aina jaksa miettiä niin tarkasti, mitä suuhunsa laittaa. Parhaani mukaan olen pitäytynyt järkevissä ruoissa, mutta esim. eilen en vaan jaksanut lähteä vääntämään salaattia ja kastiketta lisäkkeeksi. Välinpitämättömyydessä on tietysti se paha puoli, että se helposti kiskaisee oravanpyörän käyntiin.
Keskiviikkona iltakymmenen jälkeen töistä kotiutuneena tuntui siltä, että nyt olisi oluen paikka. Eipä siinä mitään, hyväähän se oli. Mutta muistuipa taas mieleen, että oluen sijaan täytyy ihan oikeasti siirtyä viiniin, kun seuraavana aamuna polla meinasi räjähtää. Yksi pieni olut huraa. Alkoholi ei siis niinkään ole ongelma tässä (siitä häiriytyy vain yöunet), vaan enemmänkin ohra.
Torstaina jouduin syömään kaupungissa lounaan. Uuniperuna kanalla oli hintansa väärtti, mutta valitettavasti siinä mukana tuli myös kermaviilikastike. Kuittasin sen siinä tilanteessa olankohautuksella, mutta maidon kosto on hirveä. Koko eilisen päivän kiduin mahakipujen ja muun oheisvaivan kourissa. Eli jatkossa _todellakin_ täytyy oppia kysymään ennen tilaamista.
Torstai-iltana olisin voinut antaa valtakunnan kilosta suklaata. Ihmetyttää itseäkin, että oikeasti jätin miehen mässyt rauhaan. Kaksi viikkoa uutta jaksoa kasassa, pari viikkoa vielä pitäisi kestää synttäreitä odotellessa. Onhan tässä välillä oikeasti vähän, että kannattaako. Siis kitua, kun yhtä hyvin voisi vaan käydä hakemassa sen neekerinsuukkopaketin ja nassuttaa itsensä kipeäksi. Toisaalta... Ehkä se kuitenkin kannattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti